Ikaalisten arkipäivien kiirevastaanotto siirtyy Hämeenkyröön 3.6.2024
Kesäkuun alusta lähtien ikaalislaiset voivat kiireellisissä asioissa ottaa yhteyttä digiklinikalle tai soittaa Hämeenkyrön kiirevastaanoton hoidon tarpeen arviointiin numeroon 03 384 5010 (ma–pe klo 8–16). Hoidon tarpeen arvion perusteella asiakas ohjataan Hämeenkyrön kiirevastaanotolle tai Ikaalisten lähiasemalle.
Kiirevastaanottotoiminta Ikaalisten lähiasemalla päättyy toukokuun lopussa. Jatkossa Ikaalisten lähiasemalla (Vanha Tampereentie 21) hoidetaan ajanvarauksella kiireettömiä asioita sekä sellaisia kiireellisiä asioita, jotka Hämeenkyrön kiirevastaanoton arvion mukaan on mahdollista hoitaa Ikaalisissa. Kiireelliset asiat, esimerkiksi kiireellistä kuvantamista vaativat potilaat ja akuutit tapaturmat, hoidetaan Hämeenkyrön kiirevastaanotolla. Ikaalisten lähiasemalla tarjotaan edelleen kuvantamisen palveluita kiireettömissä asioissa ja esimerkiksi murtumakontrollit hoidetaan siellä. Hämeenkyrön kiirevastaanoton arvion perusteella myös kiireellisille potilaille voidaan tarjota kuvantamispalveluita Ikaalisissa.
Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanotto (Härkikuja 10) on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8–16. Ota yhteyttä digiklinikan kautta tai soita hoidon tarpeen arviointiin 03 384 5010 ennen kiirevastaanotolle lähtöä.
Mobiilisovelluksella tai verkkosivuilla käytettävällä digiklinikalla terveydenhuollon ammattilaiset ovat tavoitettavissa joka päivä kello 8–22. Digiklinikalle pääset lataamalla OmaPirha Digiklinikka -sovelluksen tai kirjautumalla pirha.fi-sivuilla OmaPirha-palveluun.
Hämeenkyrön kiirevastaanoton ollessa kiinni ota yhteyttä digiklinikalle tai soita Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116117 tai mille tahansa avoinna olevalle kiirevastaanotolle. Lähin laaja kiirevastaanotto on Ylöjärvellä. Suosittelemme soittamaan kiirevastaanotolle tai ottamaan yhteyttä digiklinikalle ennen kiirevastaanotolle hakeutumista.
Laajat kiirevastaanotot
Avoinna ma–pe klo 8–20 ja la–su ja arkipyhisin klo 10–18:
Ylöjärven sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanotto
Mikkolantie 10, Ylöjärvi
p. 03 384 5272
Nokian sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanotto
Maununkatu 12, Nokia
p. 03 384 5066
Sastamalan sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanotto
Itsenäisyydentie 2 C, Sastamala
p. 03 384 5030
Virtain sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanotto
Sairaalantie 1, Virrat
p. 03 3341 1200
Avoinna ma–to klo 16–20, pe klo 15–20, la–su ja arkipyhinä klo 10–18 :
Tampere, Hatanpään kiirevastaanotto
Hatanpäänkatu 24, Tampere
Pirkanmaan päivystysapu 116 117
Päivystysavun numero 116 117 palvelee ympäri vuorokauden. Henkeä uhkaavassa hätätilanteessa soita hätänumeroon 112.
Lisätietoja:
Tuomas Jukkola, ylilääkäri
050 448 3355, tuomas.jukkola2@pirha.fi
Ikaalisten lähiasema:
Mikko Airo, vt. ylilääkäri
050 407 6368, mikko.airo@pirha.fi
Satu Röyhkiö, osastonhoitaja
044 730 1540, satu.royhkio@pirha.fi
***
Tiedotetta päivitetty 20.5.2024: Tarkennettu kuvantamisesta kertovaa kohtaa.
Linkit
Pirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Onnistu omalääkärinä -täydennyskoulutus keskittyy hoidon jatkuvuuteen ja hoitosuhteen ylläpitämiseen5.5.2025 10:49:32 EEST | Tiedote
Tammikuussa alkanut Onnistu omalääkärinä -kurssi houkutteli runsaasti hakijoita koko Sisä-Suomen yhteistyöalueelta. Tampereella järjestettävissä koulutuspäivissä on ollut innostava ja energinen tunnelma.
Ruoveden ja Kämmenniemen lähiasiointipisteiltä saa apua kiireettömiin asioihin – vastaanotot toimivat ajanvarauksella2.5.2025 12:44:46 EEST | Tiedote
Ruoveden ja Tampereen Kämmenniemen lähiasiointipisteillä käynnistyy uusi toimintamalli maanantaina 5.5.2025. Lähiasiointipisteet tuovat ajanvarauksella toimivia, kiireettömiä palveluja lähelle asukkaita.
Kaikenikäiset ovat löytäneet digiklinikan: erityisen suosittu ruuhkavuosia elävien keskuudessa2.5.2025 11:01:53 EEST | Tiedote
Vuoden käytössä ollut Pirkanmaan hyvinvointialueen digiklinikka on saavuttanut suuren suosion Pirkanmaalla, ja 25 % alueen väestöstä on rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi. Suomen suurin julkisen terveydenhuollon digiklinikka on erityisesti 20–40-vuotiaiden suosiossa, mutta myös yli 60-vuotiaat ovat löytäneet palvelun. Poikkeuksellinen flunssatalvi näkyi myös digiklinikalla.
Aluevaltuusto evästi hallitusta kuntouttavan päivätoiminnan keskustelulla ja hyväksyi valiokuntaohjelman29.4.2025 21:47:45 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto keskusteli tiistaina ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan järjestämisvaihtoehdoista, hyväksyi valiokuntaohjelman ja merkitsi tiedoksi kolmen eri valiokunnan mietinnöt. Myös ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelman väliraportista keskusteltiin laajasti.
Aluehallitus hyväksyi Pitkäniemen alueen maankäyttö- ja luovutussopimuksen ja palautti asiakasmaksuvapautusten kokonaisuuden valmisteluun28.4.2025 12:31:35 EEST | Tiedote
Hallitus hyväksyi maanantaina Pitkäniemen alueen maankäyttö- ja luovutussopimuksen, joka mahdollistaa alueen palvelujen ja asumisen kehittämisen yhdessä Nokian kaupungin kanssa. Asiakasmaksuvapautuksia koskevat linjaukset ja aihepiiriin kuuluva aluevaltuustoaloite palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme