Hämeenlinnan yhteiskoulun uudisrakennus ja liikuntahalli saavuttivat harjakorkeuden – valmistuvat käyttöön kevätlukukaudeksi 2025
Hämeenlinnan yhteiskoulun uudisrakennus ja liikuntahalli ovat saavuttaneet harjakorkeuden. Virstanpylvästä juhlittiin työmaahenkilöstön sekä kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviaisen, tilaajan, tulevien käyttäjien ja rakennusliikkeen edustajien kesken työmaalla 24.4.2024.
Koko alueen asukkaat yhteen kokoavan kokonaisuuden rakentaminen alkoi huhtikuussa 2023. Uusi koulurakennus ja liikuntahalli valmistuvat loppuvuodesta 2024, ja työmaalla on jo aloitettu puoli vuotta kestävä luovutusvaihe yhteistyössä käyttäjien kanssa. Kokonaisuus otetaan käyttöön kevätlukukaudeksi 2025. Uuden koulurakennuksen ja liikuntahallin suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy.
”Olemme tarjous- ja kehitysvaiheesta lähtien tehneet töitä tilaajan kanssa antoisassa hengessä yhteisten tavoitteiden eteen. Lopputuloksena on syntymässä yhteisöllisyyttä tukeva, laadukas ja vastuullinen kokonaisuus. Rakentaminen on sujunut aikataulussa ja tavoitteiden mukaisesti, mistä kuuluu kiitos sekä työmaalle että aktiiviselle ja hyvälle yhteistyölle”, kertoo Laptin Pirkanmaan aluejohtaja Tuomo Turkkinen.
”Lapti on tehnyt hyvää työtä hankkeen eri vaiheissa ja on hienoa alkaa nyt käynnistelemään vastaanottamiseen valmistautumista. Toki paljon tekemistä vielä on ja kiireinen kesä edessä, mutta hyvältä on näyttänyt tähän asti. Yhdessä suunnittelemalla luodaan onnistumisen edellytykset”, kertoo talonrakennuttamispäällikkö Antti Mustajärvi.
Energiatehokkuus tärkeä osa suunnittelua ja rakentamista
Yhteiskoulun uudisrakennus ja liikuntahalli rakennetaan energiatehokkaiksi ja aikaa kestäviksi: rakennukset ovat A-energialuokkaa ja niissä tähdätään harvinaisen pieneen E-lukuun eli laskennalliseen kokonaisenergiankulutukseen. Rakennuksissa hyödynnetään älykästä LED-valaistusta, maa- ja kaukolämmön hybridiratkaisua, aurinkoenergiaa sekä poistoilman lämmöntalteenottoa. Lisäksi tilojen monikäyttöisyys ja tavoiteltu korkea käyttöaste tuovat tehokkuutta niin energian kuin huoltotyön näkökulmasta.
Koulun uudisrakennukselle haetaan neljän tähden eli toiseksi korkeinta Rakennustiedon ympäristöluokitusmerkkiä. Rakennustiedon ympäristöluokitus on Suomen oloihin kehitetty ympäristöluokitus rakentamiselle ja kiinteistön ylläpidolle, mikä varmistaa rakennukseen muun muassa energiatehokkuuden, kosteudenhallinnan, sisäilman sekä ylläpidon kannalta kestävät ratkaisut.
Alueen asukkaat yhteen kokoava monitoimikeskus
Koulukokonaisuus on mitoitettu noin 900 oppilaalle ja 100 työntekijälle. Uuden koulurakennuksen keskiössä ja koko koulun sydämenä on yhteisöllinen monitoimialue, jossa sijaitsevat monikäyttöinen ruokailutila, oppiportaat näyttämöineen ja musiikin opetustila. Monipuolinen kokonaisuus luo puitteet yhteisöllisille tapahtumille sekä koulupäivän aikana että vapaa-ajalla.
Liikuntahalli toimii koulun liikunnanopetuksen tilana ja alueen asukkaiden liikuntapaikkana. Liikuntasalien lisäksi rakennuksessa on monitoimitila, jota voidaan käyttää liikuntatilana tai muuna toiminnallisena tilana.
Koulun pihan ulkoauditorio, metsäalue ja suuri pelikenttä mahdollistavat toiminnallisen oppimisen ja aktiiviset välitunnit sekä toimivat alueen lähiliikuntapaikkana. Liikuntavälineiden ja leikkilaitteiden valintaan osallistetaan tulevia käyttäjiä ja lähialueen ihmisiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Mustajärvi, talonrakennuttamispäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki, 050 574 5230, antti.mustajarvi@hameenlinna.fi
Tuomo Turkkinen, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, 040 717 7576, tuomo.turkkinen@lapti.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen suomalainen rakennusalan toimija. Rakennamme huolella hyvän elämän puitteita ympäri maan: asuntoja, toimitiloja sekä toimivan yhteiskunnan tärkeimpiä tiloja päiväkodeista kouluihin ja hoivakodeista sairaaloihin. Meillä työskentelee reilu 500 henkilöä. www.lapti.fi
Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Hämeenlinnan yhteiskoulun uusi koulurakennus ja liikuntahalli valmistuivat aikataulussa20.12.2024 13:30:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnan yhteiskoulun oppilaat pääsevät aloittamaan kevätlukukauden uudessa koulurakennuksessa aikataulun mukaisesti tammikuun 7. päivä. Uuden koulurakennuksen ja liikuntahallin rakennustyöt alkoivat vuoden 2023 huhtikuussa.
Vuorentaustan koulun laajennusosan rakennustyöt ovat valmistuneet22.11.2024 12:30:00 EET | Tiedote
Vuorentaustan koulun Tornitien toimipisteen uusi laajennusosa on valmistunut. Oppilaat ja koulun henkilöstö pääsevät pian käyttämään uutta liikuntasalia sekä uusia taide- ja taitoaineiden luokkia. Laajennusosasta löytyvät tilat musiikille, kuvataiteelle, käsityön pehmeille materiaaleille sekä liikunnalle. Yksi musiikkiopetuksen tiloista voi toimia myös näyttämönä. – Hieno fiilis! Nyt ensimmäinen virstanpylväs on saavutettu, toteaa rehtori Mari Toivonen. – Vielä on edessä vanhan puolen saneeraustyöt, jotka alkavat näillä näkyminen kesän 2025 aikana. Lisäksi myöhemmin, todennäköisesti 2026 alkaen, rakennetaan uusi alakoulu vuosiluokille 1–4. Työtä siis vielä riittää mutta on hienoa, että nyt on saatu nämä laajennusosan uudet tilat valmiiksi, Toivonen jatkaa. Turvallisuus ja työrauha on huomioitu suunnittelussa – Oppilaitosturvallisuus on ollut keskeinen asia laajennusosan suunnittelussa. Tähän liittyy monia asioita, muun muassa materiaali- ja kalustevalinnat, uusin tekniikka ja siivoukse
Minna Canthin koulun kehitysvaiheen sopimus solmittu – palveluntuottajaksi Rakennusliike Lapti Oy18.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Kuopion Mölymäelle nousee uusi Minna Canthin koulu noin 720 yläkoululaiselle. Minna Canthin koulu toteutetaan yhteistoiminnallisena KVR-urakkana. Hinta-laatusuhteiltaan parhaan tarjouksen hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vertailuperusteiden mukaisesti laati Rakennusliike Lapti Oy.
Ikäihmisten 60-paikkainen hoivakoti valmistui Savitaipaleelle11.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Savitaipaleelle Etelä-Karjalaan valmistui uusi ikäihmisten 60-paikkainen hoivakoti. Tiloissa palveluja tuottavat Etelä-Karjalan hyvinvointialue ja Attendo. Toiminta hoivakodissa alkaa marraskuussa ja ensimmäiset asukkaat muuttavat 2.12.2024.
Noora Sokero Laptin Itä- ja Keski-Suomen yksiköiden aluejohtajaksi8.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Laptin Itä- ja Keski-Suomen yksiköiden aluejohtajaksi on nimitetty Noora Sokero. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme