Suomen YK-liitto: ulko- ja turvallisuuspoliittisen valtionavun lakkautus romahduttaa suomalaisen YK-viestinnän, vaikuttamisen ja koulutuksen - ”Suomessa ajetaan alas kansalaisyhteiskuntaa.”
Ulkoministeriö lakkauttaa kansalaisjärjestöjen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen toimintaan tarkoitetut valtionavut 2025 alkaen. Avustuksen lakkauttaminen halvaannuttaa Suomen YK-liiton toiminnan. Kyseinen avustus on kattanut noin puolet YK-liiton tuloista.
”Päätös kertoo siitä, että Suomessa ajetaan systemaattisesti alas kansalaisyhteiskuntaa. Meneillään on iso rakenteellinen muutos, jota tehdään tietoisesti”, sanoo Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko. Rahoituksen leikkaaminen halvaannuttaa järjestöjen mahdollisuuksia vahtia vallanpitäjiä ja viestiä siitä, miten Suomi noudattaa kansainvälisiä sitoumuksia koskien ihmisoikeuksia, kestävää kehitystä sekä rauhaa ja turvallisuutta. ”Päätös heikentää kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä, yhteiskunnallisen vuoropuhelun mahdollisuuksia sekä luottamuksen ylläpitämistä”, painottaa Laukko.
UTP-valtionavulla YK-liitto on ainoana suomalaisena kansalaisjärjestönä seurannut laaja-alaisesti YK:ta, viestinyt siitä suomalaiselle yleisölle sekä vaikuttanut Suomen YK-politiikkaan toimimalla useissa YK-asioita käsittelevissä toimikunnissa, johtoryhmissä ja muissa yhteistyöverkostoissa. YK-liitto on kattojärjestö, joka edustaa jäsenjärjestöihinsä kuuluvia suomalaisia. Heitä on 1,3 miljoonaa.
Muuta vastaavaa rahoituslähdettä tälle työlle ei ole olemassa.
”Elämme monikriisien aikakautta. On yhä tärkeämpää, että YK-liitto pystyy viestimään ihmisoikeuksista, rauhasta ja turvallisuudesta sekä kestävästä kehityksestä”, sanoo YK:n ystävät -verkoston puheenjohtaja, professori Helena Ranta.
Vaadimme: YK-liiton toimintaedellytysten ja valtioavustusten turvaamista, jotta voimme edistää avointa, moniäänistä ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa.
Mitä lakkautuspäätös tarkoittaa käytännössä?
-
Luotettavan ja ajankohtaisen tiedon välittäminen YK-asioista, ihmisoikeuksista, kestävästä kehityksestä sekä rauhasta ja turvallisuudesta romahtaa. Viime vuonna lähes miljoona suomalaista haki tietoa YK-liiton verkkosivuilta.
-
Kestävän kehityksen koulutukset päättyvät. YK-liitto on ollut kysytty kouluttaja ja puhuja kestävän kehityksen teemoista niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Olemme tavoittaneet noin tuhat eri alojen asiantuntijaa vuodessa.
-
Koulutukset ihmisoikeuksien velvoittavuudesta päättyvät.
-
YK-koulutoiminta lakkaa verkoston 10-vuotisjuhlavuonna. Verkostoon kuuluu 145 koulua, joissa on 64 000 oppilasta.
- Suomalaisten mahdollisuudet vaikuttaa Suomen YK-politiikkaan heikkenevät.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helena LaukkoToiminnanjohtajaSuomen YK-liitto
Puh:+358 44 781 0303helena.laukko@ykliitto.fiJenni KauppilaVaikuttamistyön vastaavaSuomen YK-liitto
Puh:0447810302Puh:0447810302jenni.kauppila@ykliitto.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen YK-liitto
Vuoden YK:n ystävä 2024 on komissaari Jutta Urpilainen - YK:n ystävien kunniajäsen professori Per Ashorn24.10.2024 17:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden YK:n ystäväksi on valittu komissaari Jutta Urpilainen. Lisäksi vuoden YK:n ystävien kunniajäsenyyys myönnetään Tampereen yliopiston lastentautiopin professori Per Ashornille. Suomen YK-liitto ja YK:n ystävät -verkosto myönsivät kunniamaininnat YK:n päivän juhlassa torstaina 24.10.2024 Oodissa.
Suomen YK-liitto täyttää 70 vuotta21.10.2024 08:18:00 EEST | Tiedote
Toiminnanjohtaja Helena Laukko: ”On Suomen etu vahvistaa demokratiaa, oikeusperustaisuutta ja YK:ssa tehtävää monenkeskistä yhteistyötä.”
Suomen YK-liitto: Tukea monenkeskiselle yhteistyölle on vahvistettava16.5.2024 08:39:13 EEST | Tiedote
Planeettamme on yhteinen. Sen kestävästä kehityksestä ja turvallisuudesta huolehtiminen on myös Suomen etu. Turvallisuutemme ei lisäänny muureja rakentamalla, vaan luottamusta ja yhteistyötä vahvistamalla.
Suomen YK-liitto vetoaa palestiinalaisten hätäavun puolesta30.1.2024 15:36:06 EET | Tiedote
Suomen YK-liiton mielestä Suomen tulee edistää humanitaarisen avun pääsyä perille Gazan siviileille. Siksi rahoitusta UNRWA:lle tulee jatkaa mahdollisimman pian.
Suomen YK-liitto: Pysyvä tulitauko Gazaan13.12.2023 05:50:00 EET | Tiedote
Suomen YK-liitto vetoaa pysyvän tulitauon puolesta Gazan kaistalla. Humanitaarinen katastrofi ja lisätappiot viattomien ihmishenkien kustannuksella on saatava loppumaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme