Yhteisviranomaisen perusteltu päätelmä Abo Wind Oy:n Iso-Petäjämäen tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Lapinlahti ja Iisalmi)
Pohjois-Savon ELY-keskus on antanut lain mukaisen perustellun päätelmän Abo Wind Oy:n Iso-Petäjämäen tuulivoimahankkeesta.
Iso-Petäjämäen tuulivoimahankealue sijaitsee Lapinlahden kunnan pohjoisosassa Horsmanmäen lounaispuolella noin 7 km Lapinlahden kuntakeskuksesta koilliseen Iisalmen vastaisen kuntarajan välittömässä läheisyydessä. Hankealueen koko on noin 3 000 hehtaaria. Perusteltu päätelmä on hankkeessa yhteysviranomaisena toimineen ELY-keskuksen kokoava lausunto, jossa otetaan kantaa tehtyjen arviointien riittävyyteen sekä hankkeen merkittäviin vaikutuksiin. Päätelmä on laadittu aiemmin nähtävillä olleen YVA-selostuksen, siitä annettujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä ELY-keskuksen oman lisätarkastelun pohjalta.
Hankkeen ympäristövaikutuksista on laadittu vaikutusten merkittävyystaulukko vaihtoehdoittain ja vaikutusalueittain. Arvioituja vaikutuksia on kuvattu myös sanallisesti. Yhteysviranomainen pitää yhteenvetoa hankkeen vaikutuksista asianmukaisena.
Iso-Petäjämäen tuulivoimahankkeella merkittäviä ympäristövaikutuksia
Hankkeen keskeisimmiksi vaikutuksiksi voidaan arvioida yhteisvaikutukset hankealueen pohjoisrajalle sijoittuvan Tielammen tuulivoimahankkeen kanssa. Erityisesti melu-, välke- ja maisemavaikutukset muodostuvat yhteisvaikutuksiltaan varsin merkittäviksi. Lisäksi hankkeen jatkosuunnittelussa on huomioitava yhteysvaikutukset myös läheisen Savolan tuulivoimahankkeen kanssa, joka on jo edennyt kaavoitusvaiheeseen. Melu- ja välkemallinnuksissa on huomioitu yhteisvaikutukset viereisen Tielammen tuulivoimahankkeen kanssa. Yhteysviranomainen muistuttaa perustellussa päätelmässään, että meluvaikutusten vähentämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota hankkeen jatkosuunnittelussa. Eri hankkeiden läheisyyden takia yhteysviranomainen suosittaa, että hankkeesta vastaavat omalta osaltaan pyrkivät yhteensovittamaan hankkeidensa suunnittelu- ja arviointityötä.
Hankkeella on merkittäviä vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön. Vaikutukset nousevat merkittäviksi hankealueen laajuuden ja sijainnin takia. Hankkeen toteutuessa pääosin metsätalouskäytössä olevan hankealueen maankäyttö muuttuu pysyvästi tai pysyväisluonteisesti teollisempaan suuntaan. Eri hankevaihtoehtojen vaikutukset ovat hyvin samantyylisiä ja eroavat vaikutuksiltaan lähinnä vain rajautuen maantieteellisesti pienemmälle alueelle, vaihtoehdon VE2 ollessa vaikutusalueeltaan pienempi.
Voimaloiden lukumäärästä ja suunnittelusta korkeudesta johtuen hankkeella voidaan arvioida olevan todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia maisemaan. Maisemavaikutukset ovat merkittävimmät erityisesti Väisälänmäen kansallismaiseman ja Peltosalmen-Kirmanjärven ja Lahdenperän kulttuurimaiseman osalta. Kaavoitusvaiheessa on mahdollista vielä tarkastella, onko hankkeen maisemallisia vaikutuksia tarpeen lieventää voimaloiden lukumäärää vähentämällä ja/tai niiden enimmäiskorkeutta rajoittamalla.
Lisäksi yhteysviranomainen arvioi hankkeella olevan kohtalaisia vaikutuksia luontoon, huomioiden hankkeen laajuus. Jatkosuunnittelussa on riittävin selvityksin ja tarpeen vaatiessa hankesuunnitelmaa muokkaamalla varmistuttava mm. siitä, että hankkeesta ei aiheudu merkittäviä heikentäviä vaikutuksia alueen pesimälinnustolle, luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeille tai uhanalaisille ja/tai rauhoitetuille kasvilajeille tai luontotyypeille, kuten vesiluonto, lähteet purot ja norot.
ELY-keskuksen perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan sekä muut YVA-menettelyn aikana syntyneet asiakirjat ovat luettavissa verkossa osoitteessa www.ymparisto.fi/isopetajamakituulivoimaYVA
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija NykänenylitarkastajaPohjois-Savon ELY-keskus
Puh:0295 026 223maija.nykanen@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.9.202427.9.2024 14:12:14 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 81,92. Taso on täsmälleen ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Syyskuussa muutos on +9 cm ja luultavasti Kallaveden pinta jatkaa nousuaan syksyn edetessä. Iisalmen reitillä pari viikkoa sitten sattunut rankkasade käänsi vedenpinnat ja virtaamat huomattavaan nousuun. Kiuruveden pinta nousi 40 cm isosta juoksutuksesta huolimatta ja vapaasti purkautuva Sonkajärvi peräti 120 cm. Porovesi ja Onkivesi kyettiin pitämään säännöstelyn ylärajoilla suurilla juoksutuksilla, jotka jatkuvat edelleen keskimääräistä suurempina. Pohjois-Savon itäisimpiin säännösteltyihin vesistöihin - Nilsiän reittiin ja Juojärveen sadanta osui selvästi lievemmin. Syvärilläkin virtaama kolminkertaistui, mutta tämä muutos on selvästi vähäisempi kuin Iisalmen reitillä tapahtunut. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on vielä 4 cm yli ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 76,22. Pinta on laskenut kevään t
Pohjois-Savon viikoittainen leväseuranta päättyi - Levätilanne palasi tavanomaiseksi syyskuun lopussa26.9.2024 13:07:48 EEST | Tiedote
Lämmin syyskuu ylläpiti normaalia runsaampaa alkusyksyistä sinileväkukintaa koko kuukauden ajan. Syyskuun puolelle jatkunut lämmin sää piti järvien pintaveden lämpötilan tavanomaista korkeampana lähes koko syyskuun ajan.
Pohjois-Savossa elokuussa 11 674 työtöntä työnhakijaa24.9.2024 08:02:08 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa oli elokuun lopussa 11 674 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 098 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (10,4 %). Näistä lomautettuja oli 951, mikä on 205 lomautettua enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (27,5 %).
Arvokkaita perinnebiotooppeja tuplasti enemmän viime inventointiin verrattuna Pohjois-Savossa20.9.2024 10:02:11 EEST | Tiedote
Perinnebiotooppien nykytilaa avataan tuoreessa raportissa. Osin määrän kasvu selittyy tiedon parantumisella ja määritelmän laajentumisella.
Kuopion entinen sokeainkoulu siirtyy asetussuojelusta asemakaavoitussuojeluun13.9.2024 09:26:19 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus on tehnyt 12.9.2024 rakennusperintölain mukaisen päätöksen Kuopion Linnanpellon entisen sokeainkoulun kielteisestä suojelupäätöksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme