Suomen startup-yhteisön Riikka Pakarinen: Investointipaketti luo kasvun eväitä, mutta ei yksin riitä. Mistä tekijät?
Suomen startup-yhteisö antaa kiitosta hallitukselle sen tekemistä talouspoliittisista linjauksista erittäin vaikeassa taloustilanteessa. Suomen talous on käännettävä kohti uutta nousua, menot on mitoitettava tulojen mukaan ja sen vuoksi hallituksen tekemät vaikeatkin päätökset ovat välttämättömiä.
![Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen ja pääekonomisti Youssef Zad](/data/images/public/69818937/70141135/ad13e51b-e955-4163-828f-4206badd1053-w_720.png)
Kehysriihessä nähtiin työn ja investointien merkitys uuden kasvun tuottajina. Sen vuoksi oli erittäin tärkeää, että hallitus esitteli konkreettisia toimia kasvun ja investointien vauhdittamiseksi. Hallitusohjelmassa on useita talouskasvua vahvistavia päätöksiä, kuten investointiluvituksen helpottaminen, markkinoiden kilpailullisuuden edistäminen ja T&K-investointien nostaminen. Tämä pohjatyö näkyy osittain myös kehysriihessä.
Puhtaan siirtymän investointien vauhdittamiseksi kaavailtu verohyvitys suurille teollisille investoinneille on oikea askel Suomen tulevaisuudelle. Esimerkiksi akku- ja vetyhankkeisiin sekä fossiilivapaaseen energiaan on investoitava voimakkaasti, jotta Suomeen muodostuu uusia korkean arvonlisän työpaikkoja.
Uskon, että verohyvitys lisää myös suomalaisten isoiksi kasvavien startup-yritysten investointihalukkuutta. Esimerkiksi vihreän vedyn osalta Suomeen on kaavailtu merkittäviä investointeja. Uudistuksella tuetaan puhtaan siirtymän teollisuuden ekosysteemin rakentumista Suomeen, mikä itsessään on valtavan tärkeää taloutemme rakenteiden uudistumiselle ja Suomen kilpailukyvylle, toteaa Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.
Vaikeinakin aikoina tutkimus- ja kehitystoimintaan on investoitava
Pakarinen kiittää hallituksen päätöstä vahvistaa uuden Tesi-konsernin mahdollisuuksia edistää investointeja allokoimalla sille valtion sijoitusomaisuutta yhteensä 300 miljoonalla eurolla suoria sijoituksia varten. Tällä kasvupanostuksella pyritään saamaan yksityisen rahoituksen kanssa noin 900 miljoonan rahoituskokonaisuus kasvuyrityksille kuluvan vaalikauden aikana.
Erinomaista on myös se, että hallitus päättää selvittää yleishyödyllisten yhteisöjen ky-muotoisiin pääomasijoitusrahastoihin tekemien sijoitusten säätämistä verovapaaksi vuodesta 2026 alkaen. Uudistus voisi vapauttaa runsaasti uutta kasvupääomaa suomalaisiin pääomasijoitusyhtiöihin, jotka puolestaan edistävät startup-yritysten nousukiitoa Suomessa, toteaa Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad.
Suomen startup-yhteisö on peräänkuuluttanut pitkäjänteisen tutkimus- ja kehitysrahoituksen (T&K-rahoitus) merkitystä. Hallituksen vahva linja tämän osalta saa jatkoa. Business Finlandin T&K-rahoituksen valtuuden nostaminen 85 miljoonalla eurolla vuonna 2025, 200 miljoonalla eurolla vuonna 2026 ja 360 miljoonalla eurolla vuonna 2027 ja siitä eteenpäin on avainasemassa Suomen tuottavuuskasvun kannalta, jatkaa Zad.
Kehysriihessä lisättiin valtion rahoitusta terveydenhuollon yksiköiden sekä sosiaalityön yliopistotasoiseen tutkimukseen 5 miljoonalla euroa pysyvästi. Myös biotalouden tutkimukseen ja kehittämiseen tehdään 4 miljoonan euron vuosittainen lisäys.
“Näillä sektoreilla Suomella on valtava potentiaali, joten toimet ovat oikean suuntaisia ja odotettuja. Toki näiden tehtyjen päätösten rinnalla tulee muistaa se, että niin investointien kuin tutkimushankkeidenkin toteuttamiseksi pelkät rahalliset satsaukset eivät riitä, jos Suomesta puuttuu osaavaa työvoimaa. Tältä osin oli pettymys, että työvoiman houkuttelevuuteen liittyvät toimet loistivat poissaolollaan. Olemme useiden muiden järjestöjen kanssa esittäneet konkreettisia toimija erityisosaajien saamiseksi kahden viikon palvelulupauksesta alkaen, mutta näihin ei tässä kohtaa otettu edistysaskeleita. Toivottavasti jatkossa on toisin” toteaa Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.
Yhteyshenkilöt
Riikka PakarinenToimitusjohtaja / CEOSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
riikka@startupyhteiso.comYoussef ZadPääekonomisti / Chief EconomistSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405933316youssef@startupyhteiso.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
Suomen maakuva koki historiallisen romahduksen työn perässä maahanmuuttaneiden silmissä – Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen: “Viimeistään nyt on herättävä”18.7.2024 16:00:00 EEST | Tiedote
Suomi sai tuoreimmassa Expat Insider 2024 -kyselytutkimuksessa kylmää vettä niskaan. Vielä viime vuonna Suomi sijoittui 53 maan joukossa sijalle 16, nyt sijoitus romahti sijalle 51.
Startup-yhteisö tuomitsee jyrkästi viimeaikaiset rasistiset väkivallanteot – valtiovallan ryhdyttävä konkreettisiin toimiin19.6.2024 18:07:33 EEST | Tiedote
Viime päivien tapahtumat korostavat, että rasistista väkivaltaa ei saa hiljaisesti hyväksyä eikä sitä pidä vähätellä. Rasismin torjuminen vaatii jatkuvaa työtä ja sitoutumista.
Eurooppa menettää osan kasvavista startupeista raskaan regulaation vuoksi – “EU ei ole oppinut vuosien saatossa läksyistään”6.6.2024 14:42:55 EEST | Tiedote
Viikonloppuna käydään myös kasvuyritysten näkökulmasta tärkeät vaalit. EU-parlamenttiin valittavien on oltava rohkeita ja annettava tilaa kokeiluille sekä suurille globaaleille innovaatioille.
Startup-barometri: Luottamus taloustilanteeseen kasvussa – rahoituksen saatavuus edelleen kasvun este11.4.2024 13:56:33 EEST | Tiedote
Tuoreimman startup-barometrin tulokset ennakoivat parempia aikoja suomalaisille startupeille. Arvio tulevasta taloustilanteesta on kohentunut asteittain vuoden 2023 alun pohjalukemista.
Startup-yritysten rooli Suomen työmarkkinoilla on kasvanut merkittävästi1.3.2024 13:39:57 EET | Tiedote
Suomen startup-yhteisö on julkaissut analyysin startup-yritysten roolista Suomen työmarkkinoilla käyttämällä Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistoja sekä Suomen startup-yhteisön arvioita startup-yritysten määrästä Suomessa. Analyysin mukaan Suomessa toimivat startupit ja startup-lähtöiset yritykset työllistävät jo yli 30 tuhatta henkilöä Suomen työmarkkinoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme