Vihreät lähtee eurovaaleihin puolueen kärkikaartilla – viimeisetkin nimet julki
Vihreät lähtee eurovaaleihin erittäin vahvalla ehdokaslistalla. Ehdolla on jopa neljä istuvaa kansanedustajaa, yksi istuva meppi sekä kaksi puolueen entistä puheenjohtajaa. Vihreiden listalla on myös todennäköisesti vaalien nuorin ehdokas. Vihreät palautti maanantaina vaalipiirilautakunnalle täyden ehdokaslistan.
– Näissä eurovaaleissa ratkaistaan Euroopan suunta tälle vuosikymmenelle. Onko EU yhä rauhan, demokratian ja toivon unioni vai saavatko oikeusvaltion vastaiset voimat Euroopan raiteiltaan, toteaa Vihreiden puoluesihteeri Anna Moring.
– Eurovaalit ovat myös ilmasto- ja luontovaalit ja niissä ratkaistaan se, teemmekö EU:na kaikki tarvittavat toimet ilmastokriisin ja luontokadon torjumiseksi. Vihreät ehdokkaat taistelevat kaikin voimin sen puolesta että Euroopan Unioni on globaali edelläkävijä vihreässä siirtymässä ja kestävän talouden rakentamisessa. Olen erittäin tyytyväinen monipuoliseen ja vahvaan ehdokaslistaamme, Moring sanoo.
Istuvista europarlamentaarikoista ehdolla on puolueen entinen puheenjohtaja Ville Niinistö. Kansanedustajista europarlamenttiin pyrkii eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne, ryhmän varapuheenjohtajat Inka Hopsu ja Krista Mikkonen sekä kansanedustaja ja Vihreiden entinen puheenjohtaja Maria Ohisalo. Myös entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopan parlamentissa.
Muita tunnettuja ehdokkaita ovat olympiauimari Ari-Pekka Liukkonen Jyväskylästä, Suomen koripallomaajoukkueen entinen kapteeni Shawn Huff Helsingistä sekä tietokirjailija Tuire Kaimio Vantaalta. Listalta löytyy myös Suomen todennäköisesti nuorin eurovaaliehdokas, vasta huhtikuussa 18 vuotta täyttänyt Unna Eteläinen Rovaniemeltä.
Vihreiden ehdokkaista naisia on 12 ja miehiä 7. Yksi ehdokkaista on muunsukupuolinen. Ehdokkaiden keski-ikä on noin 40 vuotta. 30-vuotiaita ja nuorempia ehdokkaita listalla on 3.
Kaikki Vihreiden eurovaaliehdokkaat ja heidän esittelynsä löytyvät verkkosivuilta osoitteesta www.vihreat.fi/eurovaalit
Ehdokaslista:
Thomas 'Tuffe' Elfgren
Unna Eteläinen
Atte Harjanne
Inka Hopsu
Shawn Huff
Timo Huhtamäki
Miro Ilvonen
Perttu Jussila
Tuire Kaimio
Silja Keränen
Tuuli Kousa
Ari-Pekka Liukkonen
Rosa Meriläinen
Krista Mikkonen
Ville Niinistö
Maria Ohisalo
Niina Ratilainen
Julia Sangervo
Peppi Seppälä
Susa Vikeväkorva
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna MoringPuoluesihteeriVihreät De Gröna
Puh:050 3750832Ville-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Ville Niinistö: “Vihreät on takuupuolue sille, että laita- ja äärioikeistolle ei anneta valtaa”18.5.2024 11:19:08 EEST | Tiedote
Europarlamentin jäsen Ville Niinistö korosti Vihreiden puoluevaltuustolle pitämässään puheessa Vihreiden roolia Eurooppa-myönteisenä takuupuolueena ja äärioikeiston vastavoimana. Niinistön mukaan eurooppalaiset valitsevat nyt, annetaanko valtaa niille, jotka haluavat rakentaa vai niille, jotka rikkovat ja uhkaavat ihmisten sekä EU-maiden välistä yhteisöllisyyttä sekä palvelevat Putinin intressejä.
Sofia Virta uhoaa: “Me haluamme, että Orpon hallitus kaatuu, sillä Suomea johtavalla hallituksella ei ole mitään visiota”18.5.2024 10:28:22 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoo, että Suomesta puuttuu visio ja siksi Vihreät haluaa kaataa hallituksen. Virta puhui Vihreiden puoluevaltuustolle lauantaiaamuna.
Atte Harjanne: Näen mieluummin hallituksen kuin luonnonmetsän kaatuvan.18.5.2024 10:26:06 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne nosti puoluevaltuustolle pitämässään puheessa esiin suomalaisten arvostuksen kotimaan luontoamme kohtaan sekä luonnon positiivisen vaikutuksen meidän kaikkien elämänlaatuun. Harjanne kävi läpi hallituksen pitkää syntilistaa surkeasta luonto- ja ilmastopolitiikasta ja korosti, että näkee mieluummin hallituksen kuin luonnonmetsän kaatuvan.
Välikysymys: Vihreät vaatii hallitukselta vastauksia epäonnistuneesta luonto- ja ilmastopolitiikasta17.5.2024 13:41:09 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus on paperilla sitoutunut pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä ja saavuttamaan hiilineutraalisuuden vuoteen 2035 mennessä. Hallituksen toimet eivät toistaiseksi kuitenkaan tue tavoitetta. Vihreät, SDP ja vasemmistoliitto ovat jättäneet hallitukselle välikysymyksen, jossa puolueet haluavat hallitukselta vastauksia, millä keinoilla se aikoo todella saavuttaa luonto- ja ilmastotavoitteet.
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton välikysymys hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikasta17.5.2024 13:35:00 EEST | Tiedote
Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto ovat jättäneet 17.5. välikysymyksen hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikasta. Välikysymysteksti löytyy kokonaisuudessaan alta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme