Merkittävä lisä Uudenmaan suojeluun – Mäntsälän Sälinkäällä suojellaan vanha metsä
17.6.2024 10:00:00 EEST | Luonnonperintösäätiö sr | Tiedote
Luonnonperintösäätiö on ostanut Mäntsälästä Kuuselan Haaksi nimettävän metsän. Alue edustaa monimuotoista eteläisen Suomen metsäluontoa.

Kuuselan Haan suojelualueesta tekee erityisen arvokkaan sen sijainti Uudellamaalla, jossa suojelutilanne on huomattavan heikko ja vanhat metsät vähissä. Kuuselan Haka on Luonnonperintösäätiön kymmenes suojelumetsä maakunnassa.
”Upeaa että saimme näin ehjän metsän suojeltua eteläisestä Suomesta. Neuvotteluja käydään myös muista Etelä-Suomen suojelukohteista, ja toivottavasti meillä on pian lisää hyvää kerrottavaa näistä asioista”, sanoo Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Anneli Jussila.
Kuuselan Haan kahdeksan hehtaarin metsä kasvaa suurimmalta osaltaan vanhaa kuusikkoa. Runsaspuiselle alueelle piiloutuu myös entinen niitty, jossa havisee koivuja ja suuria haapoja. Kulkija voi metsässä osua pienelle kosteikkoalueelle, jonka ojan kohtaa on tarkoitus pieneltä osin ennallistaa. Metsän maastonmuodot vaihtelevat, siihen kuuluu myös kivinen kukkula ja sammalpeitteinen louhikko. Vain kapeat polut paljastavat louhikon onkaloissa pesivien kettujen ja mäyrien kulkureitit.
”Kuuselan Haassa on huomattavan paljon lahopuuta, ja metsää on onneksi tarkoituksella säästetty vuosikymmenten kuluessa kaikenlaisilta hakkuilta. Nyt Kuuselan hakametsä saa Luonnonperintösäätiön turvissa jatkaa palautumistaan luonnontilaa kohti”, Anneli Jussila iloitsee.
Alueen myyjä kertoo säästämiseen ja suojelukauppaan johtaneista kokemuksistaan:
”Lapsuudessani ja nuoruudessani näin miten isä teki metsissään harvennushakkuita siten, että metsät pysyivät aina metsän näköisinä. Sittemmin alkanut avohakkuulinja on ollut minulle kauhistus. Se pilaa metsän ja vie sen asukkailta kodin.”
Kuuselan Haka tarjoaa erinomaisia turvapaikkoja muun muassa linnuille. Metsän siimeksessä viihtyvät esimerkiksi tali-, kuusi-, töyhtö-, sini- ja hömötiainen kuten myös tiltaltti ja puukiipijä. Alueella on tavattu palokärki, käpytikka, harmaapäätikka ja pyy. Teeret ovat pitäneet soidintaan haan laidalla. Hämärissä on tehty havaintoja viirupöllöstä ja lehtopöllöstä, ja metsän uumenista voi kuulla kehrääjän surinan. Kuuselan Haan maisemissa on nähty haukkojen lisäksi myös merikotkan liitelyä.
Seudulla on niukasti suojeltua metsää. Luonnonperintösäätiön Helmipöllön metsä sijaitsee muutaman kilometrin päässä lännessä maakuntarajan toisella puolella.
Luonnonperintösäätiö osti Kuuselan Haan Fortumin Vihreä-yritysasiakkaiden tuella. Aikaisempina vuosina Fortumin Vihreä-asiakkaat ovat tukeneen Pirkanmaalla sijaitsevan Suden metsän, Sodankylän Mukkavaaran, Kangasalan Laipansalon ja Kauhajoen Järvi-Tarkan laajennusosan ostamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anneli JussilaSuojelujohtajaLuonnonperintösäätiö sr
Puh:040 586 3950Puh:040 586 3950anneli.jussila@luonnonperintosaatio.fiPepe ForsbergToiminnanjohtajaLuonnonperintösäätiö sr
Puh:050 552 2588Puh:050 552 2588pepe.forsberg@luonnonperintosaatio.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Luonnonperintösäätiö suojelee suomalaista luontoa
Luonnonperintösäätiö on kalastaja Pentti Linkolan vuonna 1995 perustama säätiö, joka suojelee luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö hankkii lahjoitusvaroin luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Luonnonperintösäätiö sr
Luonnonperintösäätiö laajentaa metsäomistuksiaan Syvärillä9.4.2026 11:09:18 EEST | Tiedote
Säätiö on hankkinut suojelumetsiä Kuopion Nilsiässä sijaitsevalta Syväri-järveltä. Uusien maa- ja vesialueiden pinta-ala on lähes 50 hehtaaria ja ne sijaitsevat useassa eri saaressa. Ennestään säätiö omistaa 67 hehtaarin laajuisen Aholansaaren suojelumetsän samalta järveltä.
Luonnonperintösäätiön Taiteen metsä -kampanja yhdistää taiteen ja metsien suojelun TEOS 2026 -tapahtumassa26.3.2026 11:29:01 EET | Tiedote
Luonnonperintösäätiö osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomen monipuolisimpaan teosvälitystapahtumaan TEOS 2026. Valtakunnallinen tapahtuma järjestetään 8.–17.5.2026 Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa sekä rinnakkaisesti verkossa. Järjestäjinä toimivat Suomen Taidegraafikot, Suomen Kuvanveistäjäliitto ja Valokuvataiteilijoiden liitto.
Save Pond Hockey auttoi suojelemaan Enontekiön metsiä ja soita20.3.2026 13:13:44 EET | Tiedote
Jääkiekkoyhteisö Save Pond Hockey jatkoi tänä vuonna merkittävää luonnonsuojelutyötään ja lahjoitti Luonnonperintösäätiölle Helsingin ja Tampereen turnausten yhteydessä yhteensä 20 000 euroa. Viime vuonna Save Pond Hockey lahjoitti säätiölle 25 000 euroa. Lahjoitukset kohdennettiin Lapin Enontekiön suojeluhankkeisiin, joissa suojeltiin yhteensä lähes 150 hehtaaria metsiä ja soita.
Turveruukki lahjoitti Penikkasuon suojeluun18.3.2026 10:11:09 EET | Tiedote
Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt Oulun Energian tytäryhtiö Turveruukki on lahjoittanut Luonnonperintösäätiölle luontoarvoiltaan merkittävän osan Pudasjärven Penikkasuosta. Suon vedet laskevat raakuistaan tunnettuun Livojokeen, ja alueelta löytyi 30 vuotta sitten linnustokartoituksessa uusi muuttohaukan reviiri.
Luonnonperintösäätiö avaa verkkoon Ikimetsä-taidekaupan12.2.2026 07:49:25 EET | Tiedote
Luonnonperintösäätiön Ikimetsägalleria täyttää helmikuussa kolme vuotta. Merkkipäivää juhlistetaan ystävänpäivänä lauantaina 14.2. sekä galleriassa että verkossa, jonne avataan uusi Ikimetsä-taidekauppa. Verkkokaupan tuotto ohjataan ikimetsien suojeluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

