Atena

Opi luovan ongelmanratkaisun elämää muuttava taito

Jaa

Viihdyttävä ja ajatuksia ravisteleva teos kannustaa katsomaan vastoinkäymisiä uudesta näkökulmasta.

Berthold Gunster: Flip – näin muutat mahdottomat ajatukset mahdollisiksi

Ilmestyy 12.8.

Kun kohtaamme vaikeuksia, haluamme ymmärrettävästi niistä eroon. Monet ongelmat ovatkin ratkaistavissa, mutta eivät kaikki – silloin tarvitaan flip-ajattelua, jota seuraava tarina kuvaa: Nuoripari oli muuttanut yhteen ja rakensi omaa elämäänsä. Miehen vanhemmat kuitenkin tulivat jatkuvasti siivoamaan pariskunnan ennestään siistiä asuntoa. Tilanne oli rasittava. Keskustelu ei auttanut, joten pariskunta päätti kokeilla toista taktiikkaa. He lakkasivat tyystin siivoamasta, ja kun vanhemmat saapuivat siivousvälineineen, koti oli kuin pommin jäljiltä. Vanhemmat raatoivat koko viikonlopun, ja kun he lopulta lähtivät uupuneina omaan kotiinsa, oli selvää, että tämä oli viimeinen siivouskeikka.

Flip-ajattelussa on kyse ongelman muuttamisesta mahdollisuudeksi. Ensin hyväksytään ongelma: tunkeilevat vanhemmat. Sitten mietitään, miten tilanteen voisi kääntää voitoksi sen sijaan, että taistelee sitä vastaan.

Flip esittelee havainnollisessa ja tarinallisessa muodossa 15 strategiaa, joilla voi kääntää ongelmat mahdollisuuksiksi. Jotkut ongelmat vaativat lempeää hyväksymistä ja kärsivällisyyttä, esimerkiksi ihmissuhteissa toisen viha haihtuu ilmaan, jos siihen suhtautuu suorastaan imelän ystävällisesti. Toiset ongelmat vaativat kovaa työtä ja sinnikkyyttä, joskus taas pitää ymmärtää, milloin lyö turhaan päätään seinään. Toisissa tilanteissa on syytä taistella ja kääntää vastapuolen voima omaksi edukseen. Joskus auttaa leikkisä ajattelutapa, jossa pyritään muuttamaan pelin sääntöjä, vaikkapa korostamalla ongelmaa: esimerkiksi änkyttäjää saattaa helpottaa, jos hän yrittää änkyttää – yleensä se ei silloin onnistu.

Miten sitten tietää, milloin mitäkin strategiaa kannattaa käyttää? Flip on täynnä inspiroivia esimerkkitarinoita – niin työelämästä, ihmissuhteista kuin yritysten toiminnastakin – joissa ajattelutavan muutos on johtanut toimivaan lopputulokseen.

Hollantilainen bestselleristi Berthold Gunster on kirjoittanut monia teoksia käänteentekevästä flip-ajattelusta, ja teoksia on käännetty 22 kielelle.

Suomentanut: Ulla Lempinen

Kansi: Tommi Tukiainen

Kirja ilmestyy kaikissa formaateissa. 

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Atena on osa Otava-konsernia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atena

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye