Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Jyväskylän Korpilahdella
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Jyväskylän Korpilahdella vuonna 2024.
![](/data/images/public/69817668/70140188/98ff23e3-d43d-41a2-b421-147d3eb6e51c-w_720.jpg)
Korpilahdella, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin ja ilmajohtolinjojen siirtoon metsistä teiden varsiin.
Korpilahdella uutta runkoyhteyttä rakennetaan tänä vuonna Kärkisten sillan ympäristöstä Raidanlahteen. Alueelle muodostuu rengasyhteys eli jatkossa sähköä voi vikatilanteessa syöttää kahdesta suunnasta. Uutta runkoyhteyttä rakennetaan myös Oittilassa Oittilantien varteen.
Yhteensä uutta maakaapelia asennetaan 26 kilometriä ja uutta ilmajohtolinjaa 3 kilometriä. Vesikaapelia tulee pari kilometriä. Uusi runkoyhteys korvaa käyttöikänsä päähän tullutta, metsissä kulkenutta ilmajohtolinjaa. Sähkön toimitusvarmuus paranee niin vakituisilla kuin vapaa-ajan asukkailla.
- Alueella on ollut paljon sähkövikoja, joten ne vähenevät, sanoo Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Mikko Höylä.
Investoinnin arvo on 1,1 miljoonaa euroa. Urakoitsijana toimii Elvera Oy. Rakennustöiden on määrä alkaa huhtikuussa ja valmistua vuoden loppuun mennessä. Purku- ja viimeistelytyöt jatkuvat kevääseen 2025.
Hankkeeseen osallistuu Järvi-Suomen Valokuitu, joka rakentaa valokuituverkkoa. Yhteishankkeilla pystytään minimoimaan kaivuutöistä asukkaille syntyvä haitta ja jakamaan kaivuiden kustannuksia.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Yhtiö investoi vuoden 2024 aikana sähköverkkoon yli 40 miljoonaa euroa, millä rakennetaan tänä vuonna vajaat 1000 kilometriä uutta toimitusvarmaa verkkoa. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko HöyläprojektipäällikköJärvi-Suomen Energia Oy
Puh:0102104375mikko.hoyla@sssoy.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Sähköntoimitusvarmuutta parannetaan Rantasalmella25.6.2024 07:34:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Rantasalmella vuonna 2024.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Puumalassa18.6.2024 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Puumalassa vuonna 2024.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Mikkelissä11.6.2024 07:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä vuonna 2024.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Juvalla4.6.2024 07:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2024.
Sähköaseman saneeraus parantaa sähkönjakelun varmuutta ja ympäristöturvallisuutta Haukivuorella31.5.2024 07:23:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia toteuttaa vuoden 2024 loppuun mennessä Haukivuoren sähköaseman saneerauksen. Saneerauksella sähkön toimitusvarmuus kasvaa Haukivuorella ja sen lähiseuduilla. Lisäksi ympäristöturvallisuus paranee asennettavien öljynerotuskaivojen ansiosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme