Aluehallitus ehdottaa toimipisteiden muuttoja
Pännäisten lasten- ja äitiysneuvola ehdotetaan muuttavan Ähtävälle. Vaasan seudulla vammaispalveluita ehdotetaan siirrettävän toimivampiin tiloihin. Mustasaaressa jatkaa apuvälinevarasto osaston tarpeisiin, mutta lainaamotoiminnan ehdotetaan siirtyvän Huutoniemelle. Toimipisteiden muutosta järjestetään lausunto- ja kuulemiskierros. Hallitus hyväksyi YT-neuvottelujen tuloksen.
Pännäisissä asuvat voisivat valita joko Ähtävän tai Pietarsaaren neuvolavastaanoton
Pännäisten lasten- ja äitiysneuvolan toiminnan ehdotetaan siirtyvän syksyllä 2024 Ähtävälle. Muutoksen taustalla on useita syitä. Henkilöstö on toivonut muutosta, koska sen myötä he saavat enemmän kollegiaalista tukea, voivat ylläpitää osaamistaan ja tehdä yhteistyötä. Ähtävällä on myös paremmat tilat toiminnalle. Asiakkaalle muutos tarkoittaa sitä, että esimerkiksi henkilöstön sairastumisen vuoksi aikaa ei välttämättä tarvitse perua. Ähtävältä on myös helppo tehdä yhteistyötä Kruunupyyn ja Alavetelin neuvoloiden kanssa. Monet Pännäisten alueen asiakkaista ovat jo valinneet asioida Pietarsaaresta, mikä on mahdollista jatkossakin.
Apuvälinelainaamo Vaasan Huutoniemellä palvelisi mustasaarelaisiakin arkipäivisin
Mustasaaren terveyskeskuksessa on ollut apuvälinelainaamo, jossa henkilöasiakkaat ovat voineet asioida osana arkipäivistä muutaman tunnin aikana. Jatkossa Mustasaaren terveyskeskuksessa ehdotetaan olevan apuvälinevarasto, josta yleislääketieteen osaston asiakkaille voidaan hakea tarvittavat apuvälineet ja kotihoidon henkilöstö voi hakea sieltä apuvälineitä äkillisiin tarpeisiin.
Henkilöasiakkaat voisivat asioida Vaasan Huutoniemellä sijaitsevassa apuvälinelainaamossa, joka on auki arkisin sekä aamupäivällä että iltapäivällä. Apuvälinelainaamon henkilöstö jatkaisi muuton jälkeenkin kotikäyntejä, joilla arvioidaan apuvälineiden tarvetta.
Aikuisten ja lasten lyhytaikaiselle huolenpidolle halutaan uudet tilat Vaasassa
Vammaisten henkilöiden lyhytaikaiselle hoidolle (intervallihoito) etsitään Vaasan alueella uudet, toimintaan soveltuvat tilat. Palvelun tarkoituksena on helpottaa vammaisen henkilön läheisten hoitovastuuta ja tukea heidän jaksamistaan.
Tällä hetkellä keskisen alueen lyhytaikaista asumista tarjotaan yksittäisinä paikkoina eri asumisyksiköiden yhteydessä. Lasten ja aikuisten palvelut on kuitenkin toteutettava erillisissä palveluyksiköissä.
Lasten lyhytaikaista asumista tarjotaan jatkossa yhdessä palveluyksikössä ja aikuisten palvelua kahdessa yksikössä. Yksiköt päätetään jatkovalmistelussa. Muutoksen myötä lyhytaikaista asumista voidaan kehittää erikseen lapsille ja aikuisille. Muutoksen myötä saadaan lisää vapaita asumispaikkoja ympärivuorokautiseen asumiseen.
Vammaisten henkilöiden toiminnan suunnitellaan muuttavan Vaasassa Teeriniemeltä Hietalahteen
Teeriniemellä sijaitsevassa yksikössä tarjotaan päivätoimintaa aikuisille kehitysvammaisille asiakkaille. Toimintaan osallistuu 16 asiakasta ja henkilökuntaan kuuluu 13 henkilöä. Toiminnan suunnitellaan muuttavan syksyllä 2024 Hietalahteen, jossa tilat soveltuvat toimintaan paremmin ja johon on paremmat kulkuyhteydet.
Yllä mainituista palveluverkkoon suunnitelluista muutoksista pyydetään lausuntoa asianosaisilta kunnilta. Asukkaita ja sidosryhmiä kuullaan ennen lopullista päätöstä asiassa.
Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena yli 4 miljoonan nettosäästöt
Aluehallitus hyväksyi 24.4.–6.6. pidettyjen yhteistoimintaneuvotteluiden neuvottelutuloksen. Neuvotteluissa sovittiin 8 212 000 euron henkilöstösäästöistä sekä 4 055 000 euron satsauksista henkilöstökuluihin. Säästöjen ja panostusten nettovaikutus on 4 157 000 euron säästöt. Neuvotteluiden tavoitteena oli noin 9,1 miljoonan euron säästöt. Neuvottelujen aikana päätettiin, että palveluasumisen ja yhteisöllisen asumisen kokonaisuutta käsitellään myöhemmin.
Suurin osa säästöistä (5,6 miljoonaa euroa) saavutetaan lakkauttamalla vapaita vakansseja ja jättämällä uusia henkilöitä rekrytoimatta eläkkeelle jäävän henkilöstön tilalle. Osa säästöistä (610 000 euroa) syntyy hälytysrahoja ja ylityökorvauksia vähentämällä ja aikataulutusta tehostamalla. Loput säästöt (1,89 miljoonaa euroa) muodostuvat, kun henkilöstölle tarjotaan uusia tehtäviä, muokataan työtehtäviä ja ammattinimikkeitä, muutetaan johtorakennetta ja viime kädessä vähennetään henkilöstöä. Henkilöstöä ei olla lomauttamassa.
Neuvotteluiden päättymisen jälkeen aloitetaan keskustelut asianomaisten henkilöstöryhmien kanssa ja niiden henkilöiden kanssa, joita muutokset koskettavat.
Yhteyshenkilöt
Ann-Charlott GröndahlHr-Johtaja
Puh:044 323 1810ann-charlott.grondahl@ovph.fiAnne Salovaara-Keroaluehallituksen puheenjohtaja
Puh:044 060 2660Heidi KotanenKuntoutuksen toimialajohtaja
Puh:040 486 7593heidi.kotanen@ovph.fiMarina Kinnunenhyvinvointialueen johtaja
Puh:044 323 1808marina.kinnunen@ovph.fiSofia Svartsjötoimialajohtaja
Puh:050 518 1091sofia.svartsjo@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Liitteet
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Köerna på jouren rör sig i en bättre riktning9.1.2025 16:15:00 EET | Pressmeddelande
En jämförelse av jourens kundantal och genomströmningstider år 2023 och år 2024 visar att situationen blivit en aning bättre. På hösten 2024 och framförallt i december 2024 hade man stundom rusning på jouren. Läget och förflyttningen till fortsatt vård uppföljs och utvecklas ständigt.
Suunta päivystyksen jonoissa kohti parempaa9.1.2025 16:15:00 EET | Tiedote
Päivystyksen asiakasmäärien ja läpimenoaikojen vertailu vuosien 2023 ja 2024 välillä osoittaa, että tilanne on muuttunut hieman paremmaksi. Syksyllä 2024 ja etenkin joulukuussa 2024 päivystys ajoittain ruuhkautui. Tilannetta ja siirtymistä jatkohoitoon seurataan ja kehitetään jatkuvasti.
Allt fler väljer att fylla i socialvårdens blanketter digitalt9.1.2025 15:21:03 EET | Pressmeddelande
När socialvårdens professionella började använda det nya klient- och patientdatasystemet Lifecare i höstas fick också klienterna en egen digital kanal, Omapalvelu, för att uträtta ärenden. Allt fler klienter väljer att fylla i ansökan digitalt.
Yhä useampi täyttää sosiaalihuollon lomakkeen digitaalisesti9.1.2025 15:20:48 EET | Tiedote
Kun sosiaalihuollon ammattilaiset siirtyivät syksyllä käyttämään uutta asiakas- ja potilastietojärjestelmää Lifecarea, asiakkaat saivat käyttöön digitaalisen Omapalvelu-asiointikanavan. Yhä useampi asiakas täyttää hakemuksen digitaalisesti.
Avgifterna höjdes så lite som möjligt16.12.2024 12:48:30 EET | Pressmeddelande
Välfärdsområdesstyrelsen fastställde nivån på de klientavgifter som ska tas ut år 2025 vid sitt sammanträde den 16 december. Prishöjningarna baserar sig på den nationella förordningen om klientavgifter. Mindre bemedlade klienter kan ansöka om lättnad i avgifterna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme