Kustannusosakeyhtiö Parvs

Vuoden paras taidekirja on Maria Matinmikon teos "Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu"

Jaa

Iittalan XXVII Valtakunnalliset Taidekirjapäivät palkitsivat Maria Matinmikon ”Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu” -kirjan vuoden 2023 parhaana taidekirjana. Kirjan ovat kustantaneet yhdessä Parvs ja Siltala. Lisäksi Parvs-kustantamon julkaisema ”Helsinki graffiti” -kirja sai kilpailussa Vuoden paras taidekirja -kunniamaininnan.

Maria Matinmikon teokselle Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu (Parvs & Siltala, 2023) myönnettiin Eliel Aspelin -palkinto vuoden 2023 parhaana taidekirjana. KIlpailussa kunniamaininnan sai myös Parvs-kustantamon julkaisema teos Helsinki graffiti (toim. Anne Isomursu & Tuomas Jääskeläinen). Kilpailun voittaja ja kolme kunniamaininnan saajaa julkistettiin lauantaina 8.6.2024 Hämeenlinnan pääkirjastossa. Kilpailuun osallistui 30 vuonna 2023 julkiastua taidekirjaa.

Otteita tuomariston palkintoperusteista:

Maria Matinmikko: Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu

”Teoksen nimi Valonhämy eli italiaksi chiaroscuro viittaa Rembrandtin ajan maalaustaiteessa valon asteittaiseen, mutta suhteellisen jyrkkään liukumiseen varjoksi.  Tekstit ovat kokoelma runoja, tarinoita ja lyhyitä esseitä, mutta mitä enemmän niihin syventyy, sitä enemmän ne alkavat muistuttaa mosaiikkimaista, taiteellista pamflettia.

Sidotussa teoksessa sidontalangat on jätetty kauniisti näkyviin, mutta teoksen sisältö haastaa lukijansa etsimään sen sisäisen langan päätä yhä uudestaan. Ehkä juuri siksi teos houkuttelee tarttumaan itseensä kerta toisensa jälkeen. Se ei ole tyypillinen sohvapöytää koristava taidekirja, vaan teos, jota voi kantaa helposti mukana käsilaukussa ja lukea vaikka metrossa tai ulkona rantakallioilla.”

Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu
Kirjoittaja: Maria Matinmikko
Ulkoasu: Maria Matinmikko ja Ville Karppanen
Piirrokset: Sami Jalonen
Kuvien värierottelu: Kari Lahtinen
Painotyö: Jelgavas Tipogrāfija
192 sivua, sidottu, kieli suomi
Parvs ja Siltala, 2023

Otteita tuomariston palkintoperusteista:

Helsinki graffiti

”Vuonna 1998 ilmestynyt Helsinki graffiti oli Helsingin vaihtoehtokulttuuripiireissä juhlittu kulttikirja – – Niinpä oli suorastaan kulttuuriteko saattaa tämä kulttuurihistoriallisesti merkittävä, upeasti kuvitettu ja taitettu teos uudelleen yleisön saataville.

Viime vuonna ilmestyneeseen 25-vuotisjuhlapainokseen on lisätty 60 uutta kuvaa, jotka edustavat kuitenkin kaikki alkuperäistä tarkasteluaikakautta eli vuosia 1984–1998. On kiinnostavaa lukea myös taiteilija Egsin ja Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäen ajatuksia graffitikulttuurin matkasta tähän päivään.

Teos houkuttelee tutkimaan paitsi itse graffiteja, myös mennyttä 1980–1990-lukujen kaupunkikuvaa, joka kuvissa pääsee kiehtovasti esiin. Joskus kauneus on silmiemme edessä, mutta oivallamme sen arvon vasta, kun se on jo kadonnut.”

Helsinki graffiti
Kirjoittajat: Paavo Arhinmäki, EGS, Anne Isomursu, Tuomas Jääskeläinen
Toimittajat: Anne Isomursu, Tuomas Jääskeläinen
Ulkoasu: Tuomas Siitonen ja Tuomas Jääskeläinen
Kuvien värierottelu: Petri Kuokka
Painotyö
192 sivua, sidottu, kieli suomi + englanninkielinen tiivistelmä
Parvs 2023

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Maria Matinmikko: Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu, Parvs & Siltala 2023
Maria Matinmikko: Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu, Parvs & Siltala 2023
Kustannusosakeyhtiö Parvs & Kustannusosakeyhtiö Siltala
Lataa
Helsinki graffti (toim. Anne Isomursu & Tuomas Jääskeläinen), Parvs 2023
Helsinki graffti (toim. Anne Isomursu & Tuomas Jääskeläinen), Parvs 2023
Kustannusosakeyhtiö Parvs
Lataa
Vuoden 2023 parhaaksi taidekirjaksi valittiin Maria Matinmikon (kuvassa) teos ”Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu” (Parvs & Siltala 2023)
Vuoden 2023 parhaaksi taidekirjaksi valittiin Maria Matinmikon (kuvassa) teos ”Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu” (Parvs & Siltala 2023)
Parvs / Hanna Karppanen Kustannusosakeyhtiö Parvs
Lataa
Vuoden 2023 parhaan taidekirjan kunniamaininnan sai Anne Isomursun ja Tuomas Jääskeläisen toimittama teos ”Helsinki graffiti” (Parvs 2023). Kuvassa vasemmalta oikealle: kirjoittajat Paavo Arhinmäki ja Tuomas Jääskeläinen sekä valokuvaaja Juhana Laurila.

Vuoden 2023 parhaaksi taidekirjaksi valittiin Maria Matinmikon teos ”Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu” (Parvs & Siltala 2023). Vuoden 2023 parhaan taidekirjan kunniamaininnan sai Anne Isomursun ja Tuomas Jääskeläisen toimittama teos ”Helsinki graffiti” (Parvs 2023).

Parvs / Ville Karppanen Kustannusosakeyhtiö Parvs

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs

Kokoelmakirja "Taide pidentää ikää" esittelee HUSin mittavaa taidekokoelmaa12.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote

”Taide pidentää ikää” on väite, jolle ei ole syytä nauraa. Niin suomalaiset kuin kansainväliset tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet sen tieteellisesti päteväksi. Tämä tosiasia on nykyisin keskeinen yllyke hankkia taidetta terveydenhuollon eri tiloihin, olivatpa sitten kysymyksessä sairaalat, terveysasemat tai laboratoriot. Toinen motivaatio on julkisin hankinnoin tukea elävien taiteilijoiden työtä.

Taidekriitikko Timo Valjakka ja taiteentutkija Maria Hirvi-Ijäs jatkavat Parvsin esseekirjasarjaa24.10.2024 13:16:42 EEST | Tiedote

Parvs-kustantamon Kirjoituksia taiteesta ja arkkitehtuurista -esseekirjasarja saa nyt jatkoa suomeksi ja ruotsiksi. Eturivin taidekriitikoihin kuuluva Timo Valjakka on kirjoittanut taiteesta 1980-luvulta lähtien. Nyt julkaistavan Taiteen matkassa – Kirjoituksia taiteesta ja sen tekijöistä -kirjan teksteissä Valjakka kirjoittaa kohtaamisistaan taiteilijoiden kanssa ja paneutuu siihen, miten he ajattelevat ja työskentelevät. Taiteentutkija Maria Hirvi-Ijäs tarkastelee Att tänka konst – Aspekter på teori och praktik -kirjan esseissään erilaisia tapoja suhtautua taiteeseen, sen yhteiskunnalliseen rooliin ja sen muotoon tietona.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye