Lähes 29 000 ääntä Turun Osuuskaupan edustajiston vaaleissa – noin puolet valituksi tulleista uusia jäseniä
![](/data/images/public/68575167/70139155/d1bfa6f8-eda4-4a1d-a38b-6ec4e556a7a4-w_720.jpg)
Turun Osuuskaupan edustajistoon on valittu 60 uutta jäsentä, jotka huolehtivat, että osuuskaupan alueellista roolia, palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen. Turun Osuuskaupan edustajiston vaaleissa annettiin yhteensä 28 872 ääntä, mikä on 384 enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänioikeuttaan käytti 16,6 prosenttia jäsenistä.
S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa ja niiden omistama Suomen osuuskauppojen keskuskunta eli SOK. Tänä keväänä edustajiston vaalit pidetään kymmenessä alueosuuskaupassa.
- Osuuskauppavaalit kiinnostivat mukavasti Turun Osuuskaupan asiakasomistajia. Tästä kertoo sekin, että saimme edustajistoon yhteensä 31 uutta jäsentä. Iso kiitos kaikille äänestäneille, sanoo Turun Osuuskaupan asiakkuuspäällikkö Anna Sainio.
Yhteensä osuuskaupan edustajiston vaaleissa oli ehdolla 365 jäsentä. Osuuskaupan edustajistoon tuli valituksi yhteensä 60 henkilöä, joista 34 oli naisia ja 26 miehiä. Uusia edustajiston jäseniä on joukossa 31. Valittujen keski-ikä on 55,9. Äänestäneistä 37,4 prosenttia äänesti verkossa ja 62,6 postitse.
Edustajisto muodostaa tärkeän foorumin osuuskaupan toimivan johdon ja asiakasomistajien välille
Turun Osuuskauppa on jäsentensä omistama yritys, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat ottaa monella tapaa osaa. Jäseniä osuuskaupoissa edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi.
Edustajisto muun muassa päättää osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen ja päättää ylijäämän käytöstä sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Lisäksi edustajiston jäsenet voivat tehdä hallinnolle aloitteita osuuskaupan toimialaan liittyvistä asioista.
- Edustajisto on vaikuttamisen foorumi, jonka osuustoiminnallinen yritysmuotomme mahdollistaa. Uuden edustajiston kausi kestää seuraavat neljä vuotta ja odotamme jo innolla yhteistyötä uuden edustajiston kanssa oman alueemme ja asiakasomistajien etujen ja palvelujen kehittämiseksi, Sainio toteaa.
Edustajistoa vielä tiiviimmin osuuskaupan päätöksentekoon pääsee osallistumaan hallintoneuvostossa, jonka kokoonpanon päättää edustajisto. Hallintoneuvosto muun muassa vahvistaa osuuskaupan strategian ja nimittää osuuskaupan toimitusjohtajan.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, asiakkuuspäällikkö Anna Sainio, puh. 010 764 4042
EDUSTAJISTOON VALITUT HENKILÖT
Edustajistoon valittiin seuraavat henkilöt jäsenalueittain:
Jäsenalue 1 |
||||||
Nro |
Lista |
Nimi |
Ammattinimike |
Kotikunta |
Äänet |
Vertausluku |
6 |
Lista A |
Jukka-Pekka Kuokkanen |
Lääkäri, aluevaltuutettu |
Lieto |
202 |
764,67 |
7 |
Lista A |
Juha Kännö |
Luomuviljelijä |
Lieto |
282 |
1147,00 |
13 |
Lista A |
Ismo Seivästö |
Rovasti |
Kaarina |
338 |
2294,00 |
15 |
Lista A |
Kristiina Sunell |
Kotimaanliikenteen laivuri |
Naantali |
136 |
458,80 |
18 |
Lista A |
Ritva Vehniäinen |
Tilintarkastaja |
Kaarina |
172 |
573,50 |
29 |
Lista B |
Iina Jussilainen |
Sairaanhoitaja |
Turku |
147 |
531,60 |
33 |
Lista B |
Venla Käyhkö |
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja |
Raisio |
149 |
664,50 |
44 |
Lista B |
Niina Ratilainen |
Vaikuttamisen asiantuntija |
Turku |
185 |
2658,00 |
45 |
Lista B |
Mikaela Sundqvist |
Ympäristöasiantuntija |
Turku |
150 |
886,00 |
50 |
Lista B |
Aliisa Wahlsten |
Tutkimusavustaja, aluevaltuutettu, valmentaja |
Turku |
160 |
1329,00 |
51 |
Lista B |
Konsta Weber |
Liiketoiminnan kehitysjohtaja |
Turku |
147 |
443,00 |
67 |
Lista C |
Jukka Kärkkäinen |
Psykiatrian johtaja |
Turku |
141 |
820,33 |
70 |
Lista C |
Emma Lindqvist |
Digital Marketing Consultant |
Raisio |
144 |
1230,50 |
71 |
Lista C |
Rauni Niinimäki |
Eläkeläinen, etuuskäsittelijä |
Turku |
130 |
492,20 |
84 |
Lista C |
Mervi Uusitalo-Heikkinen |
Luokanopettaja |
Turku |
137 |
615,25 |
85 |
Lista C |
Johannes Yrttiaho |
Väitöskirjatutkija |
Turku |
214 |
2461,00 |
87 |
Lista D |
Jyrki Alastalo |
Ylikonstaapeli |
Masku |
140 |
891,50 |
91 |
Lista D |
Minna Eura |
Myyjä |
Naantali |
114 |
594,33 |
105 |
Lista D |
Juha Manner |
Asianajaja, varatuomari |
Naantali |
181 |
1783,00 |
119 |
Lista D |
Tomi Pohjankukka |
Yrittäjä |
Lieto |
93 |
445,75 |
128 |
Lista E |
Raimo Erkkilä |
Yrittäjä (Rikoskomisario evp) |
Kaarina |
147 |
434,00 |
130 |
Lista E |
Åsa Gustafsson |
Asiantuntija, Sakkunnig |
Kaarina |
236 |
1085,00 |
131 |
Lista E |
Jenni Haaki |
Maaperägeologi |
Turku |
185 |
723,33 |
133 |
Lista E |
Minna Hallanheimo |
Emäntä |
Lieto |
170 |
542,50 |
150 |
Lista E |
Oili Riikonen |
Yrittäjä |
Lieto |
252 |
2170,00 |
162 |
Lista F |
Juha Haapakoski |
Yrittäjä |
Naantali |
134 |
491,50 |
168 |
Lista F |
Hannu Hurme |
Rovasti |
Kaarina |
175 |
983,00 |
173 |
Lista F |
Kari Kauppila |
Eläkeläinen, rakennusmestari |
Turku |
219 |
1966,00 |
179 |
Lista F |
Eija Koskivaara |
KTT, koulutuspäällikkö |
Turku |
171 |
786,40 |
190 |
Lista F |
Maija Perho |
Sosiaalineuvos, eläkeläinen |
Turku |
388 |
3932,00 |
191 |
Lista F |
Tanja Raunio |
Tarinankertoja ja yrittäjä |
Turku |
119 |
436,89 |
197 |
Lista F |
Janika Takatalo |
Europarlamentaarikon avustaja, VTM |
Turku |
163 |
655,33 |
198 |
Lista F |
Leena Tervahartiala |
Sairaanhoitaja |
Lieto |
197 |
1310,67 |
201 |
Lista F |
Ulla-Maija Vierimaa |
Englannin ja ruotsin kielen lehtori, emerita |
Turku |
146 |
561,71 |
209 |
Lista G |
Marika Anneli Koskinen |
Valikoima-asiantuntija |
Kaarina |
82 |
632,00 |
223 |
Lista H |
Niina Alho |
Aluehallituksen varapuheenjohtaja, Sairaanhoitaja |
Kaarina |
167 |
810,67 |
225 |
Lista H |
Eeva-Johanna Eloranta |
Kansanedustaja, VTM, FM |
Turku |
181 |
1216,00 |
230 |
Lista H |
Sirpa Hagsberg |
Apulaisosastonhoitaja |
Naantali |
151 |
608,00 |
242 |
Lista H |
Anneli Kivijärvi |
LKT, Erikoislääkäri |
Raisio |
154 |
694,86 |
249 |
Lista H |
Janne Laulumaa |
Koulutuksen asiantuntija |
Raisio |
183 |
1621,33 |
251 |
Lista H |
Aki Linden |
Kansanedustaja, erikoislääkäri |
Turku |
361 |
4864,00 |
258 |
Lista H |
Kristiina Mäki |
Artisti, Yrittäjä |
Turku |
179 |
972,80 |
262 |
Lista H |
Karoliina Paju |
Työsuojeluvaltuutettu |
Masku |
143 |
540,44 |
278 |
Lista H |
Viivu Seila |
Lähihoitaja, Insinööriopiskelija |
Turku |
137 |
486,40 |
282 |
Lista H |
Aleksi Suro |
Kauppatieteiden ylioppilas |
Raisio |
128 |
442,18 |
291 |
Lista H |
Matti Wikström |
Pieni työmies evp |
Turku |
292 |
2432,00 |
Jäsenalue 2 |
||||||
Nro |
Lista |
Nimi |
Ammattinimike |
Kotikunta |
Äänet |
Vertausluku |
297 |
Lista B |
Ari Laaksonen |
Isännöitsijä |
Loimaa |
164 |
460,00 |
298 |
Lista B |
Mikaela Luoma |
Aluetoiminnan asiantuntija, Sakkunnig för regional verksamhet |
Parainen |
288 |
1380,00 |
300 |
Lista B |
Janne Ilmari Sjölund |
Psyk.sairaanhoitaja, pääluottamusmies |
Uusikaupunki |
253 |
690,00 |
311 |
Lista C |
Hanna Helin-Luotonen |
Yrittäjä, Maatalousyrittäjä |
Uusikaupunki |
542 |
3338,00 |
315 |
Lista C |
Rauno Kajander |
Maanviljelijä |
Pöytyä |
238 |
1112,67 |
317 |
Lista C |
Mikko Lindberg |
Maatilayrittäjä |
Paimio |
199 |
667,60 |
319 |
Lista C |
Jussi-Pekka Luotonen |
Maatalousyrittäjä |
Vehmaa |
214 |
834,50 |
320 |
Lista C |
Anniina Manner |
Ravintoloitsija |
Loimaa |
283 |
1669,00 |
325 |
Lista C |
Hanna Silvaani |
Tekninen markkinointipäällikkö |
Mynämäki |
159 |
476,86 |
328 |
Lista C |
Heikki Vainio |
Opetusneuvos |
Loimaa |
159 |
556,33 |
335 |
Lista D |
Jouni Juhani Lehikoinen |
Kirkkoherra |
Paimio |
191 |
588,00 |
343 |
Lista E |
Matti Kaurila |
Myynti-ins. Maatalousyrittäjä. |
Pöytyä |
191 |
613,00 |
346 |
Lista E |
Iina Saarikallio |
Maatalousyrittäjä, emäntä |
Loimaa |
284 |
1226,00 |
356 |
Lista F |
Mikko Saari |
Kirvesmies |
Uusikaupunki |
86 |
455,00 |
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskauppa suunnittelee Sale Hämeenkadun laajentamista25.6.2024 09:00:03 EEST | Tiedote
Turun Osuuskauppa on hankkinut Turussa Sale Hämeenkadun vieressä sijaitsevan liiketilan ja suunnittelee Sale Hämeenkadun laajentamista kevään 2025 aikana.
Hotelliklassikko Aurajoen rannalla täyttää 50 vuotta – uusittu pirskahteleva jokirantaterassi kruunaa juhlavuoden30.5.2024 14:00:08 EEST | Tiedote
Radisson Blu Marina Palace Hotel on tarjonnut tasokkaita hotelli- ja ravintolapalveluita Turun keskustassa Aurajoen rannalla jo vuodesta 1974 lähtien. Juhlavuoden kunniaksi uusittu terassi tarjoaa ohjelmaa läpi kesän.
Sale Verkahovi avataan huomenna29.5.2024 13:52:51 EEST | Tiedote
Sale Verkahovin avajaisia vietetään torstaina 30.5.2024 klo 10 alkaen. Turun keskustan tuntumassa Parkin kentän vieressä sijaitseva Sale tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman, edullisen hintatason, runsaasti take away -tuotteita ja laajat aukioloajat. – Kehitämme vahvasti päivittäistavarakaupan myymäläverkostoa Turun alueella. Sale Verkahovi tuo hyvän lisän palvelurepertuaarimme ja samalla tuomme alueelle mahdollisuuden kerryttää S-Etukortilla Bonusta, toteaa ryhmäpäällikkö Tuomas Valanne Turun Osuuskaupasta. Uusi Sale palvelee niin lähialueen asukkaita kuin ohikulkijoitakin. – Haluamme vastata laajan asiakaskunnan tarpeisiin ja tarjota mahdollisimman monipuolisen valikoiman – helposti ja nopeasti. Valikoimissamme on peruselintarvikkeiden lisäksi muun muassa runsaasti take away -tuotteita, jotka on helppo napata mukaan vaikkapa viereiselle kentälle urheilutapahtumaan. Sujuvan asioinnin helpottamiseksi myymälässä on kaksi itsepalvelukassaa sekä laajat aukioloajat, Valanne jatkaa
Ruoankuljetusrobotit leviävät laajasti Turun Osuuskaupan alueelle27.5.2024 12:00:21 EEST | Tiedote
Ruoankuljetusrobottien määrä laajenee alkukesästä Turun Osuuskaupan alueella. S-ryhmän kumppani robokuljetuksissa on Starship Technologies, joka on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja.
Kauppakeskus Myllyssä pääsee nyt rillottelemaan24.5.2024 11:49:15 EEST | Tiedote
Asiakkaiden odottama Amarillo on tänään avattu Kauppakeskus Myllyssä Myllytorin 2. kerroksessa. Legendaarinen Amarillo tarjoaa rillottelua ja Meksikosta inspiraationsa saaneita makuja. Myös Kauppakeskus Myllyn täysin uudistunut Coffee House on avoinna lauantaista 25.5. alkaen. Amarillo-ravintoloiden miljöötä on uudistettu viimeisten vuosien aikana ja se erottautuu ravintolamarkkinassa monipuolisena viihtymisen paikkana. Runsas meksikolaishenkinen snacks-menu on suunniteltu siten, että suurempikin seurue voi koota monipuolisista vaihtoehdoista kattauksen yhdessä jaettavaksi. Moni valitsee Amarillon burgereiden vuoksi, ja klassikoksi noussut Amarillo Big Burger onkin ravintolaketjun myydyimpiä annoksia. Listalla on myös vegaanisia annoksia. Amarillossa asiakkailla on mahdollisuus tutustua menuun sekä tilata annokset ja juomat myös digitaalisesti. – QR-koodin skannaamalla saat näkyviin ruokalistan kaikki annokset kuvineen. Digitaalinen tilausmahdollisuus helpottaa ja nopeuttaa asiointia m
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme