Joonas Jehkinen avauspäivän kärkinimi keilailun SM-finaaleissa

Jaa

SM-finaaliviikonloppu käynnistyi Kaupin keilahallissa Tampereella miesten loppukilpailun kahdella ensimmäisellä osiolla. Avauspäivän jälkeen kärjessä on vahvasti pelannut Varkauden Mainareiden Joonas Jehkinen. Sunnuntaina ratkaistaan miesten ja naisten Suomen mestarit. 

Joonas Jehkinen aloitti SM-finaalit vahvasti
Joonas Jehkinen aloitti SM-finaalit vahvasti

Miesten loppukilpailussa 45 keilaajaa aloitti päivänsä radoilla ja kahdeksan ensimmäisen sarjan 24 eteni jatkoon. Iltapäivällä pidetyn tauon jälkeen toisessa kahdeksan sarjan blokissa 12 parhaalle palkintona oli pääsy sunnuntain Round Robiniin.

Ulkona oli hellekeli ja se varmasti vaikutti myös keilahallin sisällä ratoihin. Tämän vuoden SM-kilpailuissa rataolosuhde on muutenkin erittäin haastava, mikä näkyi karsintojenkin tulostasossa. Sama oli nähtävissä tänään, kun pelaajat keskittyneesti pelasivat läpi pitkän päivän koittaen löytää tiet ja keinot tuloksen tekemiseksi. 

Parhaiten pelissään tänään onnistui Varkauden Mainareiden Joonas Jehkinen, joka on 16 pelatun sarjan jälkeen kärjessä tuloksella 3573, KA 223,31. 

Avauspäivän jälkeen tulosten kärjessä oleva Joonas Jehkinen on menestynyt upeasti SM-kilpailuissa viime vuosina. Vuonna 2019 hän voitti Suomen mestaruuden, minkä lisäksi kahtena edellisenä vuotena hän on yltänyt hopealle ja pelannut molempina vuosina loppuottelussa Tomas Käyhköä vastaan. Myös kolminkertainen SM-kultamitalisti Käyhkö nähdään 24 parhaan joukossa.

- Hyvä startti siinäkin mielessä, kun näissä SM-finaaleissa kaikki pisteet lasketaan mukaan. Ihan heitto kerrallaan menin ja koitin saada jokaisella heitolla mahdollisimman paljon keiloja pois. Nyt peli loksahteli kohdilleen ja pallovalinta osui aivan loistavasti. Kyllä tuossa kuitenkin huomasi, että pienilläkin reaktio-ongelmilla tuli heti alle 200 pistettä, Jehkinen kuvaili.

Ulkona on helle ja karsintavaiheessa keilattiin vielä talvisäässä. Moni Kaupin hallissa mietti, miten se vaikuttaa ratoihin.

- No kuuma tuolla on keilata. Varmasti se vaikuttaa myös ratoihin, mutta itselläni linja ja reaktio olivat aika samat kuin karsinassa, reaktio jopa parempi, joten itselläni ei suurta vaikutusta. Kyllähän tuo kuivuus kuitenkin vaikuttaa ratoihin. Arvostan SM-kilpailuita paljon, kun täällä keilataan yhtä aikaa paljon sarjoja. Pitkät ovat perinteet, joten täällä haluaa pärjätä, Jehkinen kertoi.

Toiseksi keilasi Tampereen TKK:n Petri Mannonen tuloksella 3537 ja kolmanneksi TPS:n Samu Valaranta tuloksella 3515. Tämän päivän tulokset seuraavat sunnuntain Round Robiniin. 12. sijalta viimeisenä sunnuntain peleihin eteni Lahden Bayn Juhani Tonteri tuloksella 3266. Kovia nimiä karsiutui huomiselta tässä vaiheessa pois, kuten Tomas Käyhkö, joten kolmen perättäisen SM-kullan jälkeen miesten Suomen mestari vaihtuu huomenna. 

Miesten SM-finaalien lauantain toisen osion kaikki tulokset

Sunnuntaina SM-finaalit huipentuvat 

Sunnuntaina vietetäänkin naisten ja miesten SM-kilpailuiden ratkaisupäivää, joka huipentuu Yle TV2 kanavalla suorana lähetettäviin naisten ja miesten loppuotteluihin klo 18.25.

Sunnuntain aikataulu:

Klo 9.00 Naiset 16 parasta 8 sarjaa
Klo 11.30 Miehet 12 parasta round robin
Klo 13.00 Naiset 8 parasta round robin
Klo 17.00 Miesten ja naisten semifinaalit

klo 18.25 Suora TV-lähetys alkaa. Miesten finaali ensin, ja sitten naiset

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keilailuliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye