HSL perustaa Kehä I:lle tien päästä päähän kulkevan bussilinjan 554
Kehä I saa elokuussa uuden bussilinjan 554, joka tarjoaa vaihdottoman yhteyden Itäkeskuksesta Westendiin. Nopean poikittaisen yhteyden tarve nousi esille, kun HSL kartoitti muutama vuosi sitten asiakkaiden toiveita Kehä I:n joukkoliikenteen kehittämiseksi.
Kehä I:tä pitkin pääsee 12.8. alkaen matkustamaan uudella poikittaisella bussilinjalla 554, jota ajetaan reittiä Itäkeskus–Kehä I–Lassila–Pitäjänmäen asema–Leppävaara–Tapiola–Westendinasema.
Linjalla 554 pääsee Kehä I:n päästä päähän. Nykyiset bussireitit palvelevat vain tien eri osia, eikä esimerkiksi Itä-Helsingistä Leppävaaran tai Tapiolaan pääse bussilla vaihdotta. Uutta linjaa ajetaan arkisin noin klo 5-23 ja viikonloppuisin noin klo 6-23.
”Linja 554 palvelee mittavaa asiakaskuntaa, sillä kävelyetäisyydellä Kehä I:n bussipysäkeistä asuu yhteensä 100 000 helsinkiläistä ja espoolaista”, aluepäällikkö Miska Peura HSL:stä sanoo. ”Linja yhdistää Helsingin ja Espoon aluekeskuksia, raideliikenteen asemia ja muita tärkeitä joukkoliikenteen solmukohtia. Vaihtomahdollisuudet junista linjalle 554 hyödyttävät matkustajia aina Keravalta, Kirkkonummelta ja Siuntiosta asti. Uusi linja risteää myös kymmenen runkobussilinjan kanssa.”
Kehä I:n nykyisissä bussilinjoissa tapahtuu muutoksia, kun linjan 554 liikenne alkaa. Uusi linja korvaa kokonaisuudessaan linjan 523 Westendinasemalta Leppävaaraan sekä linjan 553 K-vuorot, joita ajetaan iltaisin ja viikonloppuisin.
Linjan 54 vuorot vähenevät jonkun verran, koska bussi 554 tuo lisää tarjontaa linjan vilkkaimmalle reittiosuudelle Itäkeskuksesta Kaupintielle.
HSL kartoitti asiakkaiden tarpeita uudistusten pohjaksi
HSL on suunnitellut Kehä I:n bussiliikenteen uudistukset vuoropuhelussa asiakkaittensa kanssa. Tarve vaihdottomasta yhteydestä Kehä I:n päästä nousi vahvasti esille, kun HSL syksyllä 2022 keräsi tien käyttäjiltä asiakasymmärrystä osana Kehä I:n linjastotarkastelua. Muita toiveita olivat muun muassa joukkoliikenteen vuorotarjonnan lisääminen etenkin iltaisin ja viikonloppuisin.
”Linja 554 tukee HSL:n tavoitetta saada joukkoliikenteeseen lisää asiakkaita samalla kun tuotamme palvelut kustannustehokkaasti”, Miska Peura sanoo. ”Olemme varanneet vuodelle 2024 kuuden miljoonan euron lisärahoituksen joukkoliikennepalveluiden kehittämiseen. Kohdennamme rahat niille alueille ja linjoille, joilla arvioimme olevan suurin mahdollisuus matkustuksen kasvuun. Kehä I:n joukkoliikenteen kehittäminen valikoitui yhdeksi tärkeimmistä kohteista.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tulosalueen johtaja Johanna Wallin, p. 050 337 5685
Aluepäällikkö Miska Peura, p. 040 176 8660
Liitteet
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2023 HSL:n toimintakulut olivat 830 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 876 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2023 aikana 344 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Uusi raitiolinja 13 aloittaa 12.8. – ratikkaverkko laajenee Kalasatamaan ja Sompasaareen19.6.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin ratikkaverkko laajenee uusille alueille maanantaina 12.8, kun liikenne uudella linjalla 13 käynnistyy. Linja yhdistää Kalasataman ja Pasilan. Sen päätepysäkit ovat Länsi-Pasilassa Maistraatintorilla ja Sompasaaren eteläkärjessä sijaitsevassa Nihdissä.
HSL:n hallituksen päätöksiä 12.6.202412.6.2024 10:50:24 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 12. kesäkuuta 2024 ja päätti seuraavista asioista.
HSL-alueen asukkaat liikkuvat eniten Helsingin keskustaan sekä toivovat sinne entistäkin parempia joukkoliikenneyhteyksiä11.6.2024 11:02:25 EEST | Tiedote
HSL toteutti ensimmäistä kertaa koko HSL-alueen asukkaille suunnatun karttapohjaisen kyselyn matkakohteista, liikkumisesta ja liikkumistarpeista 15.4.-29.4.2024. Liikkumiskyselyn tulokset ovat poikkeuksellisen laaja ja kattava data-aineisto siitä, miten asukkaat liikkuvat ja haluaisivat liikkua HSL-alueella.
HSL:n hallituksen päätöksiä 21.5.202421.5.2024 13:00:10 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 21. toukokuuta 2024 ja teki päätökset seuraavista asioista.
Infopaketti kesän metron poikkeuksista julkaistu – näin liikenne kulkee kesällä7.5.2024 08:42:19 EEST | Tiedote
Metroliikenteessä on poikkeuksia kesällä 2024 sekä keskustassa että Itäkeskuksen ja Mellunmäen välillä. 3.6. alkaen metro ei kulje keskustan läpi, kun Rautatientorin metroasema on kiinni 3.6.–1.9. Mellunmäen asema on kiinni 3.6.-8.9., ja myös Myllypuron ja Kontulan asemat ovat osan kesästä suljettuina. Järjestämme poikkeusten aikana korvaavaa bussi- ja ratikkaliikennettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme