Kustannusosakeyhtiö Parvs

Riiko Sakkisen uutuuskirja on taiteellinen tutkimus Fuengirolan suomalaisvähemmistöstä

Jaa

Los moimoi de Fuengirola -kirja liittyy näyttely- ja tutkimusprojektiin, jossa taiteilija Riiko Sakkinen (s. 1976) käsittelee suomalaista identiteettiä. Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa asuu noin 30 000 suomalaisen yhteisö, jonka jäsenet eivät välitä opiskella paikallista kieltä tai tapoja. He elävät omaa, puolieristäytynyttä elämäänsä ja viettävät kotoisasti aikaa suomalaisissa baareissa ja tukeutuvat omiin suomalaisiin kauppoihinsa, palveluihinsa ja instituutioihinsa. Fuengirolan hallinto onkin nimennyt kuntansa ”Suomen eteläisimmäksi kaupungiksi”.

Riiko Sakkinen opiskeli Kuvataideakatemiassa Helsingissä ja valmistui sieltä vuonna 2002. Vuodesta 2003 lähtien hän on asunut Pepinossa, Toledon maakunnassa Espanjassa. Suomalaisuuden tutkiminen taiteen keinoin on kiinnostanut häntä jo pitkään, ja sopiva idea löytyi nyt Fuengirolasta.

Tässä projektissa Sakkinen on haastatellut Fuengirolassa asuvia suomalaisia, ja hän on kerännyt aiheesta mittavan taustamateriaalin ja perehtynyt siihen huolellisesti. Tutkimuksellisesta otteesta huolimatta kyseessä on kuitenkin taideprojekti. Los moimoi de Fuengirola -sarjan teoksissa on mukana esimerkiksi ihmisten asenteita ja arvoja kuvaavia tilastoja ja kaavioita, jotka taiteilija on sepittänyt omasta päästään. Provokaatio on yksi Riiko Sakkisen käyttämistä keinoista. Sakkinen esittääkin usein sellaisia kommentteja tai väittämiä, joiden takana hän ei välttämättä itse seiso, mutta jotka herättävät keskustelua.

Taiteilijan mukaan ”Fuge” on utopia ja ikään kuin parempi versio suomalaisuudesta ja Suomesta. Kirjan ja näyttelyn nimi viittaa paikallisten espanjalaisten suomalaisille antamaan nimeen ”los moimoi”, joka puolestaan viittaa suomalaisten tapaan tervehtiä toisiaan. Sakkisen mukaan paikallisten suomalaisten haastatteluissa korostui se, että monet olivat tulleet Fuengirolaan nimenomaan pakoon jotain: Suomen säätä ja ilmastoa, velkoja tai muita talousasioita tai jopa poliisia. Kotimaasta muistuttavat muun muassa Suomesta tuodut elintarvikkeet, suomalaisten omat ravintolat ja vaikkapa pesäpallo.

Kirjan on toimittanut Serlachiuksen johtaja Pauli Sivonen, ja se liittyy Serlachiuksen Pääkonttorissa 15.6.2024 avautuvaan samannimiseen näyttelyyn. Näyttely on avoinna 16.2.2025 asti.

Los moimoi de Fuengirola – Riiko Sakkinen
Kirjoittajat: Riiko Sakkinen, Pauli Sivonen
Toimittanut Pauli Sivonen
kielet suomi ja englanti
Parvs ja Serlachius 2024, 180 sivua

Kirjaa on painettu 800 taiteilijan käsin muokkaamaa, signeeraamaa ja numeroimaa kappaletta. Painoksen 30 ensimmäistä kirjaa sisältävät lisäksi alkuperäispiirustuksen.


Arvostelukappaleet ja kuva-aineisto medialle: Hanna Karppanen, kustantaja, Parvs, hanna.karppanen@parvs.fi

Lisätietoa näyttelystä: Susanna Ylöjärvi, tiedottaja, Serlachius, susanna.ylojarvi@serlachius.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Riiko Sakkinen: Los moimoi de Fuengirola, Parvs & Serlachius 2024
Riiko Sakkinen: Los moimoi de Fuengirola, Parvs & Serlachius 2024
Kustannusosakeyhtiö Parvs
Lataa
Riiko Sakkinen: ”Fugeburger”
Riiko Sakkinen: ”Fugeburger”
Israel Galán Israel Galán
Lataa
Riiko Sakkinen: ”Kontula – Los Boliches”
Riiko Sakkinen: ”Kontula – Los Boliches”
Israel Galán Israel Galán
Lataa
Riiko Sakkinen: ”I Love Fuge”
Riiko Sakkinen: ”I Love Fuge”
Israel Galán Israel Galán
Lataa
Riiko Sakkinen: ”Lenkkimakkarasauna”
Riiko Sakkinen: ”Lenkkimakkarasauna”
Israel Galán Israel Galán
Lataa
Riiko Sakkinen: ”Fugessa myytäviä Suomesta tuotuja ruokia”
Riiko Sakkinen: ”Fugessa myytäviä Suomesta tuotuja ruokia”
Israel Galán Israel Galán
Lataa
Riiko Sakkinen: ”Suomen värit”
Riiko Sakkinen: ”Suomen värit”
Israel Galán Israel Galán
Lataa
Riiko Sakkinen: ”Multi cultura del alcohol en Fuengirola”
Riiko Sakkinen: ”Multi cultura del alcohol en Fuengirola”
Israel Galán Israel Galán
Lataa
Riiko Sakkinen: ”Pelipaita”
Riiko Sakkinen: ”Pelipaita”
Israel Galán Israel Galán
Lataa
Riiko Sakkinen: ”Finlandia”
Riiko Sakkinen: ”Finlandia”
Israel Galán Israel Galán
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs

Lauri Erikssonin valokuvakirja ”Muodonmuutoksia” on runollinen elämäntarina muistoista ja katoavaisuudesta24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Valokuvataiteilija Lauri Eriksson (s. 1965) on viime vuosina jäljittänyt elinympäristöstään omaelämäkerrallisia tapahtumia, aineksia ja kerrostumia muovaten niistä uusia sommitelmia: valokuvia ja tekstejä. Lauri Erikssonin omakuvat, maisemat ja havainnot sitovat yhteen kollektiivista kaipuuta ihmisen ja ympäristön monimuotoisessa vuorovaikutuksessa.

Kiitoskirjeitä-kirja on nykytaiteilijalta toiselle polveileva viestiketju4.9.2024 12:41:53 EEST | Tiedote

Kiitoskirjeitä on Serlachiuksen samannimiseen näyttelyyn liittyvä poikkeuksellinen näyttelykatalogi, jossa nykytaiteilijat nostavat esiin heihin voimakkaasti vaikuttaneita taideteoksia ja kiittävät niiden tekijöitä. Näistä kiitosviesteistä ja teoksista syntyy taiteilijalta toiselle kulkeva polveileva ketju, joka synnyttää teosten ja tekijöiden välille uusia kytkentöjä ja yllättäviä assosiaatioita.

Jarmo Mäkilän uutuuskirja on autofiktiivinen muistelma taiteilijan lapsuudesta6.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Raumalaissyntyinen Jarmo Mäkilä (s. 1952) lukeutuu maamme merkittävimpiin kuvataiteilijoihin. Mäkilä on suunnannäyttäjä ja oman tiensä kulkija, ja hänen taiteensa on ollut laajasti esillä myös muualla maailmassa. Rauman taidemuseon näyttelynavajaisissa 7. kesäkuuta julkaistavassa kirjassa Mäkilä avaa taiteensa lähtökohtia autofiktiivisen kirjoittamisen keinoin. Näissä teksteissä ja niihin liitetyissä maalauksissaan hän palaa lapsuutensa maisemiin sodanjälkeisen Suomen uudelleenrakentamisen aikaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye