Kymenlaakson Sähköverkko parantaa sähkön toimitusvarmuutta Orimattilan Huhdanojalla
Kymenlaakson Sähköverkko Oy toteuttaa parhaillaan sähköverkon investointihanketta Huhdanojalla Orimattilassa. Investoinnin myötä alueen asiakkaiden sähkönjakelun toimitusvarmuus paranee, eli esimerkiksi myrskyjen ja lumikuormien aiheuttamat sähkökatkot vähenevät. Hanketta toteuttaa yhteistyökumppanimme Elvera Oy.
Hankkeen maanrakennustyöt ovat jo käynnissä. Hankkeessa toteutetaan yhteensä yli 30 km uutta sähköverkkoa, josta suurin osa maakaapelina. Reitin varrelle tulee myös yli 20 uuttaa muuntamoa. Sähkötyöt valmistuvat syksyllä 2024 ja vanhan sähköverkon purkutyöt tehdään talvella 2025.
Investoinnin arvo on yli 2 miljoonaa euroa.
Kymenlaakson Sähköverkolla projektista vastaa rakennuttaja Juhamatti Saarelainen ja Elveran projektipäällikkönä toimii Petri Toivanen.
Kymenlaakson Sähköverkko investoi vuonna 2024 noin 20 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen ja ylläpitoon. Hankkeiden toteutusta ohjaa vuoteen 2036 asti ulottuva kehittämissuunnitelma. Verkon toimitusvarmuutta parannetaan maakaapeloinnilla, verkostoautomaatiolla sekä ilmajohtojen siirtämisellä metsistä teiden varsille. Hankkeiden painopiste on siirtymässä enemmän taajamista haja-asutusalueille. Vuosittain toteutamme myös alueellisesti merkittäviä sähköasema- ja voimajohtohankkeita yhteistyössä kumppaniverkostomme kanssa. Hankkeilla työllistämme mm. maanrakennuksen, sähköasennuksen ja suunnittelun ammattilaisia.
Lisätietoja Huhdanojan hankkeesta urakoitsijalta:
Elvera Oy, Petri Toivanen, puh. 0405623044
Avainsanat
Kuvat
Kymenlaakson Sähköverkko Oy harjoittaa verkkoliiketoimintaa neljän maakunnan alueella Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä sekä Uudellamaalla. Sähköverkomme on yli 13 000 kilometrin pituinen ja toimitamme sähköä koteihin ja yrityksiin yli 100 000 asiakkaalle. Tavoitteenamme on turvata häiriötön sähkönjakelu vuoden jokaisena päivänä. Sähköverkkoa kehitetään jatkuvasti entistä paremmaksi ja investoimme vuosittain noin 20 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen ja uudistamiseen. Kymenlaakson Sähköverkko Oy on Kymenlaakson Sähkö Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Konsernissamme työskentelee noin 60 asiantuntijaa. Toimipisteemme sijaitsevat Kouvolan Elimäellä ja Kotkassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson Sähköverkko Oy
Itäsuomalaiset verkkoyhtiöt odottavat valtiolta ratkaisuja puhtaan siirtymän tukemiseen19.9.2024 12:59:31 EEST | Tiedote
Itä-Suomen sähköverkkojen kehittämiseksi on ryhdytty toimiin hyvässä yhteistyössä Fingridin ja paikallisten jakeluverkkoyhtiöiden välillä. Työn loppuun saattaminen vaatii kuitenkin Itä-Suomen erityisaseman huomioimista ja alueellista panostusta.
Kymenlaakson Sähköverkon uudet verkkopalveluhinnat voimaan marraskuussa12.9.2024 11:15:06 EEST | Tiedote
Kasvavat investointitarpeet yhdessä verkon kohoavien ylläpitokustannusten kanssa vaikuttavat Kymenlaakson Sähköverkon hinnoitteluun. Investointitarpeita nostavat sähkömarkkinalain vaatimukset ja puhtaaseen sähköön siirtyminen. Kymenlaakson Sähköverkon verolliset verkkopalveluhinnat nousevat marraskuun alusta 2024 keskimäärin 5,7 prosentilla.
Kymenlaakson Sähköverkon Koria-Loviisa 110 kV voimajohtolinjan uudistus Koria-Isoaho-välillä etenee suunnitellusti6.8.2024 09:48:19 EEST | Tiedote
Pylväiden nosto käynnistyi 5.8. ja jatkuu noin 1,5 kuukauden ajan. Rakennustyöt voimajohdolla pyritään saamaan valmiiksi syyskuun loppuun mennessä, ja loppusiivouksineen työn on arvioitu valmistuvan lokakuun 2024 loppuun mennessä.
Sähköverkon lentokuvaukset Kymenlaakson Sähköverkon alueella käynnistyvät14.5.2024 14:47:28 EEST | Tiedote
Kymenlaakson Sähköverkon alueella tehdään jälleen vuosittaisia verkon ilmajohtojen lentokuvauksia helikopterilla. Kuvaus alkaa toukokuussa viikolla 21.
Kymenlaakson Sähköverkko parantaa sähkön toimitusvarmuutta Monninkylässä4.4.2024 15:12:35 EEST | Tiedote
Kymenlaakson Sähköverkko Oy toteuttaa parhaillaan sähköverkon investointihanketta Askolan Monninkylässä. Investoinnin myötä alueen asiakkaiden sähkönjakelun toimitusvarmuus paranee, eli esimerkiksi myrskyjen ja lumikuormien aiheuttamat sähkökatkot vähenevät. Hanketta toteuttaa yhteistyökumppanimme Wire Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme