Tove Janssonista kertova näyttely avautuu Muumimuseossa 20.4.2024

Jaa

Muumimuseossa pian avautuva Taiteilijaelämää-näyttely käsittelee Tove Janssonin (1914–2001) taiteellisen tuotannon ohella hänen elämänvaiheitaan ja ihmissuhteita. Tove Jansson tunnetaan kenties parhaiten muumihahmoistaan, mutta hän itse tunsi olevansa ennen kaikkea taidemaalari.

Mustavalkoinen valokuva, jossa nainen seisoo nojaten suureen maalaukseen.
Tove Jansson ateljeessaan 1956. Lehtikuva / Reino Loppinen

Monipuolisen uransa aikana Tove Jansson teki runsaasti kuvituksia, maalauksia, pilapiirroksia, sarjakuvia ja teatterilavastuksia sekä kirjoitti kirjoja. Janssonille itsensä ilmaiseminen kirjoittamalla oli hyvin luontevaa. Hän oli myös ahkera kirjeiden kirjoittaja. Jansson syntyi taiteilijaperheeseen, jonka arki ja arvot loivat perustan hänen taiteessaan näkyvälle filosofiselle elämänkatsomukselle.

Taiteilijaelämää kertoo Tove Janssonin suomenruotsalaisesta kulttuuriperheestä ja sen vaikutuksista hänen taiteilijaksi kypsymiselleen. Kotialbumeista löytyneiden valokuvien suurennokset kuvaavat opiskelijaelämää, uraa taidemaalarina, nuoruuden ihmissuhteita sota-ajan boheemeissa taiteilijapiireissä sekä Janssonin elämän suurta rakkautta Tuulikki Pietilään (1917–2009. Janssonilla ja Pietilällä oli Helsingissä omat ateljeeasunnot naapurirapuissa Ullanlinnankadulla, ja he työskentelivät ja matkustelivat paljon yhdessä. Yhteisen mökin he rakensivat pienelle Klovharun saarelle Porvoon edustalle ja viettivät siellä yli kolmekymmentä kesää. Tove Jansson oli rohkea oman tiensä kulkija taiteilijana, ihmisenä ja naisena.

Observatorion näyttelyn keskiössä on Tove Janssonin monipuolinen, usein muumikuvitusten varjoon jäänyt ura kuvittajana ja kirjailijana. Esillä on valokuvien lisäksi monipuolinen kattaus kuvituksia, maalauksia ja esineistöä uran eri vaiheilta. Tove Jansson lahjoitti muumitaiteen kokoelmansa Tampereelle 1986. Elämyksellinen Muumimuseo kertoo perusnäyttelyssään Janssonin kirjoittamien muumikirjojen koko tarinan.

Muumimuseon tuottama näyttely on toteutettu yhteistyössä Moomin Characters Oy Ltd:n kanssa.


Taiteilijaelämää – Tove Jansson
20.4.2024–18.5.2025
Muumimuseon Observatorio

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Mustavalkoinen valokuva, jossa nainen seisoo nojaten suureen maalaukseen.
Tove Jansson ateljeessaan 1956.
Lehtikuva / Reino Loppinen
Lataa
Mustavalkoinen valokuva, jossa kaksi naista tanssii iloisina hiukset liehuen.
Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä tanssivat.
© Moomin CharactersTM
Lataa

MAAILMAN AINOA MUUMIMUSEO

Muumimuseo on elämyksellinen taidemuseo, joka viehättää kaikenikäisiä muumien ja kuvataiteen ystäviä. Tutustu muumien rakastettuihin tarinoihin Tove Janssonin alkuperäisten kuvitusten myötä, astu taikurin hattuun ja koe Muumilaakson taikuutta, tutki yksityiskohtaisia muumikuvaelmia ja näe kimaltelevan pyrstötähden kiitävän avaruudessa! Uutta katsottavaa löytyy museon Observatoriosta eli vaihtuvien näyttelyiden tilasta.

Valokuva hämärästä sinisävyisestä korkeasta tilasta, jonka katossa leijailee suuri pyrstötähteä muistuttava valoteos. ihmiset tutkivat tilassa vitriinien sisältöjä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo

Tampereen taidemuseo on mukana Tampereen arkkitehtuuri- ja designviikko TAD Weekin tapahtumissa25.9.2024 13:03:29 EEST | Tiedote

Tampereen arkkitehtuuri- ja designviikko eli TAD Week järjestetään 27.9.–4.10.2024. Viikko on täynnä muotoilua, arkkitehtuuria, kaupunkisuunnittelua ja elävää kulttuuria, niin näyttelyiden kuin erilaisten tapahtumienkin muodossa. Tampereen taidemuseo osallistuu TAD Weekiin esittelemällä laajennus- ja peruskorjaussuunnitelmaansa arkkitehtuurinäyttelyn ja luentojen kautta. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia.

Muumimuseon uuden perusnäyttelyn helmi on Tove Janssonin ensimmäinen Muumitaloa esittävä kuvitus20.9.2024 11:11:15 EEST | Tiedote

Muumimuseossa avautuu 21.9. uusi vaikuttava kokonaisuus Tove Janssonin alkuperäisiä muumikuvituksia. Kaikki museon paperipohjaiset teokset on vaihdettu uusiin teoksiin Tove Janssonin museolle lahjoittamasta kokoelmasta. Nyt nähtävät kuvitukset ovat ensi kertaa esillä Muumimuseossa. Uuden kokonaisuuden helmeksi nousee Tove Janssonin aivan ensimmäinen Muumitaloa esittävä kuvitus.

Hyperrealistiset ihmishahmot valtaavat Tampereen taidemuseon31.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tampereen taidemuseon kesänäyttely HYPER on kansainvälinen suurkatsaus hyperrealistisen kuvanveiston historiaan 1970-luvulta nykypäivään. Mukana ovat suuntauksen tunnetuimmat edustajat, ja kaikkiaan näyttelyssä on edustettuna 27 taiteilijaa eri puolilta maailmaa. HYPERissä esillä olevien taiteilijoiden laaja kirjo kertoo hyperrealistisen suuntauksen kansainvälisyydestä ja sen edelleen jatkuvasta kehityksestä ja kasvusta ympäri maailmaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye