Suomi kärkisijoilla eurooppalaisessa ilmanlaatulistauksessa
Ilmanlaatu on parantunut huomattavasti Euroopassa viime vuosikymmeninä, mutta saastunut ilma on edelleen suurin ympäristön aiheuttama terveysuhka niin Euroopassa kuin globaalistikin. Suomessa ilmanlaatu on verrattain hyvä, jopa Euroopan kärkikastia.
Euroopan ympäristövirasto (EEA) on julkaissut juuri uuden ilmanlaaturaportin, joka käsittelee tärkeimpiä ilmansaasteita Euroopassa vuosina 2022 ja 2023. Ilmansaasteista eniten terveyshaittoja aiheuttavat pienhiukkaset, joita tulee kotitalouksien lämmityksestä, teollisuudesta ja liikenteestä. Suomessa myös pienhiukkasten kaukokulkeuma muualta Euroopasta on merkittävää.
Suomen osalta mittaustulokset osoittavat, että Suomen ilmanlaatu on Euroopan kärjessä. Tutkimuksen perusteella Suomessa on EU-maiden puhtain ilma otsonin osalta. Hopeasijalle Suomi ylsi hengitettävien hiukkasten kohdalla, vaikkakin jokakeväinen katupöly aiheuttaa täälläkin haasteita ja ärsytysoireita, kuten nuhaa, yskää ja kurkun sekä silmien kutinaa. Keskimääräinen pienhiukkaspitoisuus, joka on merkittävin terveyshaitta Suomessakin, oli meillä kolmanneksi alhaisin Euroopassa. Vain Islannissa ja Virossa on puhtaampi ilma tämän indikaattorin osalta.
Pääosin puun pienpoltosta peräisin olevan bentso(a)pyreenin osalta olemme kuitenkin Euroopan keskiarvon huonommalla puolella.
"Vaikka ilmanlaatu on yleisesti parantunut viime vuosikymmeninä, nykyiset ilmanlaadun raja-arvot ja tavoitearvot ylittyvät edelleen useilla alueilla Euroopassa. Suomessa ilmanlaatu on parantunut siten, että raja-arvon ylityksiä ei ole viime vuosina enää mitattu", summaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Katriina Kyllönen.
Eurooppalaisista kaupunkilaisista 96 prosenttia altistuu terveydelle haitallisille pienhiukkasten pitoisuuksille. Uusi eurooppalainen ilmanlaadun lainsäädäntö on viimeistelyvaiheessa. Vuodesta 2030 alkaen raja-arvojen odotetaan tiukentuvan entisestään, jotta eurooppalaisilla olisi turvallisempi ilma hengittää.
Suomen ajantasainen ilmanlaatutilanne löytyy Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erikoistutkija Katriina Kyllönen, Ilmatieteen laitos, puh. 050 352 6722, katriina.kyllonen@fmi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Merijään ilmastoa jäähdyttävä vaikutus pienenee sen pinta-alaa nopeammin17.7.2024 16:11:44 EEST | Tiedote
Kiihtyvä napa-alueiden merijääpeitteen sulaminen vähentää sen jäljellä olevaa jäähdytystehoa, mikä osaltaan edistää ilmaston lämpenemistä.
Ilmansaasteita mittaava suomalais-hollantilainen OMI-satelliittimittalaite toiminut avaruudessa jo ennätykselliset 20 vuotta12.7.2024 10:05:09 EEST | Tiedote
Maanantaina 15.7.2024 tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun suomalais-hollantilanen Ozone Monitoring Instrument (OMI) laukaistiin avaruuteen Nasan EOS-Aura satelliitin kyydissä kolmen muun ilmakehää havainnoivan mittalaitteen kanssa.
Viimeiset 12 kuukautta olleet globaalisti 1,5 astetta lämpimämpiä esiteolliseen aikaan verrattuna8.7.2024 05:00:00 EEST | Tiedote
Maapallon keskilämpötila ollut viimeisen vuoden ajan ennätyksellisen korkea.
Kesäkuu alkoi ja päättyi helteisiin, sateita tuli vaihtelevasti1.7.2024 11:57:36 EEST | Tiedote
Kesäkuun alku- ja loppupuolella oli helleputki, suurimmassa osassa maata oli tavanomaista lämpimämpää. Kuukauden sademäärät vaihtelivat paljon alueittain. Kesäkuun salamakeskiarvo ylitettiin jo kuukauden kahtena ensimmäisenä päivänä.
Maanantaina runsaita sateita ja mahdollisesti vaarallista ukkosta30.6.2024 13:54:31 EEST | Tiedote
Lauantaiseen Pekka-rajuilmaan liittyi voimakkaita ukkospuuskia. Maanantaiksi Suomeen saapuva matalapaine tuo uusia sateita ja ukkosia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme