Jarno Vesalan Pysähdys on tämänvuotinen Tammerlammen kesäteos
Tammerlammen tämän vuotinen kesäteos julkistettiin lauantaina 4.5. klo 18 osana Tampereen taidemuseon Museoiden yön ohjelmaa. Tämän kesän teos on kuvataiteilija Jarno Vesalan koskettava installaatio Pysähdys, jossa realistisen kokoinen ikääntynyt pariskunta halaa toisiaan sateenvarjon alla. Kesäveistos on kaupunkilaisten ilona aina syys-lokakuuhun saakka.
Kuvataiteilija Jarno Vesalan teos Pysähdys on asetelmaltaan klassisen romanttinen puistoineen: pieni kohtaus, joka on tallentunut aidatulla Tammerlammella kuin vesipintaiselle näyttämölle. Suunnittelun ja tarinan lähtökohtana on toiminut Tammerlammen ympäristö eli itse lampi, suihkulähde ja puistoalue.
Pysähdys-teoksessa kaksi ihmishahmoa halaa toisiaan sateenvarjon alla kuin suojautuneena suihkulähteen "sateelta". Mistä he ovat tulossa ja minne he ovat menossa? He ovat kuin vahingossa lampeen eksyneitä ja sateen yllättämiä, mutta heillä ei selvästi ole hätää. Realistisen kokoiset ihmisveistokset ovat kuin ketkä tahansa puistossa kulkijat. Hahmot ovat pysähtyneet suojaan tai turvaan, mutta pysähdys on heidän oma hetkensä.
Jarno Vesala on halunnut toteuttaa teoksen, joka pysäyttää ja rauhoittaa, mutta toisaalta sulautuu ympäristöön ja sen käyttäjäkuntaan.
- Halusin tuoda ohikulkijoille helposti lähestyttäviä elementtejä, jotka tuovat lämpöä ja lohtua tässä ajassa, sekä korostaa myös pienten hetkien merkityksellisyyttä, Vesala kertoo.
Kiinnostava lähtökohta oli myös Tammerlampea kiertävä aita. Kun teos sijoittuu keskelle lampea, antaa ympäröivä vesialue teokselle tilaa hengittää.
- Vesialue muuttuu osaksi teosta, jolloin teoksen pienieleinen tapahtuma saa ison huomion, Vesala pohtii.
Vesalan installaatio elää vuorokauden valon mukaisesti Tammerlammessa toukokuun alusta syksyyn saakka, mikä tuo mielenkiintoista ja hienovaraista muutosta teoksen tunnelmaan ja tarinaan. Lokakuussa suihkulähde suljetaan ja teos siirtyy taiteilijan omistukseen.
Teostiedot:
Jarno Vesala: Pysähdys, 2024, installaatio
akryylihartsi, polyuretaani, metalli, valmisesineet
Noin s100 x l100x k 200 cm
Taustaa
Tampereen taidemuseo on esitellyt hotelli Tammerin edustan Tammerlammessa veistotaidetta kesästä 2010 lähtien yhteistyössä Tampereen Infran kanssa. Kesäveistos on esillä toukokuusta syys-lokakuuhun saakka, jolloin lampi tyhjennetään talven varten.
Taiteilijasta
Kuvataiteilija Jarno Vesala (s. 1977) tunnetaan installaatioistaan, joissa yhdistyy ennen kaikkea kuvanveisto ja liikkuva kuva, usein myös ääni. Vesala on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2004. Hänet valittiin vuonna 2013 Vuoden nuoreksi taiteilijaksi, jolloin hänellä oli laaja yksityisnäyttely Tampereen taidemuseossa. Tämän jälkeen Vesalan teoksiaan on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä. Viime vuoden vaihteessa hänellä oli laaja yksityisnäyttely Salon taidemuseon Veturitallissa. Hänen teoksiaan kuuluu Tampereen taidemuseon kokoelmiin ja useiden muiden taidemuseoiden kokoelmiin. Jarno Vesala asuu ja työskentelee Nokialla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Kangas
museoamanuenssi
+ 358 40 80168 73
johanna.t.kangas@tampere.fi
Tampereen taidemuseo
Jarno Vesala
kuvataiteilija
+358 44 508 4026
jarno.vesala@gmail.com
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Tampereen taidemuseo esittelee hyperrealistisen kuvanveiston kansainvälisiä huippuja kesän suurnäyttelyssä8.5.2024 07:20:00 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseo tuo kaupunkiin hyperrealistisen kuvanveistotaiteen kiinnostavimpia kansainvälisiä tekijöitä kuudenkymmen vuoden ajalta. HYPER-näyttelyn veistokset ovat teknisesti taiturimaisia ja esittävät ihmiskehon sellaisena kuin se on, pienintä yksityiskohtaa kuten ihohuokosta, ryppyä, partakarvaa ja hikikarpaloa myöten. Tämä tekee katsomiskokemuksesta hätkähdyttävän todentuntuisen ja läsnäoloa korostavan. Näyttely vie katsojan suoraan iholle, lähelle ihmisyyttä.
Kutsu seuraamaan Tammerlammen kesäteoksen asennusta 2.5.202430.4.2024 14:24:49 EEST | Kutsu
Tammerlammen kesäteokseksi on tänä vuonna valittu Jarno Vesalan uusi installaatio Pysähdys. Kesäveistos asennetaan paikoilleen torstaina 2.5. hotelli Tammerin takana olevaan Tammerlampeen. Tammerlammen vesi nostatetaan teoksen asennuksen jälkeen lauantaiaamuun mennessä. Kesäveistos julkistetaan yleisölle la 4.5. klo 18 osana Museoiden yön ohjelmaa Tampereella.
Tove Jansson tunsi olevansa ennen kaikkea maalari – Janssonin elämästä kertova näyttely avautuu Muumimuseossa 20.4.202419.4.2024 15:22:21 EEST | Tiedote
Tove Janssonin syntymäpäivänä 9. elokuuta liputetaan sekä hänen että suomalaisen taiteen kunniaksi. Jansson oli taidemaalari, kuvittaja, pilapiirtäjä, kirjailija ja sarjakuvataiteilija. Etenkin muumihahmot ovat tehneet Janssonista kansainvälisesti tunnetun, mutta Jansson itse tunsi olevansa ennen kaikkea taidemaalari. Taiteilijaelämää-näyttelyn keskiössä on Tove Janssonin monipuolinen, usein muumikuvitusten varjoon jäänyt ura.
Tove Janssonista kertova näyttely avautuu Muumimuseossa 20.4.202411.4.2024 11:22:52 EEST | Tiedote
Muumimuseossa pian avautuva Taiteilijaelämää-näyttely käsittelee Tove Janssonin (1914–2001) taiteellisen tuotannon ohella hänen elämänvaiheitaan ja ihmissuhteita. Tove Jansson tunnetaan kenties parhaiten muumihahmoistaan, mutta hän itse tunsi olevansa ennen kaikkea taidemaalari.
Kuvanveistäjä Anne Koskinen voitti kilpailun Lotta Svärd -muistomerkistä Tampereelle15.3.2024 13:35:40 EET | Tiedote
Kuvanveistäjä Anne Koskisen ehdotus työnimeltään ”Läpi harmaan kiven” voitti kilpailun lottien työtä ja lottaperinnettä kunnioittavasta julkisesta taideteoksesta. Hankkeen takana on Tampereen kaupungin lisäksi Pirkanmaan Lottaperinne ry. Teos valmistuu vuoden 2025 keväällä, ja se pystytetään Tampereen Tuomiokirkkopuistoon, kirkon pohjoispuolelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme