Petri Forsell Kokkolan LVIS-Palvelun toimitusjohtajaksi
Talotekniikkakonserni QMG:n tytäryhtiö Kokkolan LVIS-Palvelu saa uuden vetäjän yrityksen sisältä. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Petri Forsell 17.6.2024 alkaen. Tehtävässä toiminut Heikki Kiiskilä jättää tehtävänsä QMG:llä.
Petri Forsell tuli yritykseen liiketoimintakaupan myötä, kun Kokkolan LVIS-Palvelu osti PetenPutki Oy:n liiketoiminnan syksyllä 2023. Hän on työskennellyt liiketoimintakaupan jälkeen yrityksessä huoltopäällikkönä.
Paikallinen johtamismalli motivoi
YIT-Huberilla työskennellyt LVI-teknikko Petri Forsell lähti aikoinaan yrittäjäksi itsenäisyys ja asiakaslähtöinen kehittäminen kantavana ajatuksenaan. Omistajayrittäjä tunsi Kokkolan LVIS-Palvelun väen entuudestaan ja innostui valtakunnallisen konsernin paikallisuutta kunnioittavasta toimintaperiaatteesta ja sen tuomista kasvumahdollisuuksista. Yrittäjänä vierähti yli 14 vuotta.
”Pääsen nyt Kokkolan LVIS-Palvelun uutena johtajana jatkamaan tiimimme luotsaamista paikalliseen asiantuntemukseen ja itsenäiseen toimintaan perustuen. Tätä täydentää konsernilta saamamme vahvemmat hartiat ja yhteistyömahdollisuudet muiden tytäryhtiöiden kanssa”, Petri Forsell kertoo.
”Petrillä on erinomaiset verkostot Kokkolan seudulla, vahvat kyvyt pitkien asiakassuhteiden luomiseen sekä näyttöä ammattitaitoisen henkilöstön sitouttamisesta. Toivotan Petrin lämpimästi tervetulleeksi toimitusjohtajaverkostoomme. Samalla kiitän koko QMG:n puolesta Heikkiä ansiokkaasta työstä konsernissa ja toivotan menestystä uusiin haasteisiin”, kertoo QMG:n palveluliiketoiminnasta vastaava Pekka Pöykkö.
Kattavilla palveluilla vastataan seudun investointibuumin tarpeisiin
Liiketoimintakaupan myötä Kokkolan LVIS-Palvelusta tuli kattava LVI-urakoinnin ja -palveluiden tarjoaja Keski-Pohjanmaan investointibuumin tarpeita vastaamaan. Yritys työllistää runsaat 20 talotekniikan ammattilaista ja sen liikevaihto oli viime tilikaudella 2,5 miljoonaa euroa.
Kokkolan seudulle kaavaillaan mittavia investointeja muun muassa vedyntuotantoon. Teollisuus muodostaakin Kokkolan LVIS-Palvelun asiakaskunnasta merkittävän osan. Pitkiä asiakkuuksia löytyy myös julkiselta puolelta, jossa yritys uusi jälleen palvelusopimuksensa Kokkolan kaupungin ja Kokkolan sataman kanssa.
”Pisimmät asiakkuutemme juontuvat parin kymmenen vuoden taakse. Meille on kunnia-asia lunastaa lupauksemme laadukkaasta työstä jokaisena päivänä. Olemme luottokumppani asiakkaillemme ja palveluihin laajennettuamme myös entistä kiinnostavampi tekijä yhä suuremmalle asiakasjoukolle. Tulevaisuus Kokkolan seudulla näyttää oikein vireältä”, Petri Forsell kommentoi.
Palveluliiketoiminnan osuus kasvaa yhä suuremmaksi koko QMG-konsernissa niin orgaanisesti kuin yritysostoin. Konserniin on liittynyt vuodenvaihteen jälkeen neljä talotekniikan huolto- ja korjauspalveluissa toimivaa yritystä. QMG:n emoyhtiö Nimlas jatkaa kasvuaan, kun siihen kuuluvat Sandbäckens Ruotsissa ja Konstel Norjassa kasvavat niin ikään yritysostoin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri ForselltoimitusjohtajaKokkolan LVIS-Palvelu Oy
Puh:+358 44 992 2945petri.forsell@lvis-palvelu.fiPekka Pöykköliiketoimintajohtaja, PalvelutQuattro Mikenti Group
Puh:+358 50 432 4822pekka.poykko@qmg.fiLinkit
Kokkolan LVIS-Palvelu Oy
Vuonna 1972 perustettu Kokkolan LVIS-Palvelu Oy on johtava LVIS-urakoitsija ja huoltoyritys Keski-Pohjanmaalla. Yritys tarjoaa kokonaisvaltaista LVI-palvelua kiinteistöjen omistajille, omistajien edustajille, käyttäjille, teollisuudelle, rakennusliikkeille ja rakennuttajille. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2023 noin 2,5 miljoonaa euroa ja se työllistää 20 talotekniikka-ammattilaista.
QMG lyhyesti
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se toteuttaa talotekniikan projekti- ja palveluliiketoimintaa valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu 49 tytäryhtiötä eri puolilla maata. Vuonna 2023 QMG:n liikevaihto oli 270,1 miljoonaa euroa (pro forma). Konsernin palveluksessa on yli 1500 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista.
Keski-Pohjanmaalla QMG:hen kuuluvat Kokkolan LVIS-Palvelu, sähköön ja rakennusautomaatioon erikoistunut Mesiel, turvatekniikkayhtiö Capcon sekä LVI-urakointi- ja palveluyritys ORS Service.
QMG, ruotsalainen Sandbäckens ja norjalainen Konstel muodostavat pohjoismaisen Nimlas Group -talotekniikkakonsernin. Nimlaksen pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners, ja omistajaohjelmaan kuuluu yhtiöistä yli 500 henkilöstöomistajaa.
Päätiedot Nimlas Groupista
Nimlas Group on johtava pohjoismainen talotekniikkaurakointi- ja -palvelukonserni, joka työllistää 4000 talotekniikka-ammattilaista yli 120 tytäryhtiössä Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa.
Nimlas-konserni tarjoaa talotekniikkaurakointia ja -palveluita laajasti. Valikoima kattaa muun muassa LVI-, sähkö-, automaatio-, jäähdytys-, kylmätekniikka-, paloturva- sekä suunnittelu- ja turvatekniikkaratkaisut. Nimlas on asettanut tavoitteekseen olla markkinoiden vastuullisin talotekniikkakonserni, joka muodostaa parhaan ympäristön alan yrityksille ja ammattilaisille. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2023 noin 8 miljardia Ruotsin kruunua (pro forma).
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Quattro Mikenti Group
Antero Lindström Hausmaticin toimitusjohtajaksi – Rakennusautomaation kysyntä kasvaa kohisten17.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan automaatioyritys Hausmaticin toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2025 alkaen sähköinsinööri Antero Lindström. Yrityksen perustaja Harri Havurinne siirtyy tukemaan uutta johtajaa ja jatkaa yrityksen palveluksessa. Yritys on erikoistunut rakennusautomaatiojärjestelmiin Uudellamaalla.
Anna Tervahauta Movitekin toimitusjohtajaksi4.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Oululaisen talotekniikkayritys Movitekin johtoon astuu 1.1.2025 LVI-insinööri Anna Tervahauta. QMG-konserniin kuuluvaa yhtiötä luotsannut Oiva Loukkojärvi siirtyy tekniseksi johtajaksi tukemaan uutta vetäjää.
QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi Christoffer Järkeborn3.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Christoffer Järkeborn on nimitetty QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Järkeborn toimii tällä hetkellä Nimlas Groupin varatoimitusjohtajana ja Sandbäckensin toimitusjohtajana. Mikael Matts, nykyinen toimitusjohtaja, siirtyy Nimlaksen hallituksen jäseneksi. Nimitys tukee Nimlas Groupin kannattavan kasvun strategiaa.
Sakari Rahtu vahvistamaan QMG:n valtakunnallista palveluliiketoimintaa ja GreenValue-palvelun kasvua12.11.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG on nimittänyt Sakari Rahdun myyntijohtajaksi 12.11.2024 alkaen. Rahdun vastuulla on QMG:n palveluliiketoiminnan myynnin valtakunnallinen kehittäminen sekä avainasiakkuuksien johtaminen, ja hän toimii konsernin paikallisten palveluyritysten strategisena kumppanina.
Kimmo Liukkonen tukemaan QMG:n kehitystoimintaa ja digitalisaatiota4.11.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Senior Advisor Kimmo Liukkonen toimii jatkossa QMG:n kehitystoiminnan vetäjänä ja keskittyy erityisesti digitalisaation edistämiseen konsernissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme