SDP:n Eloranta: Hallitukselta jälleen uusi koulutusleikkaus
SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta harmittelee, että hallitus on jälleen tuonut uuden koulutusleikkauksen eduskunnan päätettäväksi.

Tällä kertaa kyseessä on hallituksen esitys EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksujen täyskatteellisuudesta, jonka voi katsoa olevan piilotettu koulutusleikkaus. Esityksen mukaan opiskelijoiden maksuja nostetaan. Samalla korkeakouluilta leikataan ennakoituja lisätuottoja vastaava summa. Tämä vaikuttaa haitallisesti koulutuksen ja kansainvälisten opiskelijoiden opetuksen kehittämiseen, ja voi johtaa rahoituksen vähenemiseen. Ennen kaikkea se tulee vaikuttamaan negatiivisesti maamme tulevaisuudelle tärkeiden kansainvälisten opiskelijoiden määrään.
- Tämä hallituksen esitys lisää opiskelijoiden taloudellista taakkaa ja kasvattaa korkeakoulujen markkinariskiä. Leikkaukset vaikuttavat haitallisesti sekä koulutuksen että kansainvälisten opiskelijoiden opetuksen kehittämiseen. Yliopistot sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat arvioineet, että lukukausimaksujen täyskatteellistaminen vaikuttaa negatiivisesti kansainvälisten opiskelijoiden määrään. Ennakoidut tuotot ovat spekulatiivisia ja johtavat todennäköisesti rahoituksen ja toiminnan vähenemiseen, Eeva-Johanna Eloranta sanoo.
- Ei myöskään pidä unohtaa, että hallitus aikoo nostaa myös avointen korkeakoulujen maksujen kattoa ja tämäkin lisää korkeakoulujen markkinariskiä. On selvä, että korkeammat maksut vähentävät koulutustarjonnan houkuttelevuutta, Eloranta jatkaa.
Eloranta muistuttaa, että Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia muuttuvan ikärakenteen ja alhaisen syntyvyyden takia. Jo tällä hetkellä Suomella on haasteita saada kansainvälisiä opiskelijoita jäämään valmistumisen jälkeen. Hallituksen linjaus tulee vaikuttamaan negatiivisesti maamme tulevaisuudelle tärkeiden kansainvälisten opiskelijoiden määrään.
- Jos maksujen nostamisen seurauksena tulijoita on entistä vähemmän, jää Suomeen yhä vähemmän osaajia. Sen sijaan, että maksuja nostetaan, pitäisi löytää keinoja, joilla valmistuneet kansainväliset osaajat jäisivät Suomeen. Kilpailu opiskelijoista ja kansainvälisistä osaajista on kovaa. Suomen tulisi vahvistaa asemiaan tässä kilpailussa, ei heikentää niitä, Eloranta tiivistää.
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Tule eduskunnan kahvipöytään Laurin ja Akin kanssa! Uusi Lyly & Lindén -podcast pureutuu talouteen, työllisyyteen ja terveydenhuoltoon17.4.2025 10:13:19 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat, pitkän linjan vaikuttajat Lauri Lyly ja Aki Lindén ovat aloittaneet uuden Lyly & Linden -podcastin, jossa keskustellaan taloudesta, työstä, terveydestä ja muista politiikan ajankohtaisista teemoista.
SDP:n Ville Merinen: Kirjallinen kysymys ministeri Satoselle12.4.2025 11:50:57 EEST | Tiedote
Julkiseen virkaan tulee Suomen virkamieslainsäädännön nojalla nimittää viran vaatimukset täyttävistä hakijoista ansioitunein. Tarkoituksena on valita virkasuhteeseen hakija, jolla on parhaat edellytykset hoitaa menestyksekkäästi tehtäväänsä. Virkaan nimittämistä koskeva päätös on perusteltava hallintolain tarkoittamalla tavalla. Varsin säännöllisesti erityisesti korkeimpien valtion virkojen täyttämisen yhteydessä nousee huoli poliittisista virkanimityksistä, joissa vähemmän ansioitunut henkilö nostetaan oikeaan puolueeseen kuulumisen tai muiden poliittisten kytkösten vuoksi virkaan ohi pätevämpien hakijoiden. Esimerkiksi vuonna 2020 jätti 18 kansanedustajaa asianomaisen ministerin vastattavaksi yhteisen kirjallisen kysymyksen, jossa poliittisia virkanimityksiä pidettiin jopa korruption ilmentymänä ja katsottiin, etteivät tällaiset toimintatavat kuulu Suomen kaltaiseen oikeusvaltioon. Yksi kirjallisen kysymyksen allekirjoittajista oli nykyinen työministeri Arto Satonen. Työ- ja elinkein
SDP:n Jani Kokko: Miten voi olla, että kokoomus ei tiedä oman ministeriön tekemisistä?11.4.2025 16:13:23 EEST | Tiedote
Ulkoministeriö kertoi tänään, että se on esittänyt pyynnöstä arvion mahdollisesta tapaamisesta Venäjän edustajan kanssa. Ministeriö on arvioinut kokoomuksen Pia Kaumalle Venäjän edustajan tapaamiseen liittyviä riskejä ja muistuttanut Suomen linjasta venäläisten poliitikkojen tapaamisen suhteen.
SDP:n Kim Berg: Suojelutyöesitys etenee puutteellisena11.4.2025 14:05:53 EEST | Tiedote
SDP vaatii suojelutyötä ja hätätyön sääntelyä koskevan hallituksen esityksen palauttamista valmisteluun. Eduskunnassa käsiteltävä esitys on puutteellinen, ristiriitainen ja se on valmisteltu ilman asianmukaista kolmikantaista menettelyä. Esitys ei täytä hyvän lainvalmistelun periaatteita.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat: SDP vaatii hallituksen suojelutyöesityksen palauttamista valmisteluun – epäselvyyksiä ja puutteita ei voi sivuuttaa10.4.2025 15:16:50 EEST | Tiedote
SDP vaatii suojelutyötä ja hätätyön sääntelyä koskevan hallituksen esityksen palauttamista uuteen valmisteluun. Esitys etenee valiokunnassa puutteellisilla ja ristiriitaisilla tiedoilla, eikä täytä hyvän lainvalmistelun vaatimuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme