Hoivakodeissa asutaan selvästi lyhyemmän ajan kuin aiemmin
65-vuotta täyttäneet naiset viettävät nykyään 1,5 vuotta ja miehet noin 10 kuukautta jäljellä olevasta elinajastaan hoivakodissa.
65-vuotta täyttäneiden naisten ja miesten hoivakodeissa asuma aika on lyhentynyt merkittävästi vuosien 2008 ja 2018 välillä: Muutos kymmenen vuoden aikana oli naisilla noin neljä kuukautta ja miehillä yksi kuukausi. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston Väestötieteen ja väestön terveyden instituutin tuoreesta tutkimuksesta.
Asumisajan lyhentyminen johtuu pitkälti siitä, että pitkäaikaishoitoon siirtyminen on viivästynyt lähemmäksi kuolemaa.
- Tulokset heijastelevat kiristettyjä hoitoon pääsyn kriteerejä ja vanhusten huonompaa kuntoa hoivaan päästessä, sanoo tutkijatohtori Kaarina Korhonen Helsingin yliopistosta.
Hoivakotiin tullaan aiempaa huonokuntoisempana
Vaikka hoivakotiin meno on siirtynyt yhä myöhemmälle iälle koko tarkasteluajan, 2010-luvun taitteesta lähtien hoivaan siirtyminen on viivästynyt enemmän kuin terveydentila antaisi olettaa. Tämän seurauksena sekä kotona asuvat että hoivakotien asukkaat ovat aiempaa huonokuntoisempia.
- Vaikeasti muistisairaan ei välttämättä ole turvallista asua kotona, Korhonen kertoo.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös siviilisäätyryhmien välisiä eroja. Naimisissa olevilla miehillä hoivakodin käyttö oli vähäisempää kuin muilla, eikä vastaavaa hoiva-ajan lyhentymistä havaittu.
- Vaimot todennäköisesti hoitavat miehiään, Korhonen toteaa.
Tutkimuksessa seurattiin rekisteriaineiston avulla yli 2 miljoonaa 65 vuotta täyttänyttä suomalaista vuosina 1999–2018. Henkilöiden siirtymiä kodin ja pitkäaikaishoidon välillä seurattiin Tilastokeskuksen väestörekisterin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitorekisteritietojen avulla. Tutkimus on julkaistu The Journals of Gerontology, Series B: Psychological Sciences and Social Sciences -lehdessä.
Tutkimus toteutettiin osana DEMOGRAPHY-ohjelman LIFECON-hanketta ja tutkimusta rahoitti strategisen tutkimuksen neuvosto (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.
Lisätiedot:
Kaarina Korhonen
Puh. 050 3199388
kaarina.korhonen@helsinki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiHelsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkijat loivat solun, josta ei voi syntyä syöpää9.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston ja HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan tutkijat onnistuivat luomaan soluja, joiden jakautumista voidaan kontrolloida. Menetelmä mahdollistaa uudenlaiset, turvalliset soluhoidot.
Tasapuolisempi typpilannoitteiden käyttö parantaisi ruokaturvaa5.7.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Typpilannoitteen käytön osittainen siirtäminen rikkaista köyhiin maihin lisäisi maailman viljantuotantoa ja kaksinkertaistaisi sadot ruokaturvattomimmissa maissa. Lisäksi se hillitsisi ilmastonmuutosta ja luontokatoa.
Turismi ja piittaamattomuus uhkaavat Kanariansaarten luontoa4.7.2024 09:18:45 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkijoiden järjestämä työpaja Kanariansaarilla pohti luonnonsuojelun ja massaturismin yhteensovittamista sekä tietotarpeita muutoksiin varautumiseksi. Tuore työpajaraportti kokoaa yhteen paikallisten toimijoiden näkemyksiä luonnonsuojelun ja turismin yhteensovittamisen haasteista.
Äidin raskaudenaikainen hyvinvointi suojaa lapsen mielenterveyttä3.7.2024 11:58:13 EEST | Tiedote
Äidin positiivinen mielenterveys raskausaikana ja lapsen varhaiset kokemukset vaikuttavat merkittävästi lapsen mielenterveyteen ja kognitiiviseen kehitykseen.
Helsingin yliopistoon valittiin yli 4 200 uutta opiskelijaa – lähes joka seitsemäs pääsi sisään3.7.2024 11:33:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto ensisijaisten hakijoiden määrän perusteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme