Finnvera takaa Nokian 5G-toimituksia Intian johtavan teleoperaattorin suurtilaukseen – Telesektorilla rahoitusjärjestely on Finnveran historian suurin
Finnvera on myöntänyt Nokian 1,5 miljardin dollarin arvoisille 5G-toimituksille ostajaluottotakuun, joka on Finnveran historian suurimpia yksittäisiä rahoitusjärjestelyjä ja vientitakuita ja telesektorilla suurin. Nokian teknologiaa on mukana Intian 5G-vallankumouksessa, kun maailman kolmanneksi suurin teleoperaattori, Intian johtava operaattori Reliance Jio Infocomm Limited on viemässä Intiaa kattavaan 5G-verkkoon. Nokia uutisoi osuudestaan hankkeessa lokakuussa 2022. Rahoitusjärjestely oli keskeisessä roolissa mahdollistamassa vientikaupan syntymistä.
Finnveran vientitakuusopimus allekirjoitettiin huhtikuussa 2024. Finnvera takaa vientitakuillaan kaupallisten pankkien vientiyritysten ostaja-asiakkaille myöntämiä vientiluottoja. Rahoituksen järjestäminen vientiyritysten ulkomaisille asiakkaille on yhä keskeisemmässä roolissa vientikauppaneuvotteluissa.
− Vaikka ostaja on globaali yritys, vientitakuulaitoksella voi olla ratkaiseva rooli rahoituksessa, sillä suuryritykset pyrkivät hankkimaan rahoitusta monipuolisesti eri lähteistä. Niin tässäkin tapauksessa, sanoo rahoituspäällikkö Miska Kuhalampi.
Intialaiseen Reliance Industries -monialakonserniin kuuluva Reliance Jio on noin 400 miljoonalla asiakkaallaan Intian suurin teleoperaattori. Yhtiö on rakentamassa Intiaan maan kattavaa 5G-verkostoa, jolla pyritään tuomaan nopea mobiiliverkko palveluineen väkirikkaan valtion kansalaisten ulottuville. Hanke vahvistaa Intian digitaalista siirtymää ja teknologista hyppyä tavalla, joka ei muuten olisi mahdollinen. Hanke tekee Intiasta 5G-teknologian käytön edelläkävijämaan. Mittaluokaltaan hanke ja siihen liittyvä teknologiatarve on jättimäinen. Nokia uutisoi osuudestaan hankkeessa lokakuussa 2022.
− Reliance Jion investointi Intian 5G-verkkoon on merkittävä, ja olemme iloisia voidessamme tukea Nokian roolia keskeisenä laitetoimittajana. Vientitakuulaitoksena Finnveran tehtävä on edistää suomalaisten vientiyritysten mahdollisuuksia globaaleilla markkinoilla, ja telesektorilla kauppa on suurin, jossa Finnvera on ollut mukana, sanoo liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.
Pitkään valmisteltuja suuria vientiprojekteja viedään eteenpäin
Finnveran vientitakuiden ja erityistakausten myöntäminen on painottunut viime vuosina metsä-, tele- ja kaivossektoreille. Vuonna 2023 vientitakuita ja erityistakauksia myönnettiin 5,4 miljardia euroa (5,9).
Finnveran viennin rahoituksen volyymiin vaikuttaa aina yksittäisten suurten vientikauppojen ajoittuminen. Pitkään valmisteltuja suuria vientiprojekteja viedään eteenpäin maailmantalouden näkymistä riippumatta. Myös yksittäisten vientihankkeiden koot ovat kasvaneet.
Yhteyshenkilöt
Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, suuryritykset, Finnvera, puh. 029 460 2601
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Mauri Kotamäki: Kasvua odotetaan, mutta tuleeko sitä – ”On Suomelta hyvä suoritus, jos ennustettu talouskasvu toteutuu 2025”27.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous on vihdoin kääntynyt varovaiseen kasvuun. Käänne on seurausta erityisesti viennin suotuisasta kehityksestä, yksityinen kulutus tai investoinnit ovat edelleen taantumassa. Myös viennin elpyminen on vielä heiveröistä eikä hurraahuutoihin ole aihetta, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Talouden käänne on tapahtunut, mutta mihin suuntaan ja millä voimalla, se on avoin kysymys. Suomen taloudessa on paljon kasvupotentiaalia sekä lyhyellä että rakenteellisesti pitkällä tähtäimellä.
Rahoitus & kasvu -katsaus: Suuret palkankorotustavoitteet voivat olla katastrofi kansantaloudelle – Talous ja rahoituksen kysyntä kääntymässä kasvuun12.12.2024 12:43:39 EET | Tiedote
Suomen talous on vihdoin kääntynyt varovaiseen kasvuun. Käänne on seurausta erityisesti viennin suotuisasta kehityksestä, yksityinen kulutus tai investoinnit ovat edelleen taantumassa. Odotukset valoisammalle lähitulevaisuudelle ovat suuret, mutta vaarana on, että työehtosopimusneuvotteluilla vesitetään Suomen kustannuskilpailukyky, joka vielä on kohtalainen. 10 prosentin palkankorotustavoite voisi olla katastrofi Suomen kansantaloudelle, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Odotukset rahoituksen kysynnästä ovat kääntyneet positiivisiksi etenkin palvelualoilla.
Donald Trump näyttää voittavan Yhdysvaltain vaalit - Talous kestää neljä vuotta vuoristorataa, suurimmat riskit liittyvät geopolitiikkaan, sanoo Finnveran Mauri Kotamäki6.11.2024 09:32:48 EET | Tiedote
Viimeisimpien tietojen mukaan Yhdysvaltain entinen presidentti, republikaanien Donald Trump on voittamassa vaalit ja nousemassa uudelle presidenttikaudelle. Jos republikaanit saavat äänivallan myös Yhdysvaltain kongressissa, tämä vahvistaa presidentin asemaa esimerkiksi talouspoliittisissa avauksissa. Voisiko Trumpin kampanjassaan esittämistä kymmenien prosenttien tuontitulleista kaikille maille tulla totta? Tämä on herättänyt etukäteen huolta myös suomalaisviejissä, sillä Yhdysvallat on yksi Suomen tärkeimmistä vientimaista. Luvassa on neljä vuotta vähintään retorista vuoristorataa, mutta Yhdysvaltain ja maailman talous kestää tämän, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Suurimmat tulevan presidenttikauden riskit liittyvät Yhdysvaltojen demokratiaan ja geopolitiikkaan, Kotamäki sanoo.
Finnveran lainaa mikroyritysten kasvuun myönnettiin 1,6 miljoonaa euroa ensimmäisen kuukauden aikana – Tärkein syy lainan hakemiselle työntekijän palkkaaminen1.11.2024 08:57:03 EET | Tiedote
Finnveran lokakuun alussa käynnistämä puolen vuoden määräaikainen laina mikroyritysten kasvuun on herättänyt paljon kiinnostusta. Ensimmäisen kuukauden aikana lainoja on myönnetty yhteensä 1,6 miljoonaa euroa. Tyypillisin syy lainan hakemiseen on ollut työntekijän palkkaaminen. Laina on tarkoitettu alle 10 henkilöä työllistävän yrityksen kasvua, tuottavuutta tai kilpailukykyä edistäviin rahoitustarpeisiin kuten työllistämiseen tai toiminnan laajentamiseen ja digitalisointiin.
Suomen viennin vanhat kivijalat Yhdysvallat, Saksa ja Kiina murroksessa – Viennin kasvu on haettava tulevaisuudessa uusilta markkinoilta4.10.2024 10:18:47 EEST | Tiedote
Suomen keskeiset vientimarkkinat ovat murroksessa, mikä lisää Suomen viennin kasvattamisen vaikeuskerrointa tulevina vuosina. Yhdysvallat, Saksa ja Kiina ovat olleet perinteisesti suomalaisten vientiyritysten päämarkkinoita, joille yhteenlasketun viennin osuus on yli neljännes kokonaisviennistä, mutta kasvunäkymät näissä maissa ovat alavireiset tai täynnä epävarmuutta. Vientiyritysten kannattaa varautua aktiivisesti etsimään uusia kohdemaita esimerkiksi kehittyviltä markkinoilta, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Vaikka riskit ovat suurempia, tuototkin voivat toteutuessaan olla korkeita. Keinoja riskeiltä suojautumiseen ja rahoituksen hyödyntämiseen viennissä löytyy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme