Finanssiala ry

Pankkibarometri: Luotonkysynnässä merkkejä elpymisestä

Jaa

Yritysten luotonkysyntä on hieman kasvanut Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Erityisesti odotukset yritysten luotonkysynnästä kesällä ovat nousussa. Kotitalouksien luotonkysyntä on ollut hiljaisempaa kuin viime vuonna. Odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat kuitenkin nousseet. Barometrikysely II/2024 tehtiin pankinjohtajille toukokuussa.

Pankinjohtajat arvioivat barometrissa, että yrityksille on myönnetty kevään aikana enemmän luottoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Saldoluku nousi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan plusmerkkiseksi. Barometrikyselyn vastauksissa myös odotukset yritysten luotonkysynnästä ovat nousussa. Talousnäkymien palautuminen kohti normaalia näkyy luotonkysyntää koskevissa odotuksissa. Nyt yli puolet vastaajista odottaa kysynnän vilkastuvan. Yritysten rahoituslähteistä markkinoilta haettavan velkamuotoisen rahoituksen kysynnän odotetaan kasvavan, samoin julkisen rahan käytön.

Barometrin vastaajat arvioivat, että kotitalouksien luotonkysyntä on jatkunut keväällä vuodentakaista hiljaisempana. Poikkeuksellisen alhaalla ollut saldoluku on kuitenkin kohentunut, ja aiempaa useampi vastaaja arvioi kysynnän vilkastuneen. Myös odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat nousussa. Luotonkysynnän odotuksia kuvaava saldoluku nousi plusmerkkiseksi: nyt 43 prosenttia vastaajista odottaa kysynnän kasvavan vuodentakaiseen verrattuna. Kotitalouksien lainanhoidon joustomahdollisuuksien käyttö on pysynyt ennallaan tai vähentynyt. Kotitalouksia kiinnostavat eri sijoituskohteista osakkeet, korko- ja osakerahastot sekä talletukset.

”Talousnäkymien hienoinen koheneminen näkyy jo Pankkibarometrin tuloksissa. Yritysten luotonkysynnän tilanne on piristynyt verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Luotonkysyntä investointeja varten on kuitenkin edelleen heikkoa, vaikka saldoluku on noussut. Julkisten toimijoiden tarjoaman rahoituksen käytön arvioidaan kasvavan. On pidettävä huoli siitä, ettei julkinen rahoitus syrjäytä yksityistä rahoitusta”, toteaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Mariia Somerla.

”Kotitalouksien luotonkysynnässäkin on jo pieniä merkkejä kääntymisestä parempaan. Euroopan keskuspankin viestit mahdollisesta rahapolitiikan keventämisestä ovat laskeneet lyhyitä markkinakorkoja. Monet seuraavat nyt tarkkaan keskuspankin päätöksiä ennen kuin lähtevät asuntokaupoille. Oman talouden suunnittelun ja maksukyvyn varmistamisen kannalta on tärkeää tietää, jatkuuko markkinakorkojen lasku tulevina kuukausina”, arvioi Somerla.

Pankkibarometrissään Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Tutustu Pankkibarometrin II/2024 raporttiin

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

FA lobbaa arjen puolesta: huijausten torjunta, lisäeläkesäästäminen, ASP-uudistus ja kansalaisten vaurastuminen asialistan kärjessä8.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote

Viime vuonna Suomeen perustetun avoimuusrekisterin toinen ilmoituskausi päättyi 28.2.2025. Finanssiala ry (FA) ilmoitti avoimuusrekisteriin 42 eri aihetta, joista se lobbasi päättäjiä 1.7.-31.12.2024 välisenä aikana. Huijausten, petosten ja rahanpesun torjuntaan tarvittavat lainsäädäntötoimet, ASP-uudistus, eläkeuudistus, vapaaehtoisen eläkesäästämisen verovähennysoikeuden poiston peruminen sekä kansankapitalismin ja suomalaisten vaurastumisen edistäminen olivat useimmiten esillä FA:n lobbaustapaamisissa. FA on raportoinut vapaaehtoisesti jo vuodesta 2020 alkaen tapaamistaan vaikuttajista sekä tapaamisissa käsitellyistä aiheista omilla verkkosivuillaan. FA on raportoinut myös Brysselissä tehdystä lobbaustyöstä.

Kevättä tekee myös lainamarkkinoilla – Pankkibarometri: sekä kotitalouksien että yritysten luotonkysyntä hyvässä kasvussa7.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote

Kotitaloudet ovat kysyneet luottoja alkuvuoden 2025 aikana selvästi enemmän kuin vuosi sitten, selviää Finanssiala ry:n Pankkibarometrista. Odotukset kotitalouksien lainanottohalukkuudesta ovat huomattavan positiiviset. Erityisesti odotukset asuntolainan ottamisesta ovat yhä poikkeuksellisen korkealla. Yrityksetkin ovat kysyneet alkuvuoden 2025 aikana luottoja selvästi vuodentakaista enemmän. Myös odotukset yritysten luotonkysynnälle ovat kasvussa.

FA:n jäsenpankeilta suositus pikamaksuasetuksen velvoittamaan maksunsaajan tarkistamiseen6.3.2025 14:26:12 EET | Tiedote

Finanssiala ry:n (FA) jäsenpankit ovat laatineet suosituksen maksuaineistojen tarkistamiselle. Suositus liittyy EU:n pikamaksuasetukseen, joka velvoittaa pankit ja muut maksupalveluntarjoajat tarjoamaan 9.10.2025 alkaen maksunsaajan tarkistamispalvelua euromääräisille tilisiirroille EU-alueella. Maksuaineistoja lähettäville yrityksille ja yrityksille palveluja tarjoaville ohjelmistotaloille maksunsaajan tarkistuspalvelu aiheuttaa myös järjestelmämuutoksia. Maksunsaajan tarkistuksessa käytetään samaa sanomastandardia kuin maksuaineistoissa. Tarkempaa tietoa maksunsaajan tarkistuksen palvelusta saa omasta pankista.

FA:n Ahosniemi: Murron työryhmän kasvuraportti on kunnianhimoinen, mutta kansankapitalismiin kaivataan kasvua vauhdittavia konkreettisia tekoja28.2.2025 15:52:41 EET | Tiedote

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi pitää Risto Murron kasvutyöryhmän raportin otetta kunnianhimoisena, mutta lisää konkretiaa kaivataan erityisesti kansankapitalismin edistämisessä. Raportissa esitetty osakesäästötilin monipuolistaminen on Ahosniemen mukaan tutkimisen arvoinen ehdotus. Hallitusohjelmassa on myös useita kansankapitalismia edistäviä toimia, jotka odottavat vielä toteuttamistaan. Perintö- ja lahjaveron poiston kompensointia on mietittävä tarkkaan. Esimerkiksi oman asunnon myynnin pitäisi tapahtua vastaisuudessakin ilman myyntivoittoveroa. Valtion vahvaa roolia pörssiyhtiöiden omistuksessa on syytä purkaa, mutta hallitusti. Rahoitusten siirtäminen kasvuyrityksiin on viisasta, jotta yrityskanta uudistuisi ja talouskasvu vauhdittuisi.

Lukiolaisten Talousguru-kilpailun voittaja on Lauri Nyhä Tampereen klassillisesta lukiosta27.2.2025 16:16:26 EET | Tiedote

Lukiolaisten Talousguru-kilpailun on voittanut Lauri Nyhä Tampereen klassillisesta lukiosta. Kilpailun toiseksi tuli Unna Eteläinen, Ounasvaaran lukiosta Rovaniemeltä. Kolmanneksi sijoittui Aatos Caesar Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta. Pariväittelyn parhaana palkittiin Talousguru-voittaja Lauri Nyhä. Lukiolaisten Talousguru on vuosittain järjestettävä taloustietokilpailu, jossa palkintona on opiskelupaikkoja peräti kahdeksassa suomalaisessa yliopistossa. Alkukilpailu käytiin tammikuun alussa ylioppilaskirjoitusten tapaan samanaikaisesti lukioissa eri puolilla Suomea. Kilpailuun ilmoittautui noin 1300 lukiolaista 125 lukiosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye