Oomi Oy

Oomi ostaa Enefitin Suomen sähkön vähittäismyynnin asiakasportfolion

Jaa

Oomi Oy ja Enefit Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Enefitin Suomen sähkön vähittäismyynnin asiakaskanta siirtyy kokonaisuudessaan Oomille.  Muutos ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä. Enefit jatkaa liiketoimintaansa Suomessa muilla strategisesti tärkeillä alueilla, kuten Tolpanvaaran tuulipuistossa Enefit-konsernin uusiutuvan energian tytäryhtiön Enefit Greenin kautta.

Enefit Oy on kansainvälisen Enefit-konsernin Suomen tytäryhtiö, joka on myynyt sähköä ympäri Suomen. Kansainvälisesti toimiva Enefit on Viron suurin energiayhtiö ja sen omistaa Viron valtio. Oomi Oy on yksi Suomen suurimmista energiapalveluyhtiöistä ja sähkön myyjistä Suomessa.

Liiketoimintakaupan myötä Enefitin Suomen kuluttaja-asiakkaat siirtyvät Oomin asiakkaiksi 1.6.2024 alkaen. Oomin toimitusjohtajan Tuomas Oksasen mukaan liiketoimintakauppa on osa Oomin vahvaa kasvustrategiaa.

Tavoittelemme sähkönmyynnissä asiakasmäärän kasvua asiakashankinnan ja yrityskauppojen kautta. Olemme yksi alan suurimmista ja aktiivisista toimijoista, ja uskomme, että sähkömarkkinat tulevat keskittymään entisestään. Oomin tavoitteena on johtava asema tässä muutoksessa hyvän asiakaskokemuksen ja uusien energiapalveluiden kautta. Nämä asiat ovat samoja asioita, joiden takia Oomi on alun perin perustettu. Asiakkailla on tarve paremmalle palvelulle ja uusille energiaratkaisuille, jotka helpottavat muuttuvaa arkea, sanoo Tuomas Oksanen.

Haluamme olla luotettava energiakumppani vihreässä siirtymässä ja tarjota asiakkaillemme hyödyllisiä ja kestäviä energiatuotteita ja -palveluita kätevästi yhdestä paikasta, sanoo Enefit AS:n Chairman of the Management Board Kelli Toss-Kaasik. Vahvistaaksemme entisestään sitoutumistamme näihin periaatteisiin ja investoidaksemme laatuun ja tuotekehitykseen olemme päättäneet keskittyä vähittäiskaupassamme Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan markkinoille.

Muutos ei vaikuta Enefitin asiakkaiden sähkösopimuksiin ja sopimusehtoihin, vaan ne siirtyvät sellaisenaan Oomille hintoineen ja voimassaoloaikoineen ja pysyvät toistaiseksi ennallaan. Muutos ei edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä, ja sähköasioissa kaikki jatkuvat kuten ennenkin.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa tai siirtyvien sähkösopimusten määrää ei julkisteta. Liiketoimintakaupassa ei siirry työntekijöitä Enefitiltä Oomin palvelukseen.

Lisätietoja:

Oomi Oy, Toimitusjohtaja Tuomas Oksanen, puh. 040 357 9145Enefit AS, Chairman of the Management Board Kelli Toss-Kaasik, haastattelupyynnöt Eesti Energia's press officer Mattias Kaiv, puh. +372 5650 3609, mattias.kaiv@energia.ee 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oomi Oy

Oomi on yksi Suomen suurimmista energiapalveluyhtiöistä. Palvelemme tällä hetkellä yli 400 000 kuluttaja- ja yritysasiakasta ympäri Suomen. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 459,2 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 100 oomilaista. Tarjoamme koteihin ja yrityksille sähkön lisäksi laajan kirjon aurinkovoima-, työsuhdepyörä- ja muita arkea helpottavia energiapalveluja. Kehitämme uusia palveluja tehdäksemme asiakkaidemme arjesta sujuvampaa ja kestävämpää. Meillä on vahva kasvustrategia ja tavoitteenamme on olla Suomen halutuin kumppani muuttuvan arjen palveluissa ja energiamurroksen ratkaisuissa. 

Enefit AS

Enefit on Eesti Energia -konsernin tytäryhtiö, joka tekee vähittäiskauppaa Baltiassa ja Puolassa ja tarjoaa laajan valikoiman energiatuotteita ja -palveluita sekä yritys- että yksityisasiakkaille. Näitä ovat sähkö- ja kaasu-, aurinko- ja varastointiratkaisut, Enefit Voltin koti- ja julkisten sähköautojen latausratkaisut, vakuutukset, nopea nettivalmius, sähkötyöt sekä lämmitys- ja jäähdytysratkaisut. Enefitin yli 500 energia-asiantuntijaa ovat sitoutuneita olemaan luotettavia kumppaneita vihreällä matkalla tarjoamalla käytännöllisiä ja käteviä energiaratkaisuja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oomi Oy

KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille19.12.2024 09:15:00 EET | Tiedote

Oomi Oy ja KSS Energia Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jonka myötä KSS Energian sähkön vähittäismyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomin asiakkaiksi tavoiteaikataulun mukaan maaliskuussa 2025. Järjestely edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviranomaisen hyväksynnän. Jatkossa KSS Energia panostaa uuden strategiansa myötä monialaiseen energiantuotanto- ja palveluliiketoimintaan. Muutos ei edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä. Nyt suunnitteilla oleva järjestely koskee kaikkia KSS Energian sähkösopimusasiakkaita ympäri Suomen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye