SDP:n Lotta Hamari perusti eduskuntaan Hoitotyön verkoston

Jaa

Eduskunnan hoitotyön verkoston perustamiskokouksessa 17.6.2024 puheenjohtajaksi valittiin Lotta Hamari (sd) ja varapuheenjohtajaksi Sari Sarkomaa (kok). Verkoston tarkoituksena on vahvistaa hoitotyön alan dialogia ja lisätä tiedonvälitystä eduskunnan ja alan asiantuntijoiden välillä.

J-P Flander

– Pidän merkittävänä näyttöön perustuvan hoitotyön edistämistä sekä sitä, että alan asiantuntijoiden ääni kuuluisi päättäjille etenkin nyt hyvinvointialueiden aloitettua työnsä. Tämän eteen tässä verkostossa tehdä töitä yli puolue- ja valiokuntarajojen, verkoston puheenjohtaja, kansanedustaja ja terveystieteiden tohtori Hamari kertoo.

– Omassa työssäni näyttöön perustuvan hoito- ja sosiaalityön edistäminen ja yhteistyö hoitoalan- ja sosiaalialan asiantuntijoiden kanssa on hyvin tärkeää. Tämän päivän tutkimus on huomisen hyvää hoitoa. Tarvitsemme enemmän toimia näyttöön perustuvan koulutuksen ja hoitotyön edistämiseksi sekä ratkaisemaan sote-alan monimutkaisia ongelmia ja edistämään hoidon vaikuttavuutta. Verkostossa voimme edistää näitä vaikuttavasti yhteistyöllä yli puoluerajojen”, summaa verkoston varapuheenjohtajaksi valittu, kokoomuksen kansanedustaja, terveydenhuollon maisteri Sarkomaa.

– Hoito- ja sosiaalityöllä on valtavan suuri merkitys sosiaali- ja terveysalan palvelujen vaikuttavuuden kehittämistyössä. On tärkeää, että hoito- ja sosiaalityöntekijöiden asiantuntemus otetaan käyttöön kaikessa päätöksenteossa, myös eduskunnassa, sairaanhoitajataustainen ja tohtoriksi väitellyt, nykyään eduskunnan ensimmäisenä varapuhemiehenä toimiva Paula Risikko muistuttaa.

Hoitotyön osaajat ovat aiemminkin käyneet keskustelua ja hoitotyöllä on ollut asema eduskunnassa, mutta nyt hoitotyön verkoston perustamisen myötä dialogia säännöllistetään ja tehdään strategisemmaksi. Kutsumalla hoitotyön verkosto koolle puheenjohtajisto haluaa lisätä vauhtia toimintaan ja pitää hoitotyön asemaa paremmin yllä yhteiskunnassa ja päätöksenteossa. Perustamiskokouksessa jaettiin yhteinen toive verkostosta matalan kynnyksen foorumina tuoda esille hoitotyön kuulumisia, haasteita ja kokemuksia asiakaspinnasta. 

Eduskunnan hoitotyön verkoston on tarkoitus jatkossa kokoontua noin 2–4 kertaa vuodessa. Verkostoon voi liittyä kuka tahansa kansanedustaja yli puoluerajojen.

Verkostossa ovat asiantuntijatahoina Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry, Hallintoylihoitajat ry, Hoitotieteiden tutkimusseura (HTTS), Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus), Kliiniset asiantuntijat YAMK (KLIAS ry), Kätilöliitto, Sairaanhoitajien koulutussäätiö (SHKS), Sasky koulutuskuntayhtymä, STAL ry, Suomen ammattikorkeakoulujen terveysalan verkosto, Suomen Ensihoitoalan liitto, Suomen Sairaanhoitajat, SuPer, Talentia, Tehy, Terveydenhoitajaliitto, Terveydenhuollon osastonjohtajat ry, Turun yliopiston hoitotieteen laitos, edustaja erikoissairaanhoidon puolelta (HUS psykiatria), Hoiverke-verkosto, edustaja perusterveydenhuollon puolelta ja Hotuksen ja Suomen JBI-keskuksen Neuvottelukunta sekä STM.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

J-P Flander
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mika Kari: Turvallisuusympäristömme muutos luo paineita puolustusselonteolle ja maanpuolustuksen kehittämiselle19.12.2024 15:19:57 EET | Tiedote

Tänään hallitus on antanut eduskunnalle puolustusselontekonsa. Selonteon valmistelun parlamentaarisen seurantaryhmän varapuheenjohtajana toiminut kansanedustaja Mika Kari (sd.) pitää tärkeänä, että uusi selonteko linjaa laaja-alaisesti Suomen puolustuksen kehittämisestä osana puolustusliitto Naton pelotetta ja puolustusta pitkälle 2030-luvulle uudessa turvallisuusympäristössä.

SDP:n Viitanen ja Kymäläinen: Hallitus viittaa kintaalla ikäihmisten ja opiskelijoiden asumistarpeille ja seuraa sivusta rakennusalan ahdinkoa18.12.2024 17:00:30 EET | Tiedote

Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston sd-ryhmän jäsenet, kansanedustajat Pia Viitanen ja Suna Kymäläinen katsovat hallituksen ensi vuoden talousarviossa valinneen olla piittaamatta erityisryhmien asumistarpeista ja rakennusalan kriisistä. – Hallitus kääntää Suomen asuntopolitiikkaa väärään suuntaan tilanteessa, jossa rakennusalalla ei riitä töitä eikä kohtuuhintaista asumista tarvitseville koteja, demariedustajat kiteyttävät.

SDP:n Riitta Mäkinen: Maataloustukien kohdentaminen kohentaisi julkista taloutta ja parantaisi tilojen kannattavuutta18.12.2024 15:35:57 EET | Tiedote

– Maataloustukien kohdentaminen aktiiviviljelyssä oleville pelloille kohentaisi julkista taloutta kymmenillä miljoonilla sekä parantaisi maatalouden kannattavuutta ja huoltovarmuutta, kun maataloustuloa tuottamattomat pellot voitaisiin myydä aktiiviviljelijöille. Samalla lisättäisiin viljelykäyttöön peltoalaa todennäköisesti uusien peltojen raivauskustannuksia edullisemmin ja ilmastoystävällisemmin, ehdottaa valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd).

SDP:n Kymäläinen: Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminta turvattava sairaalaverkkoesityksen toteutuessa18.12.2024 15:11:09 EET | Tiedote

Eduskunnan enemmistö äänesti eilen hallituksen sairaalaverkon karsimista koskevan esityksen puolesta opposition vastustuksesta huolimatta. Jatkossa esimerkiksi Kouvolan sairaalan osalta ei enää säädettäisi ympärivuorokautisesta akuuttilääketieteen päivystyksestä. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan tämän vaikutuksista Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminnalle. Hän on jättänyt hallitukselle aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye