Helsinkiläiskouluissa kokeillaan uusia keinoja kaukolämmön hinnan ja päästöjen hillitsemiseksi
Helsingin kaupunki ja Helen Oy haluavat mullistaa tavan, jolla rakennuksissa säädellään kaukolämmön kulutusta. Kaksivuotisessa pilottihankkeessa kehitetään lämmön kulutusjoustoon tähtääviä ratkaisuja, joiden avulla rakennusten ylläpitäjät voivat säästää lämmityskuluissa ja osallistua ilmastotalkoisiin. Tavoitteena on teknologinen murros, joka on skaalattavissa koko kaupungin rakennuskantaan.
![Kuva: Janne Hirvonen / Helsinki Partners](/data/images/public/60577852/70320260/d2870f98-22fc-4701-8ab9-c988debc5df1-w_720.jpg)
Lämmönkulutushuippujen aikana kaukolämmön tuottaminen aiheuttaa tavanomaista enemmän kustannuksia ja CO2-päästöjä. Energiayhtiö Helen Oy ja Helsingin kaupunki kehittävät yhdessä keinoja ongelman ratkaisemiseksi kulutusjouston avulla.
Monet kuluttajat ja taloyhtiöt säätelevät jo sähkönkäyttöään hintojen mukaan. Tavoitteena on, että jo lähitulevaisuudessa kaukolämmön kulutusjousto olisi asukkaille yhtä tuttu asia.
"Lämmön kuluttajilla on iso rooli sähköistyvän lämmöntuotannon kulutushuippujen tasaamisessa. Suuressa osassa rakennuksia tapahtuu ajoittain energiankulutusta lisäävää ylilämmittämistä, jota voidaan vähentää kaukolämmön digitalisaation avulla automatisoimalla lämmön käytön optimointia. Sitä kautta voidaan alentaa paitsi hiilidioksidipäästöjä, myös lämmittämisen kustannuksia", kertoo Helenin lämpö ja jäähdytys -liiketoiminnasta vastaava johtaja Timo Aaltonen.
Tänä syksynä alkavassa pilottihankkeessa Helen ja Helsingin kaupunki kokeilevat lämmityksen optimointia tekoälyteknologian avulla kouluissa ja urheilukentillä. Tavoitteena on teknologinen murros, joka on skaalattavissa koko kaupungin kiinteistökantaan.
"Kokeiluun osallistuvien rakennusten lämmitysjärjestelmää voidaan säätää esimerkiksi niin, että rakennusta lämmitetään jo aamulla tarkoituksellisesti hieman tavanomaista enemmän, jos Helsinkiin ennakoidaan iltapäiväksi paukkupakkasia ja kaukolämmön kulutuspiikkiä. Näin rakennus tarvitsee vähemmän kaukolämpöä kulutuspiikin aikana", johtava energia-asiantuntija Kalevi Härkönen Helsingin kaupungilta kertoo.
Jos tarpeeksi monta rakennusta hyödyntää tulevaisuudessa vastaavia lämmönoptimointiratkaisuja, kulutuspiikkejä voidaan tasoittaa merkittävästi.
Hiilineutraali Helsinki ja Helen vuonna 2030
Kaukolämpöjärjestelmän kehittäminen ja älykkäämpi energiankäyttö auttavat kaupunkia ja Heleniä kohti yhteistä päämäärää – Helsingin muuttamista hiilineutraaliksi kaupungiksi vuoteen 2030 mennessä. Vaikka kaukolämmön tuotanto on jo ottanut suuria harppauksia kohti hiilineutraaliutta, matkaa on jäljellä.
"Lämmitys on edelleen Helsingin suorien päästöjen suurin lähde. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen ja lämmöntuotannon kulutushuippujen tasaaminen ovat tärkeitä askelia Helsingin ilmastotyössä", Helsingin kaupungin ilmastojohtaja Hanna Wesslin sanoo.
Kuluvana vuonna Helenin tavoitteena on vähintään 60 prosentin vähennys ja seuraavana vuonna 80 prosentin vähennys vuoden 1990 kasvihuonekaasupäästöihin verrattuna. Helen saavuttaa vähennystavoitteensa siirtymällä kaukolämmön tuotannossa lämpöpumppuihin, kestävästi tuotettuun bioenergiaan sekä sähkökattiloihin.
Kouluissa ja liikuntakentillä aloitettavat kokeilut ovat osa Helenin ja Helsingin Systemic Heat Shift (SHS) -pilottihanketta. Rahoitus sille on saatu EU:n Net Zero Cities -hankkeesta, johon osallistuu sata hiilineutraaliutta tavoittelevaa eurooppalaiskaupunkia.
Kaksivuotinen pilottihanke laajenee vähitellen muutamasta koulusta ja liikuntapaikasta arviolta 50 koulukiinteistöön. Samansuuntainen hanke on meneillään myös useassa Helsingin kaupungin asunnot Oy:n asuintalossa.
Tilojen käyttäjien tyytyväisyyttä sisäilman lämpötiloihin seurataan koko pilottihankkeen ajan. Kokeilun ei odoteta vaikuttavan sisätilojen viihtyvyyteen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kalevi Härkönen, johtava energia-asiantuntija
Puh. 09 310 20454
kalevi.harkonen@hel.fi
Helen Oy
Timo Aaltonen, johtaja, lämpö ja jäähdytys
Puh. 050 454 3475
timo.aaltonen@helen.fi
Helenin konserniviestintä
Puh. 040 148 9064
viestinta@helen.fi
Kuvat
![Kuva: Janne Hirvonen / Helsinki Partners](/data/images/public/60577852/70320260/d2870f98-22fc-4701-8ab9-c988debc5df1-w_240.jpg)
Helsingin kaupunki
Helsinki tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä ja sopeutuu muuttuvaan ilmastoon. Lämmitys, liikenne ja sähkö ovat pääkaupungin suurimpia suoria päästölähteitä, ja niiden hillitsemiseen etsitään aktiivisesti ratkaisuja. Maailmanluokan ilmastotekoihin tarvitaan niin asukkaita, yrityksiä kuin kaupunkia, ja Helsinki haluaa tehdä kestävien valintojen tekemisen mahdollisimman helpoksi. ilmasto.hel.fi
Helen Oy
Helen Oy tarjoaa helpompaa ja mutkattomampaa arkea yli 560 000 asiakkaalle Suomessa. Lämmön, jäähdytyksen ja sähkön lisäksi tarjoamme ratkaisuja alueelliseen ja uusiutuvaan energiaan sekä sähköiseen liikenteeseen. Kehitämme fiksumpaa hiilineutraalia energiajärjestelmää, jonka avulla jokainen voi tuottaa, käyttää ja säästää energiaa ympäristöä kunnioittaen. Tavoitteemme on saavuttaa energiantuotannossamme sataprosenttinen hiilineutraalisuus 2030. Yhdistetään voimat ja tehdään uuden energia-aikakauden mahdollisuuksista totta. helen.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Töölönlahden kesäpuisto avautuu kaupunkilaisten käyttöön17.7.2024 16:06:41 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on uudistanut Töölönlahden puistoaluetta. Helsingin keskustan ja sen kulttuurirakennusten reunustama puistoalue on nyt entistä viihtyisämpi ja tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen ja oleiluun.
Melu- ja tärinähaittaa aiheuttava räjäytystyö alkaa Marian alueen työmaalla – tiedossa myös liikenteen pysäytyksiä16.7.2024 13:13:19 EEST | Tiedote
Entisen Marian sairaala-alueen työmaalla siirrytään tällä viikolla louhinta-, kaivuu- ja räjäytystöihin. Melu- ja tärinähaittaa aiheuttava kallion räjäytystyö kestää arviolta neljä viikkoa. Räjäytystyön vuoksi Mechelininkadun liikenne joudutaan ajoittain pysäyttämään.
Tieliikennejärjestelyitä John Stenbergin rannassa ajalla 19.7. – 16.8.202415.7.2024 14:59:43 EEST | Tiedote
Kääntyminen Pitkäsillalta John Stenbergin rantaan suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä 19.7.-16.8.2024.
Aluehallintovirasto määräsi Helsingin kaupungin ennallistamaan Kruununvuorenrannan noron12.7.2024 10:36:38 EEST | Tiedote
Aluehallintovirasto (AVI) velvoitti Helsingin kaupungin ennallistamaan Kruunuvuorenrannan noron 10. heinäkuuta antamassaan päätöksessä. Samassa päätöksessä AVI hylkäsi kansalaisjärjestöjen vaatimukset töiden keskeyttämisestä, sillä kaupunki oli jo keskeyttänyt työt loppusyksystä 2023. AVIn päätös ei ole vielä lainvoimainen.
Myynti polkupyörästä tai kärrystä ei ole sallittua Esplanadin puistossa tai Senaatintorilla11.7.2024 12:20:22 EEST | Tiedote
Polkupyörästä tai liikkuvasta kärrystä voi myydä ruokaa ja muita tuotteita puistoalueilla ilman erillistä lupaa Helsingissä, mutta jatkossa liikkuva myynti on kiellettyä Senaatintorilla ja Esplanadin puistossa. Säännöllinen myynti edellyttää aina elintarvikelain mukaista ilmoitusta toiminnan aloittamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme