Kustannusosakeyhtiö Parvs

Jarmo Mäkilän uutuuskirja on autofiktiivinen muistelma taiteilijan lapsuudesta

Jaa

Raumalaissyntyinen Jarmo Mäkilä (s. 1952) lukeutuu maamme merkittävimpiin kuvataiteilijoihin. Mäkilä on suunnannäyttäjä ja oman tiensä kulkija, ja hänen taiteensa on ollut laajasti esillä myös muualla maailmassa. Rauman taidemuseon näyttelynavajaisissa 7. kesäkuuta julkaistavassa kirjassa Mäkilä avaa taiteensa lähtökohtia autofiktiivisen kirjoittamisen keinoin. Näissä teksteissä ja niihin liitetyissä maalauksissaan hän palaa lapsuutensa maisemiin sodanjälkeisen Suomen uudelleenrakentamisen aikaan. 

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan Jarmo Mäkilä on keskittynyt kuvaamaan lapsuutensa mielenmaisemia ja etsinyt taiteessaan vastauksia niistä kummunneisiin kysymyksiin. Missä ja kuka on kertomusten pieni poika? Miten maailmaa katsotaan pojan silmin? Ja missä loppuu lapsuus? Mäkilän maalaustapa on kerronnallinen ja kerroksellinen. Maalausten jokaisella yksityiskohdalla on näkyvää ilmaisua syvempi merkitys, ja teosten kuvapinnan takaa avautuu myös toinen maailma.

Yhdessä Rauman taidemuseon kanssa tuotettu kirja on samalla Jarmo Mäkilän taiteilijauran 50-vuotisjuhlajulkaisu ja liittyy Mäkilän samannimiseen näyttelyyn Rauman taidemuseossa. Näyttely avautuu yleisölle 8.6.2024 ja on avoinna 22.9.2024 asti.

Jarmo Mäkilä – Poika
Kirjoittajat: Jarmo Mäkilä, Heta Kaisto, Päivi Kettunen, Taina Myllyharju
Parvs ja Rauman taidemuseo, 2024
120 sivua

Arvostelukappaleet ja kuva-aineisto medialle: Hanna Karppanen, kustantaja, Parvs, hanna.karppanen@parvs.fi

Lisätietoa näyttelystä: Taina Myllyharju, amanuenssi, Rauman taidemuseo, taina.myllyharju@rauma.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jarmo Mäkilä – Poika, Rauman taidemuseo ja Parvs 2024
Jarmo Mäkilä – Poika, Rauman taidemuseo ja Parvs 2024
Kustannusosakeyhtiö Parvs
Lataa
Jarmo Mäkilä: ”Sirkuksen poika”, 2012, öljy kankaalle, 203 ✕ 151 cm, taiteilijan omistuksessa
Jarmo Mäkilä: ”Sirkuksen poika”, 2012, öljy kankaalle, 203 ✕ 151 cm, taiteilijan omistuksessa
Jouko Vatanen Kuvasto ja Jouko Vatanen
Lataa
Jarmo Mäkilä: ”Kotipiha”, 2023, öljy kankaalle, 150 ✕ 120 cm, Rauman kaupunki
Jarmo Mäkilä: ”Kotipiha”, 2023, öljy kankaalle, 150 ✕ 120 cm, Rauman kaupunki
Jouko Vatanen Kuvasto ja Jouko Vatanen
Lataa
Jarmo Mäkilä:”Varjojen maa”, 2020, öljy kankaalle, 267 ✕ 196 cm, yksityiskokoelma
Jarmo Mäkilä:”Varjojen maa”, 2020, öljy kankaalle, 267 ✕ 196 cm, yksityiskokoelma
Jouko Vatanen Kuvasto ja Jouko Vatanen
Lataa
Jarmo Mäkilä:”Kaikki isäni linnut”, 2010, öljy kankaalle, 203 ✕ 151 cm, Heinon taidesäätiö
Jarmo Mäkilä:”Kaikki isäni linnut”, 2010, öljy kankaalle, 203 ✕ 151 cm, Heinon taidesäätiö
Jouko Vatanen Kuvasto ja Jouko Vatanen
Lataa
Jarmo Mäkilä:”Kolkko leikki”, 2007, öljy kankaalla, 203 ✕ 151 cm, Heinon taidesäätiö
Jarmo Mäkilä:”Kolkko leikki”, 2007, öljy kankaalla, 203 ✕ 151 cm, Heinon taidesäätiö
Jouko Vatanen Kuvasto ja Jouko Vatanen
Lataa
Jarmo Mäkilä:”Poikien leikit”, 2011, öljy kankaalle, 267 ✕ 196 cm, Jenny ja Antti Wihurin rahasto / Rovaniemen taidemuseo
Jarmo Mäkilä:”Poikien leikit”, 2011, öljy kankaalle, 267 ✕ 196 cm, Jenny ja Antti Wihurin rahasto / Rovaniemen taidemuseo
Jouko Vatanen Kuvasto ja Jouko Vatanen
Lataa
Jarmo Mäkilä:”Seittien linna”, 2010, installaatio, sekatekniikka, Porin taidemuseon näyttely 2012, taiteilijan omistuksessa
Jarmo Mäkilä:”Seittien linna”, 2010, installaatio, sekatekniikka, Porin taidemuseon näyttely 2012, taiteilijan omistuksessa
Jouko Vatanen Kuvasto ja Jouko Vatanen
Lataa
Jarmo Mäkilä:”Salaisuuksien portti”, 2019, öljy kankaalle, 267 ✕ 196 cm, yksityiskokoelma
Jarmo Mäkilä:”Salaisuuksien portti”, 2019, öljy kankaalle, 267 ✕ 196 cm, yksityiskokoelma
Jouko Vatanen Kuvasto ja Jouko Vatanen
Lataa
Jarmo Mäkilä:”Kadonneet pojat”, 2024, öljy kankaalle, 250 ✕ 150 cm, taiteilijan omistuksessa
Jarmo Mäkilä:”Kadonneet pojat”, 2024, öljy kankaalle, 250 ✕ 150 cm, taiteilijan omistuksessa
Jouko Vatanen Kuvasto ja Jouko Vatanen
Lataa
Jarmo Mäkilä työhuoneellaan
Jarmo Mäkilä työhuoneellaan
Jouko Vatanen Jouko Vatanen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs

Kokoelmakirja "Taide pidentää ikää" esittelee HUSin mittavaa taidekokoelmaa12.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote

”Taide pidentää ikää” on väite, jolle ei ole syytä nauraa. Niin suomalaiset kuin kansainväliset tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet sen tieteellisesti päteväksi. Tämä tosiasia on nykyisin keskeinen yllyke hankkia taidetta terveydenhuollon eri tiloihin, olivatpa sitten kysymyksessä sairaalat, terveysasemat tai laboratoriot. Toinen motivaatio on julkisin hankinnoin tukea elävien taiteilijoiden työtä.

Taidekriitikko Timo Valjakka ja taiteentutkija Maria Hirvi-Ijäs jatkavat Parvsin esseekirjasarjaa24.10.2024 13:16:42 EEST | Tiedote

Parvs-kustantamon Kirjoituksia taiteesta ja arkkitehtuurista -esseekirjasarja saa nyt jatkoa suomeksi ja ruotsiksi. Eturivin taidekriitikoihin kuuluva Timo Valjakka on kirjoittanut taiteesta 1980-luvulta lähtien. Nyt julkaistavan Taiteen matkassa – Kirjoituksia taiteesta ja sen tekijöistä -kirjan teksteissä Valjakka kirjoittaa kohtaamisistaan taiteilijoiden kanssa ja paneutuu siihen, miten he ajattelevat ja työskentelevät. Taiteentutkija Maria Hirvi-Ijäs tarkastelee Att tänka konst – Aspekter på teori och praktik -kirjan esseissään erilaisia tapoja suhtautua taiteeseen, sen yhteiskunnalliseen rooliin ja sen muotoon tietona.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye