Koulutuskuntayhtymä OSAO

OSAO haluaa turvata maatalouskoulutuksen ja hakee navetalle yhteistyökumppania

Jaa

Koulutuskuntayhtymä OSAOlla on vuonna 2006 valmistunut robottinavetta Muhoksen Matokorvessa. Toimintaympäristön muutosten vuoksi OSAO hakee nyt navetalle yhteistyökumppania. Asiasta järjestetään yleisötilaisuus 12. kesäkuuta.  

Tyttö ja poika seisovat lehmän kanssa navetassa. Kaikki katsovat kameraan.
OSAOn navetta toimii maatalousalan opiskelijoiden oppimisympäristönä. Jouni Ylisuutari

OSAOn maatalousalan koulutus on keskittynyt Muhokselle, missä alalla on pitkät perinteet. Maatalousalan perustutkinto-opiskelijoita on tällä hetkellä reilu 150 ja kevään yhteishaussa koulutukseen oli jälleen hyvin hakijoita.  

Kun ammatillinen koulutus muuttui osaamisperusteiseksi, oppilaitosten omien oppimisympäristöjen tarve on vähentynyt ja koulutusten toteutus on siirtynyt yhä enemmän työpaikoille.  

”Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi tarvitsemme maaseutuyrittäjiä myös jatkossa. Valtion rahoitusleikkausten vuoksi joudumme etsimään uusia ratkaisuja koulutuksen toteuttamiselle. Lisäksi strategiamme on tiivistää voimakkaasti yhteistyötä yritysten kanssa”, kertoo kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi.  

OSAOn navetassa on reilu 100 nautaa, joista noin 60 on lypsylehmiä ja loput nuorta karjaa.  Vuonna 2006 valmistuneessa navetassa on Delavalin lypsyrobotti, 3-paikkainen tandemlypsyasema, sekä koneellinen ilmanvaihto ja lannanpoisto.

Tila tuottaa maitoa Valiolle, ja viime vuonna maidon keskituotos oli noin 10 000 kg. Matokorvessa on navetan lisäksi peltopinta-alaa 112 hehtaaria, sekä 2010-luvulla rakennetut kuivaamo, konehalli ja konekatos. 

”Haemme navetalle sitoutunutta ja vastuullisesti toimivaa yhteistyökumppania, jolla on halu kehittää”, kuvailee yksikönjohtaja Ville Bräysy. Navettayhteistyö sopii hyvin esimerkiksi kasvuhaluiselle yrittäjälle, joka haluaa laajentaa toimintaa, mutta ei ole valmis investoimaan omaan robottinavettaan.  

Vastaavia kumppanuuksia on jo toteutettu muissa alan oppilaitoksissa, ja niistä on saatu rohkaisevia kokemuksia. OSAO haluaa kuunnella yrittäjiä herkällä korvalla, ja tavoitteena on löytää sellainen yhteistyökuvio, joka on molemmille osapuolille kannattava.  

Yleisötilaisuus 12.6. Muhoksella 


Yhteistyökumppanihakuun liittyen OSAO järjestää yleisötilaisuuden keskiviikkona 12.6.2024 klo 12.00 – 13.45 OSAOn Muhoksen yksikössä, Kirkkotie 1, 91500 Muhos, A-rakennus. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 10.6. mennessä:  

https://www.osao.fi/tapahtuma/navetta-yrittaja/ 

OSAOn Muhoksen yksikköön keskittyy OSAOn eläimiin ja maatalouteen liittyvät koulutukset. Näiden rinnalla tarjonnassa on myös metsäalan ja ajoneuvoalan koulutukset sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Ravintola- ja catering-alan koulutus siirtyy Muhoksen yksiköstä Ouluun vuoden 2025 alussa. Opiskelijoita on tällä hetkellä noin 300 ja henkilökuntaa 50.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tyttö ja poika seisovat lehmän kanssa navetassa. Kaikki katsovat kameraan.
OSAOn navetta toimii maatalousalan opiskelijoiden oppimisympäristönä.
Jouni Ylisuutari
Lataa
Navetta ja muita rakennuksia keskellä peltoa ylhäältä kuvattuna.
OSAOn navetta Muhoksen Matokorvessa.
Lataa

Linkit

Koulutuskuntayhtymä OSAO

OSAO on Suomen johtava koulutusyhteisö, joka mahdollistaa työelämäosaamisen ja jatkuvan oppimisen. Koulutuskuntayhtymän konserniin kuuluvat OSAOn koulutusyksiköt, OSAO Edu Oy ja Virpiniemen liikuntaopisto. OSAO toimii Oulun seudulla ja Koillismaalla.

Koulutuskuntayhtymä OSAOn kirjoitusasu

Nimet Oulun seudun koulutuskuntayhtymä Osekk ja Oulun seudun ammattiopisto poistuivat käytöstä 1.1.2020. Nykyinen virallinen nimi on Koulutuskuntayhtymä OSAO (y-tunnus 0992445-3).

Koulutuskuntayhtymä OSAOsta käytetään yleisimmin lyhyttä nimeä OSAO. OSAO on erisnimi, joka kirjoitetaan suuraakkosin. OSAOon ei lisätä taivutettaessa kaksoispistettä. Kirjoitetaan siis esim. OSAOn, OSAOssa, OSAOsta, OSAOon.

OSAOn yksiköt:

OSAO Haukiputaan yksikkö
OSAO Kaukovainion yksikkö, tekniikka
OSAO Kaukovainion yksikkö, palvelut
OSAO Kempeleen-Limingan yksikkö
OSAO Kontinkankaan yksikkö
OSAO Muhoksen yksikkö
OSAO Pudasjärven yksikkö
OSAO Taivalkosken yksikkö

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Koulutuskuntayhtymä OSAO

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye