Tutkijatohtori Nina Kokkinen johdattaa idän henkisyyteen 16.6. Tikanojan taidekodissa
Tikanojan taidekodin Idän henkisyys -näyttelyn yhteydessä järjestetään asiantuntijakierros tutkijatohtori Nina Kokkisen johdolla sunnuntaina 16.6. klo 13 suomeksi ja klo 14 englanniksi.
Asiantuntijakierroksella tutustutaan Idän henkisyys –näyttelyyn Donner-instituutin tutkijatohtorina toimivan Nina Kokkisen opastuksella. Taiteen ja uskonnontutkija Nina Kokkinen on toiminut näyttelyn kuraattorina.
Näyttely pohjautuu Kokkisen monivuotiseen tutkimushankkeeseen, jossa hän on perehtynyt suomalaisten taiteilijoiden mielikuviin koskien ’mystistä itää’. Hän on tutkinut Akseli Gallen-Kallelaa, Pekka Halosta ja Hugo Simbergia, jotka olivat innostuneita esoteerisesta henkisyydestä jo 1800-luvun lopulla.
Tikanojan näyttelyä varten Kokkinen on tutkinut idän henkisyyden kannalta kiinnostavien taiteilijanaisten Eva Bremerin, Meri Genetzin, Ilona Hariman ja Lyyli Visannin teoksia, joista osa kuuluu Tikanojan taidekokoelmaan. Kokkinen jatkaa yhä tutkimustaan, jossa hän käsittelee erityisesti Bremeriä.
Nina Kokkisen tutkimustyön pohjalta on tuotettu useita tietokirjoja, kuten Hengen aarteet. Esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950 (Parvs 2020) ja Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa (Vastapaino 2020). Hänet on lisäksi palkittu Edvard Richter -palkinnolla.
Kokkinen on kuratoinut useita näyttelyitä, kuten Sielun silmä-näyttelyn, joka käsitteli selvänäköisyyden teemaa ja oli esillä Gallen-Kallelan museossa ja Tikanojan taidekodissa vuosina 2019–2020. Hän on myös toiminut Tahiti – Taidehistoria tieteenä -aikakauslehden päätoimittajana.
Museolipun hintaan sisältyvä asiantuntijakierros järjestetään sunnuntaina 16.6.2024 suomeksi klo 13 ja englanniksi klo 14. Tikanojan taidekoti on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 10–17.
Näyttelyssä on nähtävillä laaja valikoima kulttuurihistoriallista esineistöä sekä noin sata taideteosta 1800-luvun lopulta nykypäivään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Näyttelypäällikkö Maaria Salo, Vaasan museot, p. +358403537377, maaria.salo@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Vaasan museot on Pohjanmaan aluevastuumuseo, joka tuottaa, tallentaa ja esittelee alueen tiedettä, taidetta ja historiaa. Näyttelymme tarjoavat yhdistelmän paikallista ja kansainvälistä kulttuuria sekä taidetta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vinterbadplatsen i Inre hamnen öppnas i slutet av oktober4.10.2024 15:22:41 EEST | Pressmeddelande
Den populära vinterbadplatsen vid Inre hamnen i Vasa öppnas igen i slutet av oktober, vecka 44. Vinterbadplatsen, som fritt och gratis kan användas av alla, är öppen varje dag kl. 6-21.
Sisäsataman avantouintipaikka aukeaa lokakuun lopussa4.10.2024 15:20:40 EEST | Tiedote
Vaasan Sisäsataman suosittu avantouintipaikka aukeaa jälleen lokakuun lopussa viikolla 44. Kaikille avoin ja maksuton avantouintipaikka on avoinna joka päivä klo 6–21.
Ungdomsarbetsveckan firas i Vasa: rockmusik, matlagning och naturutflykter på programmet4.10.2024 11:43:18 EEST | Pressmeddelande
Den riksomfattande ungdomsarbetsveckan firas den 7–13.10. Syftet med temaveckan är att lyfta fram ungdomsarbetarnas, föreningarnas, kommunernas och församlingarnas arbete för unga.
Nuorisotyön viikkoa vietetään Vaasassa: ohjelmassa mm. rokkia, kokkailua ja luontoretkiä4.10.2024 11:43:05 EEST | Tiedote
Valtakunnallista nuorisotyön viikkoa vietetään 7.–13.10.Teemaviikon tarkoituksena on nostaa esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää työtä nuorten hyväksi.
Äger du eller känner du till verk av Inkeri Julkunen?2.10.2024 12:21:02 EEST | Pressmeddelande
Vasas museer söker Inkeri Julkunens (1935–2017) färgglada och naivistiska verk. Genom den tidigare i höst påbörjade kartläggningen har Vasas museer fått vetskap om fina verk, men det får gärna komma flera.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme