Suomen saavutettavuus ilman lentämistä: 63 tuntia Madridista, 38 tuntia Pariisista
Matka Madridista Suomeen kestää parhaimmillaan 63 tuntia, Pariisista 38 tuntia, Berliinistä 29 tuntia ja Kööpenhaminasta 18 tuntia, kun käytetään julkisia liikenneyhteyksiä ilman lentämistä. Maantie- ja merimatkat vievät keskimäärin seitsemän kertaa enemmän aikaa kuin vastaavat lentomatkat. Juna- ja bussimatkustus ovat hitaampia vaihtoehtoja, mutta aiheuttavat vähemmän kasvihuonepäästöjä. Monipuoliset yhteydet ovat tärkeitä myös huoltovarmuuden kannalta.

Kansainvälistä matkailua edistävän Visit Finlandin tilaama Suomen vaihtoehtoinen ja vähähiilinen saavutettavuus -raportti tuo esille, kuinka matkailijat voivat saavuttaa Suomen ilman lentoliikennettä käyttäen juna-, bussi- ja laivayhteyksiä. Raportissa tarkasteltiin lentämiselle vaihtoehtoisia reittejä Länsi-Euroopan kaupungeista, Pohjoismaiden pääkaupungeista ja Baltian maista Suomeen. Raportissa vertailun kohteena oli matka-aika, matkan vaatimat vaihdot ja matkasta aiheutuneet päästöt.
Raportin keskeiset havainnot osoittavat, että maantie- ja merimatkat ovat huomattavasti hitaampia kuin lentomatkat. Maantie- ja merimatkat kestävät keskimäärin seitsemän kertaa kauemmin kuin vastaavat lentomatkat, kun otetaan huomioon matka lentokentälle ja odotusajat, mikä asettaa merkittäviä haasteita matkailijoille, joille aika on kriittinen tekijä.
– Vaihtoehtoiset matkustusmuodot ovat hitaampia, mutta juna- ja bussimatkojen ilmastovaikutukset ovat paljon pienemmät, mikä tekee niistä vastuullisemman valinnan. Suurin osa matkailun päästöistä muodostuu itse matkustamisesta kohteeseen, joten tämä on erityisen tärkeää ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kestävän kehityksen edistämisessä, kommentoi Visit Finlandin kestävän matkailun asiantuntija Liisa Kokkarinen.
Päästöjen vertailu hankalaa
Raportti osoittaa, että päästöjen vertailu on haastavaa, koska kuljetusyhtiöillä on erilaisia tapoja ilmoittaa päästöt. Esimerkiksi laivojen päästöt voidaan jakaa matkustajien ja rahdin kesken määrän, painon tai tulojakauman mukaan. Lisäksi osa kuljetusyhtiöistä on huomioinut elinkaaren kaikki kasvihuonepäästöt, osa taas ilmoittaa vain reitin suorat hiilidioksidipäästöt. Vertailtavuuden vuoksi kartoituksessa päädyttiin käyttämään kuljetusyhtiöiden omien laskelmien sijaan ruotsalaisen Travel & Climate -verkoston tuottamaa päästötietoa.
– Raportista ilmenee, ettei lennon vaihtaminen laivaan vähennä päästöjä tuntuvasti. Selkeästi vähäpäästöisin reitti Suomeen on junalla Haaparannan kautta. Reitti Keski-Euroopasta Pohjoismaihin (Islantia lukuun ottamatta) käy kuitenkin aina Hampurin kautta. Toisin sanoen Suomen lisäksi myös Ruotsi, Norja ja Tanska ovat riippuvaisia samasta raideyhteydestä. Toisaalta päästövähennyksiä saadaan aikaan, jos jo osa matkasta kuljetaan lentämisen sijaan raiteita pitkin.
Suomen saavutettavuuden parantaminen ilman lentämistä
Suomen saavutettavuus ilman lentämistä on mahdollista, mutta pitkät matka-ajat ja tarvittavat useat vaihdot muodostavat merkittäviä haasteita. Raportti korostaa myös, että lentämättömän matkustuksen varausprosessi on monimutkainen ja vaatii useiden verkkosivujen käyttöä. Lentojen varaaminen on huomattavasti helpompaa. Vaihtoehtoiset matkustusmuodot sisältävät myös lukuisia vaihtoja.
– Esimerkiksi Haaparannan kautta kulkeva hyvä yhteys, toimivat yhteensovitetut vaihdot ja aikataulut sekä yksinkertainen matkaketju, jonka lipun voi ostaa vaikka Helsingistä Berliiniin yhdeltä toimijalta, parantaisivat nykyistä tilannetta huomattavasti. Tämä olisi matkailun kestävyyden kannalta oleellista, ja lisäksi Suomi voisi houkutella matkailijoita, jotka haluavat välttää lentämistä.
Suomen vaihtoehtoinen ja vähähiilinen saavutettavuus -raportissa tutkittiin eri vaihtoehtoja matkustaa Suomeen ilman lentoliikennettä, ja sen toteutti The Travel Foundation, joka on erikoistunut kestävän matkailun kehittämiseen. Tutkimus keskittyi erityisesti Länsi-Euroopan, Pohjoismaiden ja Baltian yhteyksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa KokkarinenHead of Sustainable Development, Visit FinlandBusiness Finland / Visit Finland
Varmimmin tavoitettavissa 18.6. alkaen klo 9.
Heli HemgårdCommunications ManagerVisit Finland, Invest in Finland, Work in Finland, Film in Finland
Puh:+358409015219heli.hemgard@businessfinland.fiKuvat

Linkit
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Suomi ja onnellisuus: seitsemän vuotta kärjessä – jatkuuko menestys?5.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemän kertaa peräkkäin YK:n World Happiness -raportissa. Seuraava raportti julkistetaan 20.3., ja odotukset ovat korkealla. Valitaanko Suomi kahdeksannen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi?
Uudet veturihankkeet kutsuvat pk-yrityksiä mukaan kasvattamaan kilpailuetuaan – aiheina vetytalous ja tulevaisuudenkestävä liikkuminen26.2.2025 12:05:33 EET | Tiedote
Business Finlandin rahoituksella käynnistyy kaksi uutta veturihanketta: ABB:n H2 Springboard ja Nokian Renkaiden FUTUREPROOF. Lisää valintoja veturihankkeista tehdään maaliskuussa 2025. Veturit tarjoavat yhteistyömahdollisuuksia pk-yrityksille ja tutkimusorganisaatioille tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi.
Ulkomaiset matkailijat käyttivät Suomessa 3,7 miljardia euroa vuonna 202417.2.2025 08:28:06 EET | Tiedote
Ulkomaiset matkailijat tekivät yhteensä 4,9 miljoonaa matkaa Suomeen ja käyttivät rahaa yhteensä noin 3,7 miljardia eli keskimäärin 310 miljoonaa kuukaudessa. Matkailijoita saapui 106 maasta ja he vierailivat 221 matkakohteessa. Matkoista yön yli matkoja oli noin 90 prosenttia. Vapaa-ajan matkailijoiden osuus oli 74 prosenttia ja työmatkailijoiden 26 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Visit Finlandin yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tuottamasta Matkailijamittari -tilastosta.
Matkailualan yrityksille rahoitusta viime vuonna noin 740 000 euroa14.2.2025 08:26:32 EET | Tiedote
Business Finland myönsi vuonna 2024 matkailualan yrityksille rahoitusta 742 921 euroa. Matkailualan saama rahoitus on kuitenkin vain pieni osa Business Finlandin vuonna 2024 myöntämästä 611 miljoonan euron kokonaisrahoituksesta. Matkailualalla on paljon hyödyntämätöntä innovaatiopotentiaalia.
Business Finland myönsi viime vuonna 611 miljoonaa euroa28.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Business Finlandin vuonna 2024 myöntämä rahoitus oli 611 miljoonaa euroa. Yrityksille myönnetyn TKI-rahoituksen osuus oli 383 miljoonaa euroa, tutkimuspuolella 177,5 miljoonaa euroa ja elinkeinorahoituksen 50 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme