Heurekan aikuisten illassa 24.5. tehdään aikamatka lapsuuden leirikesiin
Perjantaina 24.5.2024 klo 19–24 vietetään jälleen suosittua aikuisten iltaa Heurekassa kesäleiritunnelmissa. Ohjelmassa on mielenkiintoista tiedesisältöä sekä nostalgista kesäleiriohjelmaa. Lisäksi Heurekan työntekijät ovat kirjoittaneet ja tuottaneet tapahtumalle oman kesäleiribiisin ”Vasta myöhemmin tajusin”.
Vain aikuisille suunnatussa H18: Camp Heureka -iltatapahtumassa tehdään aikamatka lapsuuden leirikesiin. Tapahtuman ohjelma järjestetään Heurekan sisätilojen lisäksi myös ulkona Tiedepuisto Galileissa. Kaikki Heurekan näyttelyt ovat avoinna koko illan ajan normaalisti.
Tiedepuisto Galileissa leiritunnelmaan pääsee osallistumalla leirikasteeseen, joka toteutetaan vaahtobileiden muodossa yhteistyössä Bileet.fi -palvelun kanssa. Batiikkivärjäys-työpajassa pääsee puolestaan tuunaamaan oman vaatteensa. Batiikkivärjäykseen voi myös hyödyntää tapahtumaa varten suunniteltua uniikkia kangaskassia, jonka jokainen tapahtumaan osallistuva saa muistoksi.
Ulkona järjestettävissä työpajoissa pääsee lisäksi rakentamaan balsasta itselleen veneen ja kisaamaan sen voittoon Ränniralli-työpajassa, sekä testaamaan omia tähtäystaitojaan Tykkisankari-työpajassa.
Heurekan sisätiloissa järjestetään bändipaja yhdessä Musiikkikoulu Demon opettajien kanssa. Bändipajassa saa kokeilla erilaisia bändisoittimia ja laulaa hittibiisien tahtiin. Kesäleiritunnelmaan kuuluu myös kummitustarinat ja muut legendat, joita pääsee kertomaan ja kuulemaan Open Mic: Kummitustarinat -ohjelmassa, joka järjestetään yhdessä Helsinki Poetry Connection ry:n kanssa.
Illan muissa työpajoissa tutkitaan ötököitä, tuotetaan musiikkia kasvien avulla ja testataan tutkijan elämää puumateriaalitieteiden saralla. Auditorion luennoissa Katariina Krabbe kertoo myyttisestä metsästä, Carita Lindstedt-Kareksela johdattelee metsähyönteisten salattuun sosiaaliseen elämään ja Anna Nyman kertoo kasveista, jotka ovat toimineet lemmenruokina ympäri maailmaa. Nymanin luennon jälkeen pääsee myös maistelemaan rakkausrohtoja.
Heurekalaisten tuottama biisi nostattaa kesätunnelmaan
Tapahtumaa varten heurekalaiset ovat sanoittaneet, säveltäneet, soittaneet ja tuottaneet kesäleiribiisin nimeltä ”Vasta myöhemmin tajusin”. Laulu johdattaa kuulijan kesäleiritunnelmaan ja se on kuunneltavissa Spotifyssa, Youtubessa, tapahtuman verkkosivuilla sekä Heurekan sosiaalisen median kanavissa. Kappaletta pääsee laulamaan myös yhteislauluna tapahtumassa.
Aikuisten iltatapahtuman liput ovat myynnissä ennakkoon Heurekan verkkolippukaupassa erikoishintaan 15 €/lippu. Lippuja myydään ovelta hintaan 17 €/kpl, jos niitä on jäljellä. Illan erikoisohjelman lisäksi kaikki Heurekan näyttelyt ovat koettavissa samalla lipulla. Ennakkoon on mahdollista ostaa myös Heurekan Tiederavintolan tervetuliaisdrinkki tai uuniperunat.
Museokortti, Heureka Club -vuosikortti, Kaikukortti tai Heurekan vapaaliput eivät käy maksuvälineenä tapahtumaan. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. Tiederavintolassa ja näyttelyalueella sekä ulkona olevat anniskelupisteet palvelevat koko illan ajan.
Lisätietoja tapahtumasta ja sen ohjelmasta aikatauluineen:
Heurekan verkkosivuilta: https://www.heureka.fi/h18-camp-heureka
Tapahtumatuottaja Hanna Juutilainen, hanna.juutilainen@heureka.fi, puh. 040 9015 318
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapahtumatuottaja Hanna Juutilainen, hanna.juutilainen@heureka.fi, puh. 040 9015 318
Linkit
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon lähes 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin. Lisätietoja: www.heureka.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
Heureka edelleen suositelluin vapaa-ajankeskus12.11.2024 11:38:43 EET | Tiedote
Tiedekeskus Heureka ylsi jälleen kärkisijoille vuosittaisessa Taloustutkimuksen Vapaa-ajankeskusten imagot 2024 -tutkimuksessa. Suosittelutodennäköisyyden ja mielikuvatekijöiden yhteisvaikutuksen perusteella Heureka oli ykkösenä ja yleisarvosanalla mitattuna toisena. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 31 kotimaista vapaa-ajan keskusta.
Huikea avaruus! -tapahtumassa opitaan avaruudesta11.11.2024 09:31:02 EET | Tiedote
Heurekassa järjestetään Huikea avaruus! -perhetapahtuma lauantaina 23.11. kello 10–18. Tapahtumassa opitaan avaruudesta innostavien ohjelmien ja työpajojen kautta.
Pop-up Heureka kiertueella Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan kouluissa7.11.2024 10:08:36 EET | Tiedote
Tiedekeskus Heurekan kiertävä tiede-esitys Pop-up Heureka on kiertueella Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan kouluissa 4.–15.11.2024. Kiertueen ensimmäinen etappi oli maanantaina 4.11. Savonlinnassa Kerimäen koululla, jossa Heurekan tiedeshown yleisönä oli 160 innokasta oppilasta.
Heurekan Tietokirjafanit-tapahtumassa innostetaan lapsia lukemaan ja kiinnostumaan tieteestä28.10.2024 09:27:15 EET | Tiedote
Heurekassa järjestetään Tietokirjafanit-perhetapahtuma lauantaina 9.11. kello 10–17. Tapahtumassa koululaiset ja perheet voivat tavata kirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet lapsille ja nuorille sopivia tietokirjoja. Ohjelmassa on myös erilaisia työpajoja.
Heurekan Halloween-tapahtumissa heittäydytään tivolitunnelmaan21.10.2024 09:26:18 EEST | Tiedote
Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Heurekassa vietetään Halloweenia. Perjantaina 1.11.2024 suosittu aikuisten Halloween-ilta tekee paluun ja lauantaina 2.11.2024 Halloweenia vietetään koko perheen voimin. Ohjelmassa on tivoliteemaista sisältöä tieteellisellä kulmalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme