Valtaosa suomalaisista joutunut huijausyrityksen kohteeksi – Finanssiala aloittaa torjuntakampanjan “Luu kurkkuun huijareille”
- Lähes 70 prosenttia suomalaista on Finanssiala ry:n (FA) teettämän kansalaiskyselyn mukaan joutunut digihuijausten tai niiden yritysten kohteeksi.
- Kolme prosenttia heistä kertoo menettäneensä itselleen merkittävän summan rahaa. Suomen väkilukuun suhteutettuna se on noin 165 000 suomalaista.
- FA on lanseerannut kansalaisille suunnatun kampanjan herättämään yleistä valppautta ja lisäämään tietoisuutta huijauksista. Kampanjan päätähtenä nähdään koko kansan tuntema ja rakastama näyttelijä Maija-Liisa Peuhu.
Lähes 70 prosenttia suomalaisista on joutunut digihuijausten tai niiden yritysten kohteeksi, ilmenee Finanssiala ry:n (FA) Norstat Oy:llä teettämän kansalaiskyselyn tuloksista. Kyselyn mukaan 11 prosentissa tapauksista huijarit olivat myös onnistuneet anastamaan uhrilta rahaa. Kolme prosenttia vastaajista ilmoitti menettäneensä itselleen merkittävän summan rahaa. Kyselyyn vastasi 5 500 suomalaista.
”Erilaiset huijausmuodot, joissa rikolliset yrittävät päästä käsiksi suomalaisten pankkitileillä oleviin varoihin, ovat yleistyneet huomattavasti viime vuosina. Kyselytutkimuksen tulokset puhuvat karua kieltä: vain harva välttyy huijausyrityksiltä. Hälyttävää on, että itselleen merkittävän summan rahaa on kyselyn perusteella menettänyt Suomen väkilukuun suhteutettuna noin 165 000 suomalaista”, kertoo Finanssiala ry (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi.
Salattujen elämien entinen näyttelijä Maija-Liisa Peuhu torjuntakampanjan veturina
Ahosniemen mukaan finanssiala haluaa olla vahvasti mukana kamppailussa digihuijareita vastaan. FA on lanseerannut näkyvän kansalaisille suunnatun kampanjan herättämään yleistä valppautta ja lisäämään ihmisten tietoisuutta huijauksista. Kampanjan päätähtenä nähdään koko kansan rakastama näyttelijä Maija-Liisa Peuhu. Kampanjan sloganissa FA kehottaa: Huijarille luu kurkkuun – Tunnista huijaukset ennen kuin ne tunnistavat sinut.
”Digihuijausten määrä ja niiden kirjo on suorastaan räjähtänyt käsiin viimeisten vuosien aikana. Pankeilla ja viranomaisilla on rajallinen keinovalikoima huijausten torjumiseen. Avainasemassa ovat kuluttajat, jotka pankkien asiakkaina hallinnoivat omaa maksuliikennettään. Heidän on tärkeää tunnistaa huijausyritykset. Huijaustavat muuntuvat jatkuvasti. Paras digitaito on terve epäluulo”, Ahosniemi muistuttaa.
Huijarit eivät katso ikää tai ammattia – suomalaiset menettivät 44 miljoonaa euroa vuonna 2023
Kansalaiskyselyn tuloksista ilmenee, että huijauksen kohteeksi joutuvat kaikenikäiset. Toisin kuin julkisen keskustelun perusteella voisi kuvitella, nuoremmat ovat joutuneet huijausten kohteeksi varttuneempia useammin.
”Huijausten kohteeksi joutuminen ei katso ikää, sukupuolta tai ammattia. Huijaukset kehittyvät jatkuvasti, ja rikolliset osaavat tehdä vaikkapa aivan aidolta näyttävän viranomaisen tai pankin kirjautumissivun. Yksi kampanjan tavoitteista onkin valistaa ihmisiä, miten voi välttyä huijauksilta ja kuinka toimia, jos joutuu huijauksen uhriksi. Tätä varten olemme luoneet nettisivun, josta löytyy ohjeita huijausten varalle”, kertoo FA:n petos- ja rikostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm.
Kansalaiskyselyn vastaajista lähes 30 prosenttia kertoi välttelevänsä aikaisempaa enemmän digipalveluiden käyttöä huijausyritysten pelossa. Digipalveluiden käytön välttely korostuu erityisesti varttuneemmissa ikäluokissa (60–79-vuotiaat). Tämän kysymyksen vastaajajoukko oli noin 2 000 suomalaista.
”Verkossa asioidessa on hyvä olla tarkkana, mutta liiaksi ei pidä pelätä. Yhteiskunnassa verkossa asiointi yleistyy jatkuvasti ja se on myös kätevää. On tärkeää, että digitaitoja opetetaan kaikenikäisille. Toimijoita on monia jo nyt, mutta lisää opastusta ja opastajia tarvitaan”, Saxholm huomauttaa.
Suomalaiset menettivät verkkorikollisille yli 44 miljoonaa euroa vuonna 2023. Lisäksi pankit saivat pysäytettyä noin 33 miljoonan euron edestä huijareille menossa olleita varoja. Huijattujen varojen kokonaissumma oli siten lähes 77 miljoonaa. Kokonaismäärä kasvoi vuoteen 2022 verrattuna yli kaksinkertaiseksi.
Nyrkkisäännöt – muista ainakin nämä
- Varo sähköpostilla tai tekstiviestillä tullutta linkkiä. Älä avaa epäilyttävää linkkiä. Ylipäätään linkkien kautta ei tulisi kirjautua pankkitunnuksilla mihinkään.
- Älä luovuta verkkopankkitunnuksiasi tai salasanojasi kenellekään – muista, että pankki tai viranomainen ei koskaan pyydä pankkitunnuksiasi eikä tarvitse niitä mihinkään.
- Pankkitunnuksesi on tarkoitettu vain sinun käyttöösi. Älä anna niitä kenellekään.
- Älä mene pankin, viranomaisen, postin, verottajan tms. verkkopalveluun hakukoneen avulla.
- Varmista, että päädyt oikealle sivulle kirjoittamalla itse koko verkko-osoite selaimen osoitekenttään tai käyttämällä palveluntarjoajan mobiilisovellusta.
Jos epäilet tulleesi huijatuksi
- Ota ensimmäiseksi yhteys pankkitunnusten ja korttien sulkupalveluun (24/7) tai oman pankkisi asiakaspalveluun. Nopealla toiminnalla voidaan parhaassa tapauksessa rajoittaa tai estää vahinkoja.
- Tee rikosilmoitus poliisille.
- Älä jää yksin. Uhriksi voi joutua kuka vaan eikä sitä tarvitse hävetä. Hae rohkeasti apua läheisiltäsi ja tarvittaessa ammattilaisilta.
Kyselytutkimuksen tulokset tiedotteen liitteenä
Kampanjasivusto www.huijaamaton.fi – sivusto avautuu to 16.5.2024 klo 15
Kampanjavideo Huijarille luu kurkkuun! Tunnista huijaukset ennen kuin ne tunnistavat sinut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arno AhosniemiToimitusjohtaja
Puh:+358 20 793 4210arno.ahosniemi@finanssiala.fiNiko SaxholmJohtaja, vahingontorjunta ja turvallisuus
Puh:+358 20 793 4235niko.saxholm@finanssiala.fiMarjo LapattoMediapäällikkö
Puh:+358 20 793 4274marjo.lapatto@finanssiala.fiKuvat
Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Muistutuskutsu: Talouden pyöreä pöytä: Vaurautta, verotuloja ja hyvinvointia – millaisiin rahastoihin suomalaiset sijoittavat? 13.1.2025 klo 13.00-14.0010.1.2025 14:50:50 EET | Tiedote
Jo yli 1,5 miljoonaa suomalaista sijoittaa rahastoihin. Miten sijoitusrahastot kehittyivät vuonna 2024? Miten maailman kriisit vaikuttivat pääomien liikkeisiin ja miltä näyttää tuleva vuosi? Mitä hyötyä kotimaisista rahastoista on kansantaloudelle?
Miustutuskutsu: Talouden pyöreä pöytä: Vaurautta, verotuloja ja hyvinvointia – millaisiin rahastoihin suomalaiset sijoittavat? 13.1.2025 klo 13.00-14.008.1.2025 13:19:51 EET | Tiedote
Jo yli 1,5 miljoonaa suomalaista sijoittaa rahastoihin. Miten sijoitusrahastot kehittyivät vuonna 2024? Miten maailman kriisit vaikuttivat pääomien liikkeisiin ja miltä näyttää tuleva vuosi? Mitä hyötyä kotimaisista rahastoista on kansantaloudelle?
Hallitus toimii sekä omaa ohjelmaansa että Suomen EU-linjauksia vastaan – vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannustinta ei pidä poistaa7.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Finanssiala ry vastustaa jyrkästi hallituksen esitystä poistaa vapaaehtoisen eläkesäästämisen maksuosuuksien verovähennysoikeus. Uudistus lopettaisi vapaaehtoisen eläkesäästämisen. Työeläkejärjestelmämme on riittävä muttei antelias, siksi eläkkeiden omaehtoinen täydentäminen on tärkeää. Ehdotuksellaan hallitus toimii sekä EU:n eläkepoliittisia tavoitteita että omaa ohjelmaansa vastaan. Vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen tulisi kannustaa nykyistä enemmän eikä suinkaan ajaa säästämismuotoa alas.
Kiinteistösijoitus on usein epälikvidi – myös rahaston kautta tehtynä3.1.2025 13:01:34 EET | Tiedote
Rahastosijoituksetkaan eivät ole riskittömiä. Riskit voivat liittyä esimerkiksi sijoituskohteiden arvon kehitykseen, geopolitiikkaan tai sijoituskohteiden likviditeettiin. Nimenomaan likviditeettiriskistä on kyse, kun viimeaikainen kehitys kiinteistömarkkinoilla on pakottanut tiettyjen kiinteistörahastojen sulkemiseen määräajaksi. Rahastojen sulkeminen ei ole merkki kriisistä vaan normaali, joskin raskas keino hallita likviditeettiriskiä.
Kutsu: Talouden pyöreä pöytä: Vaurautta, verotuloja ja hyvinvointia – millaisiin rahastoihin suomalaiset sijoittavat? 13.1.2025 klo 13.00-14.002.1.2025 10:58:27 EET | Tiedote
Jo yli 1,5 miljoonaa suomalaista sijoittaa rahastoihin. Miten sijoitusrahastot kehittyivät vuonna 2024? Miten maailman kriisit vaikuttivat pääomien liikkeisiin ja miltä näyttää tuleva vuosi? Mitä hyötyä kotimaisista rahastoista on kansantaloudelle?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme