Aikakausmedia ry

Aikakausmedian lukutaitostipendit jaettiin ensimmäistä kertaa

Jaa

Stipendien tavoitteena on nostaa esiin lukutaidon merkitystä, lisätä lukuiloa ja vahvistaa luokkien ryhmähenkeä. 500 euron arvoisia stipendejä haki yhteensä 130 koululuokkaa, ja niitä myönnettiin neljä kappaletta. Jatkossa lukutaitostipendit jaetaan vuosittain Aikakauslehtiviikolla.

Tyttö lukee lehteä pää alaspäin kirjaston penkillä.
Suuren suosion saaneet lukutaitostipendit jaetaan jatkossa vuosittain. Kuva: Anniina Nissinen

Aikakausmedian ensimmäistä kertaa jaetut lukutaitostipendit herättivät laajasti kiinnostusta ympäri Suomen. Stipendejä oli mahdollista hakea kolmessa eri kategoriassa peruskoulun eri luokka-asteille. Tämän lisäksi valitsijaraati päätti jakaa ylimääräisen stipendin koululle, josta tuli monta hakemusta ja jossa tehdään sitoutunutta työtä lukutaidon puolesta. Yhteensä hakemuksia tuli 130.

– Hakemukset osoittavat, että kouluissa tehdään todella innostavaa ja ansiokasta lukutaitotyötä. Lukuilon lisäksi niistä välittyi jaetun lukukokemuksen riemu, millä on suuri merkitys lukukipinän ylläpitämisessä, Aikakausmedian mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen sanoo.

Lukutaitostipendien tavoitteena on nostaa esiin lukutaidon merkitystä, lisätä lukuiloa ja vahvistaa luokkien ryhmähenkeä. Ensimmäiset stipendien saajat löytyvät Limingasta, Rovaniemeltä, Tyrnävältä ja Vantaalta.

Aikakausmedian lukutaitostipendien saajat 2024:

  • 1.–2. luokat: Rovaniemen Kristillisen koulun 1.–2. luokka, Rovaniemi
  • 3.–6. luokat: Tupoksen koulun 5D-luokka, Liminka
  • 7.–9. luokat: Kuulammen koulu, Tyrnävä
  • Erikoisstipendi: Viertolan koulu, Vantaa

Stipendien saajat valitsi Aikakauslehdet mediakasvattajina -työryhmä, johon kuuluvat Aikakausmedian mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä, Koululaisen tuottaja Liina Putkonen, Opettaja-lehden toimittaja Pekko-Joonas Rantamäki, Apu Juniorin tuottaja Elisa Miinin, Kirjasto-lehden päätoimittaja Ville Vaarne sekä Kehittyvä Kauppa -lehden markkinointipäällikkö Tommi Tanhuanpää.

Raati kiinnitti erityishuomiota siihen, miten lukeminen on vahvistanut koko ryhmän yhteishenkeä ja miten lukuilo on tarttunut niihinkin, jotka eivät ole aina olleet lukemisesta kiinnostuneita. Tarkemmat perustelut voi lukea Aikakausmedian sivuilta.

Aikakausmedian stipendeistä tulee jokakeväinen perinne

Suuren suosion saaneet lukutaitostipendit jaetaan jatkossa vuosittain. 

– Haluamme osaltamme edistää lukutaitoa ja tehdä lukuilon näkyväksi. Stipendin tavoitteena ei ole herättää kilpailua siitä, kuka lukee parhaiten, vaan vahvistaa yhteishenkeä lukemisen avulla, Piia Matikainen sanoo.

Seuraavien stipendien hakeminen käynnistyy ensi vuoden tammikuussa, ja hakuaikaa on maaliskuun loppuun. Palkittavat luokat julkistetaan kevään 2025 Aikakauslehtiviikolla. 

Lukutaitostipendit ovat osa Aikakausmedian Aikakauslehdet mediakasvattajina -toimintaa, jonka tarkoituksena on tukea aikakauslehtien opetuskäyttöä, lasten ja nuorten monilukutaidon kehittymistä sekä myönteistä suhtautumista aikakauslehtiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tyttö lukee lehteä pää alaspäin kirjaston penkillä.
Suuren suosion saaneet lukutaitostipendit jaetaan jatkossa vuosittain.
Kuva: Anniina Nissinen
Lataa

Linkit

Aikakausmedia

Aikakausmedia ry on aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden toimialayhteisö. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on 230, ja ne julkaisevat yhteensä 440 painettua ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa. Jäsenistössä ovat edustettuina yleisö-, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aikakausmedia ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye