Valtuusto vahvisti Salibandyliiton tilinpäätöksen – ”Vuosi oli vaikea, mutta tavoite toteutui”
Vantaalla lauantaina hybridimallina järjestetty valtuuston kokous vahvisti Salibandyliiton tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille vuoden 2023 osalta.
Salibandyliiton vuoden 2023 liikevaihto oli noin 10,5 miljoonaa euroa ja taloudellinen tulos noin 55 000 euroa ylijäämäinen, joka oli laaditun budjetin mukainen (+50 T€).
- Viime vuosi oli vaikea. Siihen sisältyi henkilöstön keskuudessa pidetyt muutosneuvottelut ja 11 kuukauden pituinen kulukuuri. Pääsimme asetettuun tavoitteeseen, mutta sen saavuttaminen vaati henkilöstöltä venymistä ja mittavia säästöjä ostopalveluista ja matkakuluista, kertoi toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta.
Liiton liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta noin 5,2 prosenttia. Positiivisia asioita olivat SalibandyTV:n lähetyksistä saadut myyntituotot sekä nuorimmille ikäluokille suunnatun Säbäkipinä-konseptin laajeneminen yhä useammalle paikkakunnalle.
Kuluvalle vuodelle liiton budjetoitu tulos on asetettu positiiviseksi 75 000 euroa. Talouden pohja on toiminnanjohtajan mukaan vakaampi kuin viime vuonna, mutta laakereille ei ole varaa jäädä lepäämään. Valtiovallan ja Olympiakomitean tukia Salibandyliitto saa aiempia vuosia vähemmän. Haasteensa tuleville vuosille tuo koko liikuntajärjestökenttään kaavaillut valtionavustusten leikkaukset.
- Myös yhteistyökumppaneiden mukaan saamiseen meidän on panostettava tarmokkaammin. Pelaaja- ja joukkuemääriä ei ole saatu kasvu-uralle ja pelipassi- ja osallistumismaksuja korotettiin ensimmäisen kerran isommin sitten pandemian alun, toiminnanjohtaja avaa.
Kokouksessa käytiin aktiivista keskustelua keinoista ja toimenpiteistä, joilla lajin parin saataisiin lisää harrastajia ja myös rekisteröitymään virallisesti salibandyn harrastajiksi. Pienillä paikkakunnilla joukkueiden kokoaminen todettiin entistä haasteellisemmaksi.
Puheenjohtaja Kaarina Vuoren mukaan tilannekuva vuoden alussa toimintansa aloittaneessa liiton hallituksessa on tunnistettu.
- Meidän täytyy pystyä tarjoamaan erilaisia pelimuotoja ja joustavampia tapoja järjestää sarjoja, jotta tavoitamme erilaisia kohderyhmiä. Tämä on kasvun edellytys.
- Samaan aikaan suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuvat rakenteelliset muutokset haastavat meitä koko ajan enemmän, kun ikäluokat pienenevät ja maahanmuuttajataustaisten määrä kasvaa. Ei ole helppo rasti seuratasolla lähteä tavoittelemaan harrastajia uusista kohderyhmistä. Tässä tarvitaan liiton apua niin toimintamallien kuin materiaalienkin tuottamisessa. Yhteistyö lajin sisällä seurojen ja liiton välillä on ensiarvoisen tärkeää, Vuori peräänkuuluttaa ja jatkaa:
- Alueellinen pelitoiminta on toimintamme perusta ja sen vahvistamiseen on nyt haettu konkreettisia toimia. Ensi kaudelle on luvassa enemmän muutoksia alueelliseen pelitoimintaan kuin koskaan aiemmin. Uudistuksia on käyty läpi alueiden kehityspäivillä alkuvuoden aikana. Kokonaisuus on laaja. Se näkyy konseptin nimessä, joka on ”10 muutosta alueelliseen pelitoimintaan”. Uudistukset tuovat toimintaan kaivattua joustoa, helpottavat joukkueiden arkea ja hillitsevät kuluja.
Vuoden 2024 kotimaisiin salibandyn merkkitapahtumiin lukeutuvat 8.–12.5. Lahdessa pelattavat alle 19-vuotiaiden naisten MM-kisat. Joulukuussa puolestaan salibandymiehet jahtaavat MM-kultaa Ruotsin Malmössä järjestettävässä lopputurnauksessa.
Salibandyliiton vuosikertomukseen ja tilinpäätökseen 2023 voi tutustua täällä.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Hallitustiedote: Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-ohjelma 2024–2026 on valmis28.6.2024 15:59:54 EEST | Tiedote
Salibandyliiton hallitus kokousti perjantaina 14.6. Kokous pidettiin Salibandyliiton henkilöstöpäivien yhteydessä Tallinnassa.
Salibandyliitto hakee toiminnanjohtajaa12.6.2024 15:00:00 EEST | Tiedote
Salibandy on usean eri yhteiskunnallisen muutosvoiman keskellä. Kilpailu ihmisten vapaa- ajasta kiristyy jatkuvasti, mikä haastaa harrastajamäärien kasvutavoitteita. Digitalisaation kiihtyvä vauhti mahdollistaa uudenlaiset harrastamisen, sekä kuluttamisen keinot, ja monikulttuurisuuden lisääntyminen vaatii parempaa ymmärrystä eri taustaisten ihmisten houkuttelemisesta lajin pariin. Salibandy tarvitsee uusia ajatuksia ja tapoja vastata näiden muutosvoimien asettamaan haasteeseen ja etsimme nyt TOIMINNANJOHTAJAA, joka jakaa intohimomme suomalaiseen urheiluun, sekä salibandyyn ja haluaa olla mukana kehittämässä lajia entistä paremmaksi ja vaikuttavammaksi. Vastaat tehtävässä: • Liiton henkilöstön ja talouden johtamisesta, sekä yhdessä hallituksen kanssa määritettyjen strategisten tavoitteiden toteutumisesta. • Päätösten jalkauttamisesta liiton organisaatioon ja kentälle, mikä edellyttää osallistavaa, keskustelevaa ja jämäkkää johtamistapaa. • Liiton kansainvälisistä suhteista ja yhteistyö
Hallitustiedote: Maajoukkuetoimijoita nimettiin – pääsarjajoukkueiden lisenssit on vahvistettu6.6.2024 11:37:59 EEST | Tiedote
Salibandyliiton hallitus oli koolla 24.–25.5. Kokous oli kuluvan vuoden kahdeksas.
Toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta jättää Salibandyliiton – "Täysillä loppuun asti"27.5.2024 15:00:00 EEST | Tiedote
Salibandyliiton toiminnanjohtajana syyskuusta 2020 työskennellyt Pekka Ilmivalta, 53, jättää tehtävänsä elokuun lopussa.
Loppuunmyyty Lahden Suurhalli jännitti Suomen puolesta – U19-naisten taistelu päättyi MM-hopeaan12.5.2024 19:02:35 EEST | Tiedote
Suomi päätti U19-naisten MM-turnauksen Lahdessa hopeaan, kun Ruotsi oli loppuunmyydyssä Lahden Suurhallissa vahvempi maalein 4-2. Ottelun yleisömäärä 1 965 on U19-naisten MM-turnausten uusi ennätys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme