Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen päällystystyöt etenevät
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella parannusta päällysteiden kuntoon saadaan sekä pääteille että muun tieverkon kohteille hallituksen myöntämän lisärahoituksen turvin. Korkea kustannustaso vaikuttaa kuitenkin päällysteohjelmaan.
![Tienpäällystystyöt menossa.](/data/images/public/69817877/70246800/d187153b-4ec5-44d9-9d03-35033a8569c0-w_720.jpg)
Päällystyöt käynnistyivät Kaakkois-Suomessa vapulta ja etenevät hyvää vauhtia. Maaliskuussa saatujen ensimmäisten töiden tarjoukset ylittivät kustannusarviot, joten päällystysohjelmaa on jouduttu tarkistamaan. Liitekartan mukaisten, varmasti toteutuvien uudelleenpäällystystöiden lisäksi on vielä harkinnassa joitakin korjauksia tänä vuonna toteutettavaksi. Hankinnoilla haetaan seudullisesti tehokkaita kokonaisuuksia, jolla rahalle saadaan eniten vastinetta ja alueellisesti tuntuvaa parannusta tiestön kuntoon.
Kohteiden valinnassa priorisoidaan liikenteellistä merkittävyyttä. Vilkkaan päätiestön kohteet valitaan ensin, mutta myös muulle tieverkolle riittää tänä vuonna rahoitusta. Valikoituja kohteita saadaankin toteutukseen myös vähäliikenteiselle tieverkolle. Päällystysohjelman lisäksi tehdään pienempiä täsmäkorjauksia kohteilla, joiden kestoikää voidaan tehokkaasti pidentää kevyillä toimilla.
Nyt saatavasta 250 M €:n korjausvelkarahoituksesta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelle kohdistuu 11,5 M€. Ko. raha käytetään kokonaisuudessaan päällystämiseen. Lisärahan suuruus on merkittävä, sillä ilman sitä päällysteisiin, tiemerkintöihin ja kuivatukseen olisi ollut käytettävissä ainoastaan n. 8,9 M€. Korjausvelkarahoituksen myötä kokonaisuus nousi 20,4 milj. euroon. Päällysteisiin käytettävä rahamäärä saattaa edellä mainitusta vielä hieman kasvaa, kunhan selviää tämän vuoden tienpidon kokonaisuus ja käynnissä olevien hankkeiden kustannustaso.
Hankintojen keinoin joustoa tekemiseen
Jotta suuri työmäärä saadaan toteutettua, on päällystyskauden pituus ja työaikarajoitukset tarkasteltu tätä silmällä pitäen. Työt on mahdollista aloittaa jo huhtikuussa ja päällystyskausi jatkunee pitkälle syksyyn.
Väljemmät työaikarajoitukset voivat paikoin näkyä työmailla tavallista pidempinä jonoina, jolloin tienkäyttäjiltä pyydetään malttia. Toivomme, että tälle riittää ymmärrystä, sillä tarkoituksena on kuitenkin palvella kulkijoita paremmin uudella päällysteellä. Toteutettavilla päällystöillä saadaan poistettua tehokkaasti huonokuntoisia osuuksia, edesautettua sujuvampaa ja mukavampaa liikennettä sekä matalampia päästöjä ja pidettyä arvokas tieomaisuus kunnossa.
Turvallisuus on yhteinen asia
Päällystystyömaiden läheisyydessä on tärkeää olla erityisen tarkkaavainen, noudattaa alennettuja nopeusrajoituksia sekä säilyttää riittävä turvaväli edellä ajaviin. Tämä takaa turvallisen liikkumisen tienkäyttäjille, työmailla työskenteleville sekä muille kulkijoille.
Käynnissä olevat tietyöt voi tarkistaa etukäteen esimerkiksi Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, mikä auttaa suunnittelemaan reitin ja varautumaan mahdollisiin viivästyksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kunnossapitoyksikön päällikkö Tuomas Vasama, p. 0295 021 361
Akuutit tiestön kuntoon liittyvät palautteet: Tienkäyttäjän linja p. 0200 2100
ELY-keskuksen liikenteen asiakaspalvelu, p. 0295 020 600
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Ajoneuvoliikenne kiertotielle Ylijärventiellä Lappeenrannassa 30.7. alkaen tienparannustöiden vuoksi17.7.2024 09:07:42 EEST | Tiedote
Maantie 14748 (Ylijärventie) katkaistaan liikenteeltä seututien 387 (Vaalimaantie) ja maantien 14780 (Mätöntie) välisen osuuden keskiosan kohdalta tiistaina 30.7.2024. Tie avataan liikenteelle viimeistään lauantaina 31.8.2024. Liikenne ohjataan opastetulle kiertotielle (maantie 14780, Jokimiehentie).
Kaakkois-Suomen järvi- ja rannikkoalueella paikoin sinilevärunsastumia11.7.2024 14:54:33 EEST | Tiedote
Valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoista muutamassa on havaittu levärunsastumia, ja ennustettu lämmin sää voi voimistaa kukintoja.
Kaakkois-Suomen järvi- ja rannikkoalueen sinilevätilanne on rauhoittunut4.7.2024 11:31:35 EEST | Tiedote
Valtakunnallisen leväseurannan kohteista vain muutamassa on havaittu sinilevää.
Kaakkois-Suomen järvi- ja rannikkoalueella leväkukintojen määrä lisääntynyt viime viikosta - leväesiintymien odotetaan edelleen runsastuvan loppuviikon hellejakson seurauksena27.6.2024 15:23:31 EEST | Tiedote
Valtakunnallisen leväseurannan kohteiden ohella paikallisia leväesiintymiä on havaittu ympäri Kaakkois-Suomea sekä järvillä, rannikolla, että ulkosaaristossa.
Kaakossa työttömiä toukokuussa yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin26.6.2024 08:18:04 EEST | Tiedote
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa nousi edellisvuoden toukokuusta yhdeksän prosentin verran – Etelä-Karjalassa suhteellisesti enemmän kuin Kymenlaaksossa. Etelä-Karjalassa myös lomautettujen määrä on noussut vuodentakaisesta reilusti, kun taas Kymenlaaksossa määrä on vähentynyt. Uusia avoimia työpaikkoja oli toukokuussa 44 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme