KPY:n edustajisto hyväksyi hallituksen esityksen – vuodelta 2023 ei jaeta osuuskorkoa
19.4.2024 08:36:45 EEST | Osuuskunta KPY | Tiedote
Osuuskunta KPY:n edustajiston varsinaisessa kokouksessa torstaina 18.4. päätettiin muun muassa osuuskorosta sekä hallituksen jäsenistä.

KPY:n edustajisto vahvisti kokouksessaan vuoden 2023 tilinpäätöksen. Edustajisto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että vuodelta 2023 ei jaeta osuuskorkoa. KPY-konsernin tulos tilikaudelta 2023 sekä rahoitusasema eivät ole vielä riittävän vahvoja osuuskoron maksamiseksi.
”Edustajisto näkee osuuskorosta tehdyn päätöksen välttämättömänä tässä tilanteessa. Tilikauden tulos ei luo osuuskoron maksulle riittäviä edellytyksiä. Edustajisto katsoo, että päätöksellä vahvistetaan pidemmällä aikavälillä omistaja-arvon positiivista kehitystä sekä mahdollisuuksia osuuskoron jakamiseen tulevaisuudessa. Tavoitteena on, että osuuskorkoa maksetaan vuonna 2025,” edustajiston puheenjohtaja Antti Haapakorva kommentoi.
Hallituksen kokoonpanossa ei muutoksia
Osuuskunta KPY:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa yritysjohtaja FT Juha Yrjänheikki. Hän on toiminut hallituksen puheenjohtajana kesäkuusta 2023 lähtien. KPY:n hallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 2020 alkaen.
Kolmijäsenisen hallituksen varapuheenjohtajana valittiin jatkamaan Pekka Loikkanen. Hallituksen jäsenenä jatkaa myös PeeÄssän toimitusjohtajana työskentelevä Mikko Junttila.
Muut edustajiston päätökset
Edustajisto valtuutti hallituksen käyttämään enintään 50 000 euroa yleishyödyllisiin lahjoituksiin. Valtuutus on voimassa vuoden ajan. Painotus lahjoituksissa kohdistuu vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoimintaan.
Edustajisto valtuutti hallituksen päättämään KPY-konsernin sitouttamis- ja palkitsemisohjelmia varten suunnatusta osuusannista, optio-oikeuksien tai muiden osuuksiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla annettavien osuuksien ja/tai erityisten oikeuksien lukumäärä on yhteensä enintään 350 000 osuutta tai erityistä oikeutta. Valtuutus on voimassa enintään 31.12.2026 asti.
Tilintarkastusyhteisönä valittiin jatkamaan tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.
Lisäksi edustajisto käsitteli muut varsinaiseen kokoukseen liittyvät aiheet. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan myöhemmin KPY:n verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi LehikoinentoimitusjohtajaKPY-konserni
Puh:050 328 2648anssi.lehikoinen@kpy.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
140-vuotias KPY on arvopohjainen osuuskunta, jonka omistaa Osuuskunta KPY:n osuudenomistajien muodostama yhteisö.
Haluamme luoda elinvoimaa omaa toimintaamme laajemmin sijoittamalla arvopohjaamme sopiviin, toimintansa käynnistys- ja alkuvaiheen ohittaneisiin kannattavan kasvun yhtiöihin sekä kehittämällä modernia työpäiväkokemusta edistäviä toimitilakiinteistöjämme ja palveluitamme.
Visionamme vuoteen 2026 on olla liike-elämän ekosysteemi, joka on yksi Suomen arvostetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä. Tätä visiota toteutamme sekä omistamalla aiempaa monipuolisemmin kiinnostavia yhtiöitä (Momentum-strategia) että luomalla ekosysteemejä ja yhteisöjä, jotka houkuttelevat osaajia ja luovat edellytyksiä yritysten kasvulle (Nova-strategia). Katsomme, että Momentum ja Nova -strategialinjamme täydentävät ja tukevat luontevasti toinen toisiaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY
Osuuskunta KPY julkaisi vuosikertomuksen 2025 – mukana ensimmäinen vastuullisuusraportti1.4.2026 09:41:40 EEST | Tiedote
Osuuskunta KPY on julkaissut vuoden 2025 vuosikertomuksensa. Vuosikertomus kuvaa KPY‑konsernin taloudellista kehitystä, kirkastettua strategiaa ja sijoitustoiminnan uudistumista. Osana vuosikertomusta julkaistaan myös ensimmäistä kertaa vastuullisuusraportti, joka kokoaa konsernin vastuullisuustyön yhdeksi kokonaisuudeksi.
KPY jakaa osuuskorkoa noin 2,6 miljoonaa euroa11.3.2026 09:00:03 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY:n edustajiston varsinainen kokous pidettiin 10.3.2026. Kokouksessa edustajisto vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2025. KPY-konsernin taloudellinen kehitys on vahvistunut selkeästi, mikä näkyy niin tuloksessa kuin konsernin parantuneessa taloudellisessa asemassa. Ensimmäistä kertaa tilinpäätöstiedotteessa julkaistu KPY:n omaisuuden nettovarallisuusarvo (NAV) oli vuonna 2025 yhteensä 246,3 (179,6) miljoonaa euroa, eli 9,65 (8,09) euroa osuutta kohden. Tilikauden oikaistu liikevoitto oli 9,0 (2,5) miljoonaa euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli 54,4 (46,5) prosenttia. Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen vuoden vastaaviin lukuihin. Edustajisto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että vuoden 2025 tuloksesta osuuskorkoa jaetaan 0,10 (0,09) euroa osuudelta. Yhteensä osuuskorkoa jaetaan noin 2,6 (2,0) miljoonaa euroa. Osuuskorko on noin 25 % omistusten KPY:lle vuonna 2025 tuomasta nettokassavirrasta. Päätös vastaa KPY:n taloudellista tavoitetta. KPY:n tavoitteena on
KPY-konsernin tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2025: KPY jatkaa vahvistumistaan − liike-elämänvoimaa rakennetaan kolmen sijoitussalkun kautta26.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
KPY kirkasti strategiaansa ja uudisti sijoitussalkkunsa loppuvuonna 2025. Strategiaa toteutetaan kolmen sijoitussalkun – infrastruktuuri, private equity ja tasesijoitusten – kautta.
Osuuskunta KPY:n edustajiston puheenjohtajisto jatkaa – Antti Haapakorva valittiin toiselle puheenjohtajakaudelle23.1.2026 08:58:58 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY:n edustajisto valitsi järjestäytymiskokouksessaan 22.1.2026 puheenjohtajiston alkavalle kaudelle. Nykyinen puheenjohtajisto jatkaa tehtävissään. Edustajiston puheenjohtajana jatkaa kauppatieteiden maisteri Antti Haapakorva, joka valittiin toiselle kolmivuotiskaudelle. Varapuheenjohtajiksi valittiin Aleksi Eskelinen (1. varapuheenjohtaja), Tuula Väätäinen (2. varapuheenjohtaja) ja Markku Söderström (3. varapuheenjohtaja).
KPY tukee lasten ja nuorten hyvinvointia ja oppimista 50 000 euron avustuksella12.12.2025 09:29:24 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY jatkaa pitkäjänteistä työtään pohjoissavolaisten lasten ja nuorten hyväksi myöntämällä vuoden 2025 avustushaussa tukea yhteensä lähes 50 000 euroa. Avustukset ovat osa KPY:n vastuullisuustyötä ja sitoutumista alueen elinvoimaisuuden kehittämiseen. KPY on jakanut avustuksia pohjoissavolaisille toimijoille jo lähes kahden vuosikymmenen ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme