Hitachi Energy investoi noin 180 miljoonaa dollaria uuteen tuotanto- ja teknologiakampukseen Mustasaaren Vikbyhyn tukemaan energiasiirtymää
- Investointi sisältää modernit toimistotilat sekä uuden huipputeknologiaa edustavan muuntajatehtaan, jonka myötä muuntajien tuotanto- ja testauskapasiteetti kaksinkertaistuu Suomessa vastaamaan energiamurroksen myötä kasvavaan kysyntään.
- Vuonna 2027 valmistuva uusi 30 000 neliömetrin kampus korostaa yhtiön sitoutumista innovointiin, laatuun ja kestävään kehitykseen.
- Yhtiön koko henkilöstö Vaasan-seudulla kaikista liiketoiminnoista, yli 500 henkilöä, siirtyy uudelle kampukselle.
- Investoinnin myötä Hitachi Energy arvioi rekrytoivansa noin 200 uutta työntekijää.
Hitachi Energy investoi noin 180 miljoonaa dollaria (noin 170 miljoonaa euroa) uuteen tuotanto- ja teknologiakampukseen Vikbyn teollisuusalueelle Mustasaareen. Uudelle 30 000 neliömetrin kampukselle rakennetaan huipputeknologiaa edustavat tuotanto- ja testauslinjat muuntajatuotantoon sekä modernit toimistotilat. Investointi korostaa yhtiön sitoutumista innovointiin, laatuun, turvallisuuteen sekä kestävään kehitykseen.
Investointi on osa Hitachi Energyn laajempaa globaalia kapasiteetin laajentamissuunnitelmaa, jolla vastataan vihreän energiasiirtymän myötä kasvavaan kysyntään niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti.
”Investointi on merkittävä virstanpylväs ja suora vastaus vauhdilla kasvavan markkinan ja asiakkaidemme tarpeisiin. Investoinnin myötä kasvava kapasiteetti tulee tarvitsemaan myös uusia tekijöitä, ja arvioidemme mukaan tulemme rekrytoimaan noin 200 uutta työntekijää tulevien vuosien aikana. Tämä on ilouutinen Vaasan-seudulle, Suomelle ja koko Euroopan energiasiirtymälle. Meidän teknologiaamme ja osaamistamme tarvittiin kun Suomi sähköistyi ja sitä tarvitaan nyt, kun rakennamme vihreämpää energiajärjestelmää ja taitamme matkaa kohti hiilineutraalia energiatulevaisuutta”, toimitusjohtaja Matti Vaattovaara Hitachi Energy Finlandista sanoo.
Investointi kaksinkertaistaa muuntajien nykyisen tuotantokapasiteetin Suomessa sekä laajentaa nykyistä tuotevalikoimaa suurempiin muuntajiin. Lisäksi investointi vahvistaa yhtiön kykyä valmistaa ja huoltaa merkittävä osa Suomen kriittisen infrastruktuurin, kuten sähkön tuotannon, siirron ja datakeskusten muuntajista. Muuntajilla on keskeinen rooli vihreän energiasiirtymän edistämisessä. Kuten Yhdysvaltain energiaministeriö (The US Department of Energy, DoE) on korostanut, muuntajat ovat keskeisiä komponentteja sähköverkon modernisoinnissa, ja niitä tarvitaan yhä enemmän muun muassa tukemaan teollisuuden ja liikenteen sähköistämistä. Muuntajat ovat keskeisessä asemassa vauhditettaessa energiajärjestelmän sähköistämistä ja edistettäessä sähköverkon tehokkuutta ja luotettavuutta.
Suomea pidetään keskeisenä maana puhtaan teknologian kehittämisessä - niin uusiutuvan energiantuotannon kasvun kuin teollisuuden sähköistymisen tukemiseen. Hitachi Energy kehittää ja valmistaa Suomessa monia vihreän energiasiirtymän, ja myös Suomen sähkön huoltovarmuuden kannalta keskeisiä avainteknologioita. Yhtiön teknologiat mahdollistavat joustavan, luotettavan ja säävarman siirto- ja jakeluverkon, turvaavat sähköistä raideliikennettä Suomessa, varmistavat teollisuuden sähkönsaannin sekä tuuli-, aurinko- ja vesivoiman luotettavasti kulutukseen. Pelkästään Suomessa reilusti yli puolet tuotetusta tuulisähköstä virtaa koteihin, yrityksiin ja teollisuuteen Hitachi Energyn toimittamien muuntajien ja sähköasemien läpi. Suomessa kehitetty kriittisen infrastruktuurin ohjaus- ja valvontajärjestelmä MicroSCADA on käytössä yli 170 maassa ja valvoo sähkönsaantia yli kymmenelle prosentille maailman väestöstä.
Hitachi Energy työllistää Suomessa yli 600 henkilöä, joista noin 500 Vaasassa. Yhtiö toimii Vaasassa tällä hetkellä useassa eri kiinteistössä Strömberg Parkissa ja Vöyrinkaupungilla. Uuden kampuksen maanrakennustyöt käynnistyvät syksyllä 2024 ja se arvioidaan otettavan käyttöön vuonna 2027.
Haastattelupyynnöt:
Jaana Nikkari
jaana.nikkari@hitachienergy.com
p. 050 334 4627
Hitachi Energy on globaali teknologiajohtaja, joka edistää kestävän kehityksen mukaista energiatulevaisuutta kaikille. Palvelemme verkkoyhtiöitä, teollisuutta ja infrastruktuurialojen asiakkaita innovatiivisilla ratkaisuilla ja palveluilla läpi koko arvoketjun. Yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa olemme teknologian edelläkävijöitä ja mahdollistamme digitaalisen muutoksen, jota tarvitaan nopeuttamaan energiamurrosta kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Kehitämme maailman energiajärjestelmää ympäristömyönteisemmäksi, joustavammaksi ja luotettavammaksi ja tasapainotamme samalla sosiaalisia, ympäristöllisiä ja taloudellisia arvoja. Hitachi Energyllä on vahva osaaminen ja kokemus ja vertaansa vailla oleva asennuskanta yli 140 maassa. Integroimme yli 150 gigawattia HVDC-yhteyksiä sähköjärjestelmään ja autamme asiakkaitamme lisäämään tuuli- ja aurinkoenergiaa. Pääkonttorimme sijaitsee Sveitsissä, ja työllistämme yli 40 000 henkilöä 90 maassa. Liiketoimintamme volyymi on noin 10 miljardia USD.
www.hitachienergy.com www.linkedin.com/company/hitachienergy twitter.com/HitachiEnergy
Hitachi edistää sosiaalista innovaatiotoimintaa luoden kestävää yhteiskuntaa datan ja teknologian avulla. Ratkaisemme asiakkaidemme ja yhteiskuntien haasteita Lumadan IT- ja OT -ratkaisuilla. Hitachi toimii liiketoimintarakenteensa mukaisesti: ”Digital Systems & Services” - tuemme asiakkaidemme digitaalista muutosta; "Green Energy & Mobility" - edistämme hiilidioksidipäästöjen vähentämistä yhteiskunnassa energia- ja raidejärjestelmien avulla sekä "Connective Industries" - yhdistämme tuotteita digitaaliteknologian avulla ja tarjoamme ratkaisuja eri teollisuudenaloille. Digitaalisuus, vihreys ja innovaatiot ohjaavat meitä, ja pyrimme kasvuun luomalla yhdessä asiakkaidemme kanssa. Yhtiön konsolidoidut liikevaihdot tilikaudella 2022 (päättyi 31.3.2023) olivat 10 881,1 miljardia jeniä, ja sillä on 696 konsolidoitua tytäryhtiötä ja noin 320 000 työntekijää maailmanlaajuisesti. Lisätietoja Hitachista on saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.hitachi.com.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana NikkariCommunications
Puh:0503344 627Puh:0503344 627jaana.nikkari@hitachienergy.comKuvat
Hitachi Energy
Hitachi Energy on globaali teknologiajohtaja, joka edistää kestävän kehityksen mukaista energiatulevaisuutta kaikille. Palvelemme verkkoyhtiöitä, teollisuutta ja infrastruktuurialojen asiakkaita innovatiivisilla ratkaisuilla ja palveluilla läpi koko arvoketjun. Yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa olemme teknologian edelläkävijöitä ja mahdollistamme digitaalisen muutoksen, jota tarvitaan nopeuttamaan energiamurrosta kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Kehitämme maailman energiajärjestelmää ympäristömyönteisemmäksi, joustavammaksi ja luotettavammaksi ja tasapainotamme samalla sosiaalisia, ympäristöllisiä ja taloudellisia arvoja. Hitachi Energyllä on vahva osaaminen ja kokemus ja vertaansa vailla oleva asennuskanta yli 140 maassa. Integroimme yli 150 gigawattia HVDC-yhteyksiä sähköjärjestelmään ja autamme asiakkaitamme lisäämään tuuli- ja aurinkoenergiaa. Pääkonttorimme sijaitsee Sveitsissä, ja työllistämme yli 40 000 henkilöä 90 maassa. Liiketoimintamme volyymi on noin 10 miljardia USD.
www.hitachienergy.com www.linkedin.com/company/hitachienergy twitter.com/HitachiEnergy
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hitachi Energy
Hitachi Energyn HyFlex™-vetygeneraattori ensiesittelyssä Suomessa – vedystä sähköä kaikkialle missä sähköä tarvitaan18.9.2024 12:13:36 EEST | Tiedote
Suomen-ensiesittelyssä HyFlex™-demoyksikkö tuotti vedystä sähköä Ramirentin konevuokraamolla Helsingissä. HyFlex™ on puhdas vaihtoehto dieselgeneraattoreille muun muassa rakennustyömaiden, suurtapahtumien ja datakeskusten sähköistystarpeisiin. Verrattuna jatkuvassa käytössä oleviin dieselgeneraattoreihin 1 MVA:n HyFlex™ voi vähentää jopa 1 600 tonnia dieselpolttoainetta vuodessa, mikä tarkoittaa 5 800 tonnin hiilidioksidipäästöjen vähennystä¹ (vastaa 10 000 matkustajalentoa Euroopassa.²)
Päästötön vaihtoehto dieselgeneraattoreille – Hitachi Energyn vetygeneraattorin Suomen-ensiesittely Helsingissä 18.9.202411.9.2024 09:02:05 EEST | Kutsu
Kestävän kehityksen vaihtoehto sovelluksiin, joita on vaikea sähköistää: rakennustyömaat, tapahtumat, kaivokset, datakeskukset, sähköajoneuvot, alukset, rakennukset Sähköä vedystä kaikkialle, missä sähköä tarvitaan Merkittävät kustannus- ja CO2-vähennykset dieselgeneraattoreihin verrattuna. Suuritehoisimpia vetygeneraattoreita, joita Suomen markkinalle on esitelty.
Uudella sähköverkkoteknologialla eroon kaikkein voimakkaimmasta kasvihuonekaasusta23.8.2024 11:29:49 EEST | Tiedote
Sähköverkkojen suurjännitekojeistojen toiminta nojautuu perinteisesti vahvasti SF6-kaasuun, joka on maapallon voimakkain kasvihuonekaasu. Sähköverkkojen kojeistojen osuus SF6:n käytöstä on 80 prosenttia. Sähkön kysynnän kasvaessa ja sähköverkkojen laajentuessa uusiutuvien energialähteiden integroinnin myötä suurjännitekojeistojen markkinoiden ennustetaan kasvavan 140 prosenttia ja saavuttavan 60 miljardin dollarin arvon vuoteen 2050 mennessä. Hitachi Energy tuo markkinoille maailman korkeimmalla jännitetasolla toimivan SF6-vapaan kojeiston. Sen avulla kasvihuonekaasu voidaan korvata jännitealueella, jolla sitä käytetään eniten.
Hitachi Energy päivittää Fingridin ja Eleringin 105 kilometrin pituisen merenalaisen HVDC-siirtojärjestelmän Suomessa ja Virossa29.2.2024 10:07:19 EET | Tiedote
HVDC-sähkönsiirtoyhteys Estlink 1 päivitetään edistyneellä MACH™-ohjaus- ja suojausjärjestelmällä parantamaan sähkön toimitusvarmuutta Itämeren alueella sekä luotettavaa sähkönsaantia Euroopan yhtenäisillä sähkömarkkinoilla.
Hitachi Energyn ohjelmistoinnovaatio 40 vuotta: valvoo sähkönsaantia yli 10 %:lle maailman väestöstä4.9.2023 08:00:00 EEST | Uutinen
Kriittisen infrastruktuurin ohjaus- ja valvontajärjestelmänä laajasti käytössä oleva Hitachi Energyn MicroSCADA saavuttaa tänä vuonna merkittävän virstanpylvään: ohjelmistoinnovaation synnystä on kulunut 40 vuotta ja maailmanlaajuisten toimitusten määrä ylittää 15 000. Järjestelmä on käytössä yli 170 maassa ja valvoo sähkönsaantia arviolta yli kymmenelle prosentille maailman väestöstä. Tätä suomalaisen ohjelmistokehityksen tähtituotetta on koko historiansa ajan kehitetty Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme