Kutsu: Mahdollisuus haastatella lapsia ja nuoria tiedekilpailussa Espoossa
Tule tapaamaan tieteestä kiinnostuneita lapsia ja nuoria – ja tekemään vaihteeksi positiivisia uutisia nuorisosta.
Huomenna 81 lasta ja nuorta ympäri Suomen saapuu Espooseen kisaamaan Tutki-Kokeile-Kehitä-tiedekilpailun finaaliin. Kilpailu käydään kolmessa ikäsarjassa kahden päivän aikana. Kaikki finaaliin valitut työt löydät kilpailun kotisivulta.
Median edustaja, tervetuloa Otaniemeen Aalto Design Factoryyn tiistaina 16.4. ja keskiviikkona 17.4. Medialla on mahdollisuus haastatella* Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailun finalisteja tiistaina kello 15–18 ja keskiviikkona kello 10–12. Tiistaina paikalla ovat toisen asteen opiskelijat ja keskiviikkona esi- ja alkuopetuksen lapset sekä 3.–9.-luokkalaiset.
* Huomioithan, että lapsia ja nuoria, joilla on punainen kaulanauha, ei saa kuvata henkilökuviin. Punaisia kaulanauhoja kantavat aikuiset ovat arvioitsijoita, ketkä saavat näkyä kuvissa.
Palkinnot jaetaan keskiviikkona 17.4. klo 14–15. Kilpailun järjestäjät julkaisevat voittajat kilpailun verkkosivuilla www.tukoke.fi viimeistään maanantaina 22.4.
Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailutöissä suosituimmat aihealueet olivat tänä vuonna ympäristö- ja maantiede sekä bio- ja lääketiede. Kilpailuun voi osallistua minkä tahansa aiheen työllä.
Info: Tutki-Kokeile-Kehitä 2024
- Valtakunnalliseen kilpailuun saapui määräaikaan 1.2.2024 mennessä 151 työtä, joita oli tekemässä 256 lasta ja nuorta. Kilpailutyön voi tehdä yksin tai ryhmässä.
- Esiraati valitsi finaaliin 36 työtä. Valintaa tuki asiantuntijoiden tekemät arviot.
- Kilpailua ovat järjestäneet vuosittain Tekniikan akateemiset TEK yhdessä Kehittämiskeskus Opinkirjon kanssa vuodesta 1992. Itse kilpailun Opinkirjo perusti jo vuonna 1979.
- Tutki-Kokeile-Kehitä tekee yhteistyötä STEK Sähkökisan ja Euroopan avaruusjärjestö ESAn Ilmastoetsivät-projektin kanssa. Myös näiden sekä Keksintösäätiön palkinnot jaetaan Tutki-Kokeile-Kehitä lopputapahtumassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sara VatanenKehittämiskeskus Opinkirjo
Puh:050 581 6555sara.vatanen@opinkirjo.fiTuula PihlajamaaTekniikan akateemiset TEK
Puh:09 2291 2281tuula.pihlajamaa@tek.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Arkkitehtijärjestöt: Palkaton harjoittelu ei kuulu arkkitehtialalle20.11.2024 07:14:00 EET | Tiedote
Heikko suhdanne on laskenut kynnystä tarjota ja ottaa vastaan palkatonta työtä arkkitehtitoimistoissa. Ilmiö on yleinen Etelä-Euroopassa ja yleistynyt muissa pohjoismaissa. Alan työnantaja- ja palkansaajajärjestöt ovat huolissaan palkattoman harjoittelun yleistymisestä Suomessa.
Årets bästa doktorsavhandling kan minska Finlands beroende av Ryssland13.11.2024 14:00:00 EET | Pressmeddelande
Teknologie doktor Juho Uzkurt Kaljunens doktorsavhandling förbättrar tillvaratagandet av näringsämnen ur avloppsvatten och återanvändningen av dem. TEK, TFiF och MAL belönar i dag i Helsingfors honom och två andra för deras examensarbeten. Arbetena genomfördes vid Aalto-universitetet och Uleåborgs universitet.
Vuoden paras väitöstyö voi vähentää Suomen riippuvuutta Venäjästä13.11.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Tekniikan tohtori Juho Uzkurt Kaljusen väitöstyö parantaa jätevesien ravinteiden saamista talteen ja markkinoille. Tekniikan järjestöt palkitsevat hänet ja kaksi muuta opinnäytetyöntekijää tänään Helsingissä. Palkitut työt ovat Aalto-yliopistosta ja Oulun yliopistosta.
Best doctoral thesis of the year could reduce Finland’s dependence on Russia13.11.2024 14:00:00 EET | Press release
The doctoral thesis written by Doctor of Science in Technology Juho Uzkurt Kaljunen improves the recovery of nutrients from wastewater and bringing them to market. Three tech theses will be awarded today in Helsinki. The winning theses are from Aalto University and the University of Oulu.
Vain joka kolmas yli 50-vuotias uskoo työllistyvänsä, jos jäisi työttömäksi14.10.2024 09:51:04 EEST | Tiedote
TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen: Ovatko ikääntyneet ongelmajätettä vai osaavinta työvoimaa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme