Euroopan ylimpien hallintotuomioistuinten tuomarit kokoontuvat Inarissa
Euroopan unionin ylimpien hallintotuomioistuinten yhdistyksen ACA-Europen tuomareita on kokoontunut seminaarin ja vuosikokoukseen Inariin 26.-28.5.2024. Seminaarissa käsitellään perusoikeuksien toteutumista monitasoisessa järjestelmässä, jonka osia ovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, Euroopan unionin perusoikeuskirja ja kunkin ACA-Europen jäsenvaltion kansalliset perustuslait.
Eilen käynnistyneen tapahtuman ensimmäisenä päivänä ACA-Europen tuomarit perehtyivät arktisen alueen ilmasto- ja ympäristökysymyksiin yhdessä Saamelaiskäräjien kanssa järjestetyssä symposiumissa.
Tämän päivän jäsenseminaarin pääpuhuja, Euroopan unionin tuomioistuimen tuomari Niilo Jääskinen, tarkastelee EU:n ympäristöoikeuden perusperiaatteiden vaikutusta kansallisten hallintotuomioistuinten vastuisiin ja velvollisuuksiin unionin tuomioistuimen uusimman oikeuskäytännön pohjalta.
Seminaarin pääpaino on tilaisuutta varten tehdyn laajan kyselytutkimuksen tulosten läpikäynnissä. Tutkimuksessa kartoitettiin ACA-Europen jäsentuomioistuinten käytäntöjä kansallisten perusoikeussäännösten soveltamisessa sekä kansallisten perusoikeussäännösten yhteispeliä eurooppalaisen sääntelyn kanssa.
Kolmipäiväinen tapahtuma koostuu ACA-Europen hallituksen kokouksesta, oikeustieteellisestä jäsenseminaarista ja yleiskokouksesta sekä erillisohjelmasta kuten tutustumisesta paikalliseen kulttuuriin ja luontoon.
Tapahtumaan osallistuu EU:n jäsenmaiden korkeimpien hallintotuomioistuinten yhdistyksen ACA-Europen jäsentuomioistuinten presidenttejä, puheenjohtajia ja tuomareita yhteensä noin 60.
Mikä on ACA-Europe?
ACA-Europen (Association of Councils of State and Supreme Administrative Jurisdictions of the European Union) tavoitteena on edistää Euroopan ylimpien hallintotuomioistuinten tuomareiden ymmärrystä unionin oikeudesta ja toistensa toiminnasta niiden soveltaessa unionin oikeutta. ACA-Europe järjestää seminaareja ja tekee oikeuskäytäntöön liittyvää tutkimusta. ACA-Europen toiminta on Euroopan komission osarahoittama.
Korkeimman hallinto-oikeuden kesäkuussa 2023 alkaneella kaksivuotisella puheenjohtajakaudella keskitytään ylimpien hallintotuomioistuinten vuoropuheluun unionin tuomioistuimen kanssa sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisutoiminnan kansallisten vaikutusten analyysiin.
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiLinkit
Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n muu päätös, joka koskee purkamisluvan myöntämistä (Loviisa, vuosina 1859 ja 1904 valmistuneet rakennukset)12.7.2024 09:21:04 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus myönsi purkamislupaa koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry:n valitus hylätään. Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös saatetaan voimaan.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee linnustovaikutusselvitysten riittävyyttä asemakaava-asiassa10.7.2024 09:14:12 EEST | Päätös
Asemakaavamuutos mahdollisti yhden tuulivoimalan rakentamisen jätteenkäsittelyalueella, joka näiden toimintojen vuoksi oli maakunnallisesti tärkeä lokkien esiintymispaikka niiden ruokailualueena ja jolla oli havaittu myös kierteleviä petolintuja.
KHO:n muu päätös, joka koskee sähkömarkkina-asiaa28.6.2024 09:47:59 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus on antanut tänään päätöksensä asiassa, joka koskee markkinapohjaisen jakamisprosessin menetelmän perusteita alueiden väliseen kapasiteetin jakamiseen Nordic-kapasiteetinlaskenta-alueella. Muu päätös -kategoriassa julkaistu päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 28.6.2024 T 1927
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vammaispalvelua28.6.2024 09:45:05 EEST | Päätös
Asiassa oli kysymys siitä, millainen merkitys kehitysvammalain perusteella tehdylle valvotun liikkumisen päätökselle voitiin antaa arvioitaessa vaikeavammaisen henkilön oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun.
HFD gav för första gången sin tolkning av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning28.6.2024 09:37:27 EEST | Tiedote
Högsta förvaltningsdomstolen (HFD) tog för första gången ställning till tolkningen av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning i två prejudikat HFD 2024:93 och HFD 2024:94 som meddelades idag. I det ena av ärendena borttogs skatteförhöjningen helt. I det andra nedsattes skatteförhöjningens belopp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme