Tornion Karhakkamaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus edellyttää täydentämistä
Yhteysviranomainen ei antanut perusteltua päätelmää Karhakkamaan tuulivoimapuistoa ja 400 kilovoltin voimajohtoa koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Lapin ELY-keskus on yhteysviranomaisena tarkistanut Karhakkamaan tuulivoimapuistoa ja 400 kilovoltin voimajohtoa koskevan arviointiselostuksen laadun ja riittävyyden. Arviointiselostuksen puutteet ovat niin oleellisia, että arviointiselostusta on täydennettävä. Yhteysviranomainen katsoo, että linnustoon ja eläimistöön, luonnonvaroihin, meluun, maisemaan ja kulttuuriympäristöön sekä vesistöön kohdistuvien vaikutusten arviointeihin liittyy puutteita ja epävarmuuksia, joita ei ole riittävästi käsitelty arviointiselostuksessa.
Hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan kaavoituksessa YVA-menettelyn sijaan. Tornion kaupunki on kuuluttanut Tornion Karhakkamaan tuulivoimapuistoa ja 400 kilovoltin voimajohtoa koskevan ympäristövaikutusten arviointiselostuksen osana osayleiskaavan valmisteluaineistoa, saanut siitä lausuntoja ja mielipiteitä sekä toimittanut ne yhteysviranomaiselle. Hankkeessa sovelletaan kansainvälistä kuulemista. Myös ruotsalaisilla on ollut mahdollisuus esittää mielipiteitä ennen kaikkea niiltä osin, kun ympäristövaikutusten voidaan katsoa koskevan Ruotsia.
Lausuntoja ja mielipiteitä tuli runsaasti
Tammi-maaliskuussa 2024 toteutetussa kuulemisessa YVA-selostuksesta annettiin Suomesta ja Ruotsista yhteensä 20 lausuntoa ja 87 mielipidettä. Useat tahot lausuivat arviointien puutteellisuudesta ja epävarmuudesta.
Arviointiselostuksesta kuullaan sen täydentämisen jälkeen uudestaan. Yhteysviranomainen antaa tämän jälkeen perustellun päätelmän.
Natura-arvioinnit todettiin riittäviksi
Lapin ELY-keskus antoi 22.4.2024 Tornion kaupungille luonnonsuojelulain mukaisen lausunnon kolmen Natura-arvioinnin asianmukaisuudesta. Arvioinnit kohdistuvat Karhuaapa-Heinijänkä-Kokonrämeen, Kivimaan lehtojen ja Pisavaaran Natura-alueisiin. Lausunnossa todetaan, että tietyistä puutteista ja epävarmuuksista huolimatta arviointeja voidaan pitää riittävinä.
Karhakkamaan alueelle suunnitellaan enintään 48 tuulivoimalan rakentamista
Hankkeesta vastaava Tornio Karhakkamaa Tuuli Ky suunnittelee tuulivoimapuistoa Tornion kaupungin pohjoisosaan Karhakkamaan alueelle, joka rajoittuu Ylitornion kuntaan sekä lähimmillään noin neljän kilometrin etäisyydelle Tornionjoesta ja Ruotsin rajasta. Laadittavana olevalle tuulivoimayleiskaava-alueelle suunnitellaan enintään 48 tuulivoimalan rakentamista. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho 6–10 MW.
Tuulivoimapuiston tuottaman sähkön siirtämiseksi kantaverkkoon rakennetaan noin 52 km pituinen 400 kV voimajohto kaava-alueelta Petäjäskosken sähköasemalle. Voimajohtoreitti sijoittuu Tornion, Tervolan ja Rovaniemen kuntien alueelle nykyisen 400 kV voimajohdon kanssa samaan maastokäytävään joko sen pohjois- tai eteläpuolelle. Kaava-alueelle rakennetaan uusi 400 kV:n sähköasema.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Hannu Raasakka, puh. 0295 037 500, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus selvittää Soklin ahojen ja muiden luontaisesti puuttomien kivennäismaiden kasvillisuutta16.5.2024 08:24:13 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus tekee selvityksen siitä, eroavatko Soklin ahot muualla sijaitsevista luontaisesti puuttomista kivennäismaista. Tavoitteena on kartoittaa puuttomien kivennäismaiden sijaintia ja yleisyyttä sekä puuttomuuden syitä. Selvitykseen liittyvät maastotyöt toteutetaan kesällä 2024.
Lapin jokien tulvahuiput odotettavissa viikonvaihteessa tai ensi viikon aikana15.5.2024 14:28:34 EEST | Tiedote
Lämpenevä sää vauhdittaa lumen sulamista. Jokien virtaamat ovat kääntyneet nousuun koko Lapissa. Vedenkorkeudet nousevat nopeasti, ja tulvahuiput ovat monissa vesistöissä keskimääräistä suurempia. Jäät ovat kaikilta suurilta jokivesistöiltä pääosin lähteneet.
Anárjohgáttis linnjejit geasi áigge Suoma ja Norgga gaskasaš boazocagganáiddi sajádaga14.5.2024 18:00:00 EEST | Tiedote
Geasi áigge čađahit meahccedutkamušaid preliminára áidelinjjás. Dutkanmuttus muorat eai čuhppojuvvo iige áidelinjá njáskojuvvo. Dutkanmuttu meahccebarggut eai váttásmahte giddodagaid geavahusa.
Suomen ja Norjan välisen poroesteaidan sijainti Inarijokivarressa linjataan kesän aikana14.5.2024 18:00:00 EEST | Tiedote
Kesän aikana tehdään alustavalle aitalinjalle kohdistuvaa maastotutkimusta. Tutkimusvaiheessa puita ei kaadeta tai raivata aitalinjaa. Tutkimusvaiheen maastotyöt eivät vaikeuta kiinteistöjen käyttöä.
Lapin ELY-keskus aloittaa lettosoiden inventoinnit kesäkuussa13.5.2024 12:03:40 EEST | Tiedote
Uhanalaisten lettosoiden inventoinnit alkavat jälleen touko-kesäkuun vaihteessa. Tänä vuonna inventoitavia kohteita on ympäri Lappia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme