Monimuotoinen ansiotyö vaatii uudenlaista tukea työkyvyn ylläpitämiseksi
Monimuotoisen ansiotyön tekijöiden, eli useaa työtä samanaikaisesti tekevien, työkyvyn tuen suunnittelussa sen erityispiirteet tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon. Kaupan alalla sekä matkailu- ja ravitsemisalalla tehty kysely- ja haastattelututkimus osoittaa, että monimuotoista ansiotyötä tekevien kuormituksen arviointi ja työkyvyn tukeminen ovat haasteellisia tehtäviä. Työkyvystä huolehtiminen jääkin usein työntekijälle itselleen.
Työterveyslaitoksen mediatiedote 8.4.2024
Työterveyslaitos keräsi tutkimusaineiston sähköisellä kyselyllä ja haastatteluilla. Kyselyyn vastasi 1746 Palvelualan ammattijärjestön PAM:in jäsentä. Heistä 254 kertoi tehneensä viime vuoden aikana useampaa työtä samanaikaisesti. Haastatteluihin osallistui työntekijöiden lisäksi työnantajien, työterveyshuollon ja työsuojeluhallinnon edustajia.
Monimuotoiseen työhön hakeudutaan useiden eri syiden yhteisvaikutuksesta
Monimuotoiseen ansiotyöhön hakeudutaan monista eri syistä. Taustalla voi olla esimerkiksi puute kokoaikatyöstä, vaihtelun halu, elämäntilanteiden muutokset tai pyrkimys saada työaikajoustoja.
Valtaosa kyselyyn vastanneista ja monet haastatelluista työntekijöistä tekisivät mieluummin vain yhtä työtä. Haastatteluissa esimerkiksi työstä palautumisen vaikeudet, huoli toimeentulosta sekä vaihtuvien työpalettien kokoaminen koettiin kuormittaviksi.
Lähes kaikki haastatellut nimesivät kuitenkin monimuotoisuudesta hyviä puolia, kuten mahdollisuudet valita mieluisia työtehtäviä, työnantajia ja työyhteisöjä sekä kehittyä työuralla.
Työpaikoilla on tukea tarjolla vaihtelevasti
Työkyvyn ja työturvallisuuden tuki vaihtelee työntekijöiden mukaan työpaikoittain ja usein vaatii työntekijältä omaa aktiivisuutta. Haastatellut työnantajat arvioivat tarjoavansa kattavia tukikäytäntöjä, mutta heidän mukaansa osa-aikaisen tai vuokratyöntekijän työkyvyn heikentymisen havaitseminen on vaikeaa. Myös työterveyshuollon palveluiden saatavuus vaihtelee työpaikoittain.
Tutkimus suosittelee monimuotoista ansiotyötä tekevien huomioimista työpaikoilla
Työkyvyn ja työturvallisuuden tukeminen edellyttää molemminpuolista, pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista sitoutumista, joka ei monimuotoisessa ansiotyössä usein toteudu. Kokonaisvaltaista tukemista vaikeuttavat erityisesti tiedon puute ja työnantajavaihdokset.
Nykyiset käytännöt on suunniteltu vakituisen ja kokoaikaisen työsuhteen näkökulmasta, mikä ei vastaa monimuotoisen työn tarpeita. Monimuotoisessa työssä korostuukin työkyvyn lukutaidon merkitys. Työntekijöiden on havaittava itse, millaista toimintakykyä ja vireystilaa työ vaatii, kyettävä tunnistamaan ylikuormittumisen merkit ja osattava arvioida omaa osaamistaan suhteessa työtehtäviin.
Työkyvyn tuen käytäntöjä ja järjestelyjä pitäisi muuttaa niin, että ne vastaisivat paremmin monimuotoisen ansiotyön tarpeita ja tukisivat työntekijöiden hyvinvointia nykyistä tehokkaammin. Tarjolla olevista työterveyshuollon palveluista pitäisi myös kertoa paremmin. Osa tutkimukseen vastanneista ei tiennyt, oliko palveluita järjestetty.
Monimuotoinen ansiotyö voi olla mahdollisuus tai pakko
Monimuotoinen ansiotyö haastaa myös työterveyshuollon palveluntuottajia ja työsuojeluhallintoa. Työterveyshuolto ei välttämättä tunne useita töitä tekevien kaikkia työolosuhteita. Työterveysyhteistyön jatkuvuutta ja kokonaisvaltaisuutta vaikeuttavat työnantajien vaihdokset.
Työsuojeluhallinnon edustajat tunnistivat korkeisiin työtuntimääriin liittyvän kuormittumisen uhan. Toisaalta toinen työ voi tuoda tekijöille myös voimavaroja tai se voi olla taloudellinen välttämättömyys. Haastatteluissa korostettiin yksilönsuojan ja yksilönvapauksien tärkeyttä sekä toisaalta jokaisen oikeutta hankkia elantonsa.
Tutustu tutkimusraporttiin
Monimuotoinen ansiotyö: haaste työkyvyn tuelle ja työturvallisuudelle (Julkari)
Lisätietoja
- Anu Järvensivu, tutkimuspäällikkö, Työterveyslaitos, puh. +358 30 474 8604, anu.jarvensivu@ttl.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.
Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
MEDIAKUTSU 9.1.2025 KLO 9.00: Tutkimustuloksia sote-alan työhyvinvoinnista18.12.2024 09:20:00 EET | Kutsu
Tervetuloa tutustumaan tuoreimpiin tutkimustuloksiin sote-ammattilaisten työhyvinvoinnista vuonna 2024. Mitä kuuluu? -työhyvinvointitutkimus ja Kunta10-tutkimus tarjoavat kattavan näkymän sote-alaan. Mediainfo järjestetään etäyhteyksin ilmoittautuneille.
En hybridarbetare som är missnöjd med kontoret stannar hemma och arbetar på distans13.12.2024 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Vad är man missnöjd med på kontoret under hybridarbetstid? I huvudsak samma saker som tidigare, dvs. arbetsro och lokalernas användbarhet. Under hybridarbetstid är konsekvenserna av missnöje dock annorlunda: nu kan en missnöjd arbetstagare bestämma sig för att hellre arbeta på distans. Arbetshälsoinstitutets forskningsprojekt utredde sambanden mellan distansarbete, upplevd arbetsmiljö, arbetshälsa och kort sjukfrånvaro i olika kontorslokaler.
Toimistoon tyytymätön hybridityöntekijä jää kotiin etätöihin13.12.2024 06:00:00 EET | Tiedote
Mihin toimistolla ollaan hybridityöaikana tyytymättömiä? Pääasiassa samoihin asioihin kuin ennenkin eli työrauhaan ja tilojen käytettävyyteen. Hybridityöaikana tyytymättömyyden seuraukset ovat kuitenkin erilaiset: nyt tyytymätön työntekijä voi päättää jäädä mieluummin etätöihin. Työterveyslaitoksen tutkimushanke selvitti etätyön, koetun työympäristön, työhyvinvoinnin ja lyhyiden sairauspoissaolojen yhteyksiä erilaisissa toimistotiloissa.
A hybrid employee who is unsatisfied with the office will stay at home and work remotely13.12.2024 06:00:00 EET | Press release
What are people dissatisfied with at the office in the era of hybrid work? Mainly the same issues as before: lack of peaceful working conditions and the usability of the premises. However, in the era of hybrid work, the consequences of dissatisfaction are different: now, dissatisfied employees may decide to stay at home and work remotely. This research project conducted by the Finnish Institute of Occupational Health examined the links between remote work, the experience of the work environment, well-being at work and sickness absences in different office spaces.
Nästan två av tre har psykiska symtom inom film- och tv-branschen10.12.2024 17:00:00 EET | Pressmeddelande
Psykiska symtom är vanliga hos personer som arbetar inom film- och tv-branschen. I oberoende produktionsbolags produktioner har nästan två av tre arbetstagare psykiska symtom. Antalet är tre gånger större jämfört med den övriga finländska befolkningen i arbetsför ålder. Förekomsten av symtom framgår av Arbetshälsoinstitutets enkät, som besvarades av över 600 yrkespersoner inom branschen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme