Hallituksen energiapolitiikka nostaisi maa- ja metsätalouden kustannuksia eikä kannusta ilmastotoimiin
Hallitus esittää liikennepolttoaineiden päästökaupan laajentamista maa- ja metsätalouden käyttämiin polttoaineisiin. Tämä voi nostaa maa- ja metsätalouden kustannuksia yhteensä noin 60 miljoonaa euroa vuodessa. Pelkästään maatalouden osalta laajennus tarkoittaisi yli prosentin leikkausta koko toimialan käyttökatteeseen. Arvioitu polttoöljyn hinnan nousu olisi 11 senttiä/litra.
![Traktorin ratissa](/data/images/public/2037/70305697/28e012d7-4e20-4003-a9c5-555f9b1189d8-w_720.jpg)
Kyse on kansallisesta sääntelystä, koska päästökauppadirektiivissä maa- ja metsätalous on jätetty päästökaupasta ulos. Hallitusohjelmassa luvataan, että EU-lainsäädännön toimeenpanon yhteydessä vältetään kansallista lisäsääntelyä. Lisäksi hallitus on sitoutunut siihen, ettei kansallisesti tehdä sellaisia päätöksiä, jotka lisäävät maatalouteen kohdistuvia kustannuksia.
MTK:n näkemyksen mukaan esitystä täytyy muuttaa. Jos kansallinen laajennus toteutettaisiin suunnitellusti 2027 alusta alkaen, on hallituksen järjestettävä kustannuskompensaatio maa- ja metsätalouden harjoittajille samaan aikaan laajennuspäätöksen kanssa. Fossiilisen polttoaineen jakelun päästökauppa synnyttää valtiolle varoja siten, että toimialoille, joita päästökauppadirektiivin laajennus ei lähtökohtaisesti koske, voidaan kustannuskompensaatiot järjestää.
Hallitus esittää myös muutoksia liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitteeseen. Esitys sisältää MTK:n toivoman joustomekanismin, jolla osa jakeluvelvoitteesta voitaisiin kattaa muun muassa metsien ja peltojen kasvavalla hiilensidonnalla sekä maaperäpäästöjen vähentämisellä. Valitettavasti näille esitetään yhden prosentin kattolukua, joka estäisi toimien kunnollisen hyödyntämisen. Jos kattoluku jää lopulliseen lainsäädäntöön, se vesittää koko joustomekanismin ja maankäyttösektorin ilmastotoimet jäävät toteutumatta. Joustomekanismi olisi toimiva ja kustannustehokas tapa kiihdyttää markkinaehtoisten ilmastotoimien aloitusta. Muuten paineet valtion budjettirahoitukselle nousevat. MTK vaatii esitetyn kattoluvun poistamista hallituksen esityksestä kokonaan.
Lisätietoja: Anssi Kainulainen, energia-asiantuntija, MTK, 050 596 1541
Kuvat
![Traktorin ratissa](/data/images/public/2037/70305697/28e012d7-4e20-4003-a9c5-555f9b1189d8-w_240.jpg)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Mediakutsu: MTK:n ja SLC:n maatalouden vähähiilisyystiekartan julkistustilaisuus 20.8. kello 12:0016.7.2024 16:32:22 EEST | Kutsu
Tervetuloa seuraamaan MTK:n ja SLC:n maatalouden vähähiilisyystiekartan julkistustilaisuutta. Tilaisuus on seurattavissa etäyhteyksin tiistaina 20. elokuuta kello 12:00 alkaen.
Lappiin sijoittuva hanke tähtää luontokadon hillintään ja tarjoaa maanomistajille uusia mahdollisuuksia16.7.2024 14:52:47 EEST | Tiedote
MTK:n Luontoarvomarkkinoilta lisäarvoa Lappiin –hankkeessa tavoitteena on kehittää menetelmä, joka luo metsänomistajalle uusia ansaintakeinoja samalla parantaen ilmaston, ympäristön ja vesien tilaa sekä hilliten luontokatoa. Työ on herättänyt kiinnostusta ja parhaillaan hanke etsii esimerkkikohteita lappilaisten metsänomistajien luontoarvokohteiden tuotteistamista ja luontoarvokaupan sopimusmalleja varten.
Susituhot jatkavat kasvuaan lammastiloilla – alkuvuoden aikana yli 30 lammasvahinkoa10.7.2024 11:10:44 EEST | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen tuore suden kanta-arvio ja lammastalouden kokemukset kentältä ovat merkittävässä ristiriidassa. Luke on tänä vuonna arvioinut Suomen susikannan jopa hieman pienentyneen viime vuodesta. Alkukesästä tapahtuneiden vahinkojen määrä kertoo kuitenkin muuta.
Luonnonmarjojen sesongit alkavat – huomioi nämä asiat marjaretkelle lähdettäessä9.7.2024 09:06:34 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 marjasato kypsyy ympäri Suomea ja esimerkiksi odotettua mustikkasatoa päästään laajalti keräämään jo heinäkuussa. MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen kertoo, mitä kaikkea luonnonmarjakauteen valmistautuvan kannattaa painaa mieleen.
Saimaan vesiensuojeluyhdistykselle tunnustus ansiokkaasta vesiensuojelutyöstä5.7.2024 11:30:31 EEST | Tiedote
MTK Säätiön Veden vaalija -palkinto myönnettiin tärkeän ja pitkäjänteisen vesiensuojelutyön tunnustamiseksi. 10 000 euron suuruinen palkinto luovutettiin 5. heinäkuuta Seinäjoen Farmari-messuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme