SDP:n Pia Viitanen Tampereella: Oikeudenmukaisuus on se suuri sana
Kansanedustaja Pia Viitanen (sd) peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta Orpon–Purran hallituksen politiikkaan. Tampereella vappuna puhuneen Viitasen mukaan kaikkein rikkaimmat ja varakkaimmat ovat hallituksen erityissuojeluksessa.
– Hallitus toteutti kohtuuttomat leikkaukset pienituloisten ihmisten turvaan. Sen sijaan kaikkein rikkaimmat ja varakkaimmat ovat hallituksen erityissuojeluksessa. Suuri sana, minkä perään tänään on kysyttävä, on oikeudenmukaisuus.
Viitasen mielestä hallitus palaa menneisyyteen murtamalla toisen asteen maksuttoman koulutuksen ja leikkaamalla opiskelijoilta. Viitanen moittii myös hallituksen kiristystä eläkkeensaajien verotukseen.
– Hallituksen mielestä on pakko säätää jo 1900 euroa ansaitsevalle eläkkeensaajalle lisävero – sanoisinko ryöstövero – samaan aikaan, kun ministeritason tuloluokassa ansaitaan edelleen 1700 veronkevennys.
– Ihmettelen, eikö pääministeri Orpo edes tässä eläkkeensaajien lisäverossa pystynyt takavarikoimaan Purran saksia, vaikka aiemmissa puheissaan hän lupaili eläkkeensaajien välttyvän niiltä.
Viitanen ihmettelee, miksi samaan aikaan, kun pienituloisilta, eläkkeensaajilta ja opiskelijoilta leikataan, pääsevät varakkaimmat kuin koira veräjästä.
– Hallituksen mielestä ei voi puuttua pääomatulojen verotukseen, yritystukiin tai listaamattomien yritysten osinkoverotukseen, jonka huojennusten kautta edelleen voidaan miljoonatuloja nostaa minimaalisella verotuksella.
Viitanen moitti myös tyylilajia, mikä leikkausten yhteydessä on vallinnut.
– Hurjinta on, että tämä kaikki tehdään saksia heilutellen, naureskellen ja hymyssä suin. Vaikeita päätöksiä on tehty ennenkin, ja monet valtiovarainministerit vuosien varrella ovat joutuneet vetämään vyötä tiukalle. Kuitenkaan koskaan ennen kukaan valtiovarainministeri ei ole leikkauksille naureskellut.
– Nyt ministeri Purra vitsailee asioilla, jotka kurjistavat satojentuhansien ihmisten päivittäistä elämää. Se on ennenkuulumatonta, ja se on ilkeää.
Viitanen korosti, että on kunnia-asia, että lapsista ja ikäihmisistä pidetään hyvää huolta.
– Kun taloutta sopeutetaan, kyse on arvovalinnoista. Minun mielestäni on kunnia-asia, että lapsista ja ikäihmisistä pidetään hyvää huolta.
– Hallitusohjemaan kirjattujen leikkausten myötä 17 000 lasta ajettiin köyhyyteen. Tämä oli hyvin surullinen ja julma arvovalinta.
– Ja mitä seurasi tämän kevään kehysriihestä: Suurilla saksilla käydään nyt sosiaali- ja terveyspalvelujen kimppuun: pidennetään hoitojonoja, korotetaan asiakasmaksuja ja heikennetään vanhustenhoivan hoitajamitoitusta.
– Samalla kun hallitus suojelee rikkaita ja varakkaita, heikennetään vanhustenhoivaa.
– On kohtuutonta ja väärin käydä kaikkein hauraimpien kimppuun. Tässä maassa täytyy olla varaa siihen, että meidän rakkaat ikäihmisemme saavat tarvitsemansa hoivan ja turvan.
Viitanen nosti esiin myös hoito- ja hoivatyön tekijöiden arvokkaan työn.
– Säästöt sosiaali- ja terveyspalveluihin lyövät korville myös hoito- ja hoivatyön ammattilaisia, jotka antavat oman tärkeän työpanoksensa hyvinvointimme eteen. Tätä työtä täytyy arvostaa, ei heikentää alan resursseja ja työolosuhteita.
Puheessaan Viitanen käsitteli myös hallituksen aiheuttamaa työmarkkinakaaosta.
– Suomen valtti kautta vuosien on ollut yhdessä sopiminen ja luottamus työmarkkinoilla. On sääli, että nyt hallitus katsoo peruutuspeiliin ja ajaa maatamme vakavalle vastakkainasettelujen tielle. On ollut surullista nähdä, että hallitus on sopimisen sijaan valinnut sanelun tien.
– Ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus, lakko-oikeuden rajoittaminen, leikkaukset työttömyysturvaan ja irtisanomisten helpottaminen ovat hallituksen sanelulistalla. Samaan aikaan työelämää ja työhyvinvointia parantavat toimet loistavat poissaolollaan. Eikö hallitus halua muistaa, että turvallinen työelämä, jossa ihmisiin luotetaan ja heitä arvostetaan, motivoi hyviin tuloksiin.
– Työelämän turvan heikentämisen sijaan tarvitaan työntekijöiden asemaa parantavia uudistuksia, kuten alipalkkauksen kriminalisointia ja oikeutta ryhmäkanteeseen.
Myös Perussuomalaisten ja valtiovarainministeri Riikka Purran rooli työmarkkinakysymyksissä nousi esiin Viitasen puheessa:
– Ennen vaaleja Purra ja Perussuomalaiset lupasivat pitää palkansaajien puolta, puolustaa lakko-oikeutta ja työelämän turvaa. Kuitenkin, kun hallitusneuvotteluista Säätytalolta palattiin, olikin Purralla tarjolla palkansaajille sairaussakkoa, lakko-oikeuden rajoituksia, työttömyysturvan leikkauksia ja työelämän heikennyksiä.
– Moni ihmettelee, mitä ihmettä siellä Säätytalolla oikein tapahtui. Sisään sinne käveli pienituloisen paras ystävä, ja ulos tuli palkansaajan painajainen!
Viitasen mukaan Suomi ei nouse epäreiluilla arvovalinnoilla. Tarvitaan kasvua ja elinvoimaa.
– Hallituksen talouspolitiikalta on pudonnut pohja pois. Ensimmäisen vuoden lisävelkasaldo on 13 miljardia ja sadantuhannen uuden työllisen tavoitteeseen on matkaa 150 000 – ensimmäisen vuoden saldo on nimittäin miinus 50 000 työllistä.
– Tulevaisuutta on rakennettava luomalla kasvua. On panostettava osaamiseen, tutkimukseen ja kehitykseen, vihreän siirtymän investointien tukemiseen ja satsattava koulutukseen.
Viitanen nosti esiin myös luovan talouden ja kulttuurin mahdollisuudet.
– Täällä koti-Tampereella – kulttuurin kehdossa – haluan nostaa esiin myös, että uutta kasvua ja työtä syntyy myös panostamalla luovaan talouteen ja kulttuuriin. Niiden avulla vahvistamme myös kansakunnan henkistä huoltovarmuutta, joka tänä päivänä on varsin tärkeää.
– Hallituksen jättisuuret leikkaukset kulttuuriin eivät pelasta taloutta – päinvastoin, ne imevät pois elinvoimaa alueilta ja tuovat työttömyyttä.
Yhteyshenkilöt
Pia ViitanenKansanedustaja
Puh:050 511 3039Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Timo Harakka: Orpo Harakalle: X ei olekaan tärkeä kansainvälinen kanava30.1.2025 18:01:46 EET | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo sanoo seuraavansa “erityisen huolestuneena X:n toimituspolitiikan muutoksia ja sitä kohtaan tunnetun luottamuksen rapautumista”. Orpo vastasi Timo Harakan kirjalliseen kysymykseen, onko Suomen julkisen vallan syytä pysytellä alustalla, jota sen omistaja Elon Musk käyttää disinformaation levittämiseen ja vaalivaikuttamiseen (KKV 478/2024 vp.).
SDP:n Pia Hiltunen: Opintotuen on tuettava opiskelijan elämää, ei pakottaa selviytymään30.1.2025 16:23:27 EET | Tiedote
Tänään julkaistut tuoreet ehdotukset opintotuen kehittämisestä nostavat esiin, että opintotukeen on tehtävä panostuksia, sillä se ei vastaa tarpeeseen. - Opintotuen taso ei vastaa nykyisiä elinkustannuksia, ja opiskelijoiden velkaantuminen on jo monille ainoa keino selvitä arjesta. Tämä ei ole kestävä ratkaisu, toteaa kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.).
SDP:n Timo Suhonen kysyy: Mikä ratkaisuehdotusten löytymisessä kiikastaa?29.1.2025 12:22:44 EET | Tiedote
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara ei toistaiseksi ole tehnyt sovintoesitystä teknologiateollisuuden palkkaratkaisua koskevassa kiistassa. Sajavaara sanoo STT:lle, ettei sovintoehdotusta ole mahdollista antaa tässä tilanteessa, kun osapuolten näkemykset ovat vielä kovin erilaiset. Tämä herättää kummastusta - mikä kiikastaa, kun mitään ei sovittelijalta saada ulos?
SDP:n Juha Viitala: Sähköverkkojen julkisen omistuksen varmistamisen keinoja selvitettävä29.1.2025 10:46:14 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Juha Viitala kysyy kirjallisella kysymyksellä, miten hallitus selvittää sähkönjakeluverkkojen julkisen omistuksen varmistamisen tarpeellisuutta ja keinoja. Viitala korostaa sähköverkon ja sähkön jakelun suurta merkitystä huoltovarmuudelle, turvallisuudelle ja ihmisten arjen toimivuudelle.
SDP:n Saku Nikkanen: Hyvinvointialueet tarvitsevat lisäaikaa alijäämien kattamiseen, sanoo talouspolitiikan arviointineuvosto28.1.2025 12:31:59 EET | Tiedote
Arviointineuvosto totesi sen, minkä olemme oppositiossa tienneet koko ajan: hyvinvointialueet tarvitsevat lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Jos hallituksesta löytyisi viisautta, lisäaikaa myös annettaisiin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme