Aalto EE nosti jälleen sijoitustaan Financial Timesin räätälöityjen koulutusten vertailussa

Jaa

Vertailun perusteella Aallon räätälöidyt koulutukset ovat maailman 31. parhaan joukossa.

Osallistujia Aalto EE:n koulutuksessa vuonna 2022.
Osallistujia Aalto EE:n koulutuksessa vuonna 2022. Otso Alasko

Aalto-yliopisto nosti jälleen sijoitustaan arvostetun talouslehti Financial Timesin vuosittain julkaisemassa yliopistovertailussa, jossa arvioidaan maailman parhaita yrityksille ja organisaatioille räätälöityjä koulutuksia.

Aallon sijoitus oli 20. toukokuuta julkaistussa vertailussa 31. (32. vuonna 2023 ja 35. vuonna 2022). Aallon ohjelmat arvioitiin Pohjoismaiden kolmanneksi parhaiksi ja Euroopan 25. parhaiksi.

Aalto toimii myös Aasiassa, ja voimakkaan kilpailuilla Aasian markkinoilla sen sijoitus oli seitsemänneksi paras.

Aallon räätälöidyt ja muutkin maksulliset koulutukset toteuttaa yliopiston omistama osakeyhtiö Aalto EE.

Vertailun tulokset perustuvat asiakkailla teetettyihin kyselyihin sekä oppilaitosten tarjoamiin tietoihin. Niissä huomioidaan koulutuksiin liittyviä eri osa-alueita, joita painotetaan lopullista sijoitusta määriteltäessä eri tavoin.

”Olen kiitollinen asiakkaidemme antamasta myönteisestä palautteesta. Se, että sijoituksemme parani nyt kolmatta vuotta putkeen osoittaa sen, että asiakkaamme arvostavat sitä, miten ja mihin suuntaan olemme uudistaneet ja kehittäneet räätälöityjen koulutustemme tarjontaa”, sanoo Aalto EE:n kaupallinen johtaja Miro Malmelin.

Sijoitukseen vaikutti myönteisesti muun muassa se, että Aalto EE:n asiakkaat kokivat koulutusten hinta–laatusuhteen korkeaksi. He myös todennäköisesti käyttäisivät yrityksen palveluita tulevaisuudessakin.

”Panostamme voimakkaasti siihen, että toimimme luotettavana siltana tieteellisen tutkimuksen ja käytännön työelämän välillä. Uskon sen näkyvän asiakkaidemme tyytyväisyydessä, mitä tässäkin vertailussa mitattiin”, sanoo Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston elämänlaajuisesta oppimisesta vastaava johtaja Tom Lindholm sanoo.

Aalto EE:n taustalla on arvostettu yliopisto, jossa yhdistyy tekniikan, kauppatieteiden ja muotoilun huippuosaaminen.

”Kaikki Aalto EE:n koulutukset pohjaavat luotettavaan, tutkittuun tietoon. Yritysten ratkomat ongelmat ovat yhä monimutkaisempia, joten ne myös tarvitsevat luotettavaa, poikkitieteellistä tietoa ja osaamista”, Lindholm lisää.

Kansaivälisyys Aallon valttina

Financial Timesin vertailu on kaksiosainen. Mukana on sekä maailman 90 parhaaksi arvioitua räätälöityjä koulutuksia tarjoavaa bisneskoulua että 70 parhaaksi arvioitua avoimia koulutuksia tarjoavaa bisneskoulua.

Aiempina vuosina Financial Times on julkaissut myös näiden kahden vertailun yhteistuloksen, mutta tänä vuonna se luopui niin sanotusta yhdistetystä rankingista.

Avoimissa koulutuksissa Aallon sijoitus laski yhdellä pykälällä edellisvuodesta. Sijoitus oli nyt kansainvälisesti 60. ja Euroopassa 39. Pohjoismaissa sijoitus oli viides ja Aasiassa yhdeksäs.

Aalto menestyi avointen ohjelmien vertailussa niin kansainvälisesti kuin pohjoismaisiin kilpailijoihinsa verrattuna muun muassa siksi, että merkittävä osa Aallon osallistujista on kansainvälisiä.

“Aallon monitieteellisyys luo meille kansainvälisesti kiinnostavan pohjan avointen koulutusten toteutukseen. Pystymme ainutlaatuisella tavalla yhdistämään kaupallista, teknistä ja luovaa osaamista, mikä houkuttelee osallistujia ohjelmiimme. Panostamme jatkuvasti digitaaliseen oppimiskokemukseen ja tarjontaan, mikä helpottaa niiden saatavuutta kansainvälisesti. Meille on tärkeää, että ohjelmiemme osallistujaprofiili on monimuotoinen. Teemme myös paljon yhteistyötä maailman huippuyliopistojen kanssa ja tarjoamme tilaisuuksia opintovierailuille puolin ja toisin”, toteaa Aalto EE:n avoimista koulutusohjelmista vastaava liiketoiminta-aluejohtaja Reetta Ruusunen.

Financial Timesin räätälöityjen koulutusten vertailussa ylimmälle sijalle kansainvälisesti nousi kansainvälisesti toimiva INSEAD ja avointen koulutusten vertailussa ranskalainen HEC Paris.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Aalto University Executive Education and Professional Development

Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.

Aalto EE:llä on kaksi tukikohtaa: päätoimistomme ja -koulutustilamme sijaitsevat Helsingissä, Aasian alueen toimintoja koordinoidaan puolestaan Singaporesta käsin. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye