Hämeen ELY-keskus tukee vesistöhankkeita
Hämeen ELY-keskus on myöntänyt noin 270 000 euroa avustusta vesien- ja merenhoidon toteutusta edistäviin hankkeisiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä.
![Kesäinen järvinäkymä.](/data/images/public/69817876/70296966/01c81a1b-35f2-41c0-b996-6160bbeaf29f-w_720.jpg)
Tänä vuonna valtaosa avustuksista kohdistuu valuma-aluetasoiseen suunnitteluun. Yhdessä jo meneillään olevien hankkeiden kanssa ne tulevat täydentämään toisiaan. Osassa avustuksista jatketaan vesienhoitotyötä jo tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Avustuksia myönnettiin ensisijaisesti hyvää huonommassa tilassa olevien vesien tilan parantamiseen.
Avustuksia myönnettiin yhdeksälle hankkeelle. Hankkeilla vaikutetaan yli kymmenen järven ja joen ekologisen tilan paranemiseen. Avustuksia haettiin aiempaa vähemmän, sillä vesienhoitotyöhön on tällä hetkellä useita muitakin rahoitusmahdollisuuksia. Näitä Kanta- ja Päijät-Hämeen vesienhoitotyötä tekevät tahot ovat onnistuneesti käyttäneet.
Kanta- ja Päijät-Hämeessä avustetut hankkeet ja tuen saajat
Tänä vuonna avustusta myönnettiin seuraaville toimijoille:
- Vaikuttavuutta vesienhoidon toimenpiteisiin II (Lahti, Hollola), Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sr
- Hauhon vesistöjen valuma-aluesuunnittelu (Hämeenlinna), Pro Hauhonselkä ry
- OMISTAJA -HANKE Häme Hanke vesientilan edistämiseen maa- ja vesialueiden omistajien kanssa (Kanta- ja Päijät-Häme), Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
- Pro Katumajärvi (Hämeenlinna), Katumajärven suojeluyhdistys ry
- Myllyjoen ravinnekuormitusselvitys (Hämeenlinna), Katumajärven suojeluyhdistys ry
- Loppijärven vuoden 2024 tehostettu hoitokalastus (Loppi), Loppijärven Ystävät ry
- Säynätjärven kunnostushanke (Sysmä), Joutsjärven osakaskunta ry
- Veden laadun parantaminen Suomenjoki- Porraskoski välisellä vesistöalueella vähentämällä sinne valuvia ravinne- ja kiintoainepäästöjä (Hämeenlinna), Kuohi-Nerosjärven suojeluyhdistys r.y.
- Kaartjärven vedennostohanke (Loppi), Kaartjärven suojeluyhdistys ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja Pellikka, vesienhoidon asiantuntija, Hämeen ELY-keskus
puh. 0295 025 204, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Tiedotus:
Hämeen ELY-keskuksen viestintä, tiedotus.hame@ely-keskus.fi
Kuvat
![Kesäinen järvinäkymä.](/data/images/public/69817876/70296966/01c81a1b-35f2-41c0-b996-6160bbeaf29f-w_240.jpg)
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
![Kuvituskuva.](/data/images/public/69817876/70296966/329ceb40-dc92-4d86-8db0-3cd9e0c64bc1-w_780.png)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Pyörämatkailun kehittämistä ja kyläturvallisuuden parantamista – EU:n maaseuturahoitusta uusille hankkeille Kanta- ja Päijät-Hämeessä5.7.2024 11:53:31 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus käyttää EU:n maaseuturahoitusta esimerkiksi pyörämatkailun edistämiseen sekä kyläturvallisuuden parantamiseen. Uusille hakemuksille on yhä tilaa, ja erityisesti ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin varattua erillismäärärahaa olisi jäljellä runsaasti.
Jätekuljetukset jälleen viranomaisten tehotarkkailussa Hämeessä5.7.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Kesän alussa järjestetyissä Hämeen ELY-keskuksen ja Hämeen poliisilaitoksen jätekuljetusten yhteisratsioissa lähes puolessa tarkastetuista kuljetuksista löytyi puutteita jätelain noudattamisessa. Ratsioissa saatujen tulosten perusteella vastaavia valvontaiskuja järjestetään myös tulevaisuudessa.
Järvivesi on lämmintä ja sitä on riittävästi4.7.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Järvivesien lämpötilat ovat Hämeessä kesäisissä lukemissa. Vesistöjen pinnat ovat nyt tavanomaisilla korkeuksilla. Vaikka vedenpinnan korkeudet ovat heinäkuiseen tapaan laskussa, kuivuus ei uhkaa vesistöjä eikä peltoja. Pohjavesitilanne näyttää hyvältä.
Peltovalvonnat käyntiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä – tukiehtojen toteutumista valvotaan tilakäynnein ja satelliittien avulla3.7.2024 14:40:31 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus aloitti maatilojen peltotukien valvontakäynnit heinäkuun alussa. Paikan päällä valvontakäynti tehdään tänä vuonna noin 70:lle tilalle Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tilakäyntien ohella tukiehtojen toteutumista seurataan nyt toista kertaa satelliittikuvien avulla.
Hämeen työttömyys laski edelliskuusta lomautusten vähentyessä26.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskusalueella oli toukokuun lopussa 17 945 työtöntä työnhakijaa, mikä on 8,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä väheni huhtikuusta 4,8 prosenttia. Työttömyysjaksoja alkoi toukokuussa 2 454 kappaletta, mikä on 15,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme