Kokkolan kaupunki

Keski-Pohjanmaan kunnat vahvistaneet työllisyysalueen muodostumisen

Jaa

Keski-Pohjanmaan kunnat ovat vahvistaneet valtuustoissaan sopimuksen Keski-Pohjanmaan työvoimapalvelujen järjestämisestä 1.1.2025 alkaen. Kaikkien työllisyysalueeseen liittyvien kuntien kunnanjohtajat kokoontuivat allekirjoittamaan sopimuksen 30.4.2024. Tässä vaiheessa sopimuksen allekirjoittavat ne kunnat ja kaupungit, joilla valtuuston päätös on lainvoimainen. Lestijärven ja Toholammin valtuustojen päätökset odottavat vielä lainvoimaisuutta.

Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakunnan toiminta tulee käynnistymään viimeistään syksyn 2024 aikana. Kuntien ja kaupunkien valtuustot valitsevat edustajansa lautakuntaan viimeistään kesäkuussa. Ennen työllisyyslautakunnan vahvistamista Keski-Pohjanmaan kunnan- ja kaupunginjohtajista koostuva seurantaryhmä valmistelee TE2024 uudistusta.

Pohjanmaan TE-toimiston alue tulee jakaantumaan 4 eri työllisyysalueeksi ja nykyinen henkilöstö siirtyy alueille liikkeenluovutuksen periaatteella vanhoina työntekijöinä. TE-uudistuksen valmistelu jatkuu yhteistyössä Keski-Pohjanmaan kuntien, TE-toimiston ja ELY-keskuksen kanssa koko vuoden 2024 ajan.

Lisätietoja antaa:

Työllisyyspäällikkö Sanna-Mari Levijoki sanna-mari.levijoki@kokkola.fi, 044 780 9086

Hallintoasiantuntija Mikko Nikkilä mikko.nikkila@kokkola.fi, 044 780 9228

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye