Harjoitusjäähallin rakentaminen alkaa kesällä
Kokkolan kaupunginhallitus hyväksyi harjoitusjäähallin TAS2 toteutusvaiheen käynnistämisen. Kokkolan Urheilupuisto -kokonaisuuteen kuuluvalle harjoitusjäähallille myönnettiin aiemmin kesäkuussa rakennuslupa 30 000 euron vakuutta vastaan. Tämä tarkoittaa, että perustuksia koskeva rakennustyö voidaan suorittaa ennen luvan lainvoimaisuutta.
Urheilupuiston ohjausryhmänä toimivan kaupunginhallituksen päätöksen myötä harjoitusjäähallin rakennustyöt voidaan käynnistää. Tavoitteena on, että rakennustyöt alkaisivat heinä-elokuussa maanrakennus- ja paalutustöillä. Tällöin harjoitusjäähalli valmistuisi elokuussa 2025.
Kaksikaukaloisen harjoitusjäähallin valmistuttua Urheilupuistoon muodostuu kolmen kaukalon jääurheilukeskus. Halliin on tarkoitus rakentaa ratakylmäkeskus, joka palvelee myös nykyistä jäähallia ja tuottaa samalla lämpöä hybridiareenaan. Harjoitusjäähallin kustannusarvioksi on määritelty 15,1 miljoonaa euroa.
Yhteyshenkilöt
Jonne SandbergKehitysjohtaja
Puh:0447809093jonne.sandberg@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkolan kaupunginvaltuusto teki historiallisen päätöksen syyskuussa 2022 hyväksyessään Kokkolan Urheilupuisto ‑hankkeen toteutumisen. Hanke pitää sisällään allianssimallilla toteutetun monitoimiareenan, jalkapalloareenan, kaksi katettua harjoitusjääkaukaloa sekä nykyaikaiseksi kunnostetun jäähallin.
Urheilupuisto tarttuu tiiviisti Kokkolan kaupunkistrategian keskeiseen teemaan – kaupungin elämyksellisyyden kehittämiseen. Urheilupuisto mahdollistaa osaltaan asukkaille monipuoliset vapaa-ajan palvelut sekä kulttuuri- ja tapahtuma-alan ammattilaisille ajanmukaiset puitteet. Tavoitteena on toteuttaa taloudellisesti ja tehokkaasti käyttäjien tarpeet täyttävä ympärivuotisesti kiinnostava tapahtuma- ja urheilupuisto.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Rivningen av Idrottsgården börjar i april 20254.10.2024 14:53:57 EEST | Pressmeddelande
Utbyggnaden av Idrottsgården i Karleby (löphallen, tennishallen, volleyboll- och spegelsalen) är i bruk för sista vintern. Användningen av lokalerna upphör i mars 2025 och rivningsarbetet inleds i april. Där utbyggnaden finns nu byggs Karleby Arenas fotbollsplan och läktare.
Urheilutalon purkutyöt alkavat huhtikuussa 20254.10.2024 14:53:57 EEST | Tiedote
Kokkolan Urheilutalon laajennusosa (juoksuhalli, tennishalli, lentopallo- ja peilisalit) on käytössä viimeistä talvea. Laajennusosan tilojen käyttö päättyy maaliskuussa 2025, ja purkutyöt alkavat huhtikuussa. Laajennusosan paikalle rakennetaan Kokkola Areenan jalkapallokenttä katsomoineen.
Karleby deltar i den riksomfattande energisparveckan4.10.2024 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Karleby stad deltar den 7-13.10.204 i den riksomfattande energisparveckan. I år är temat den nya tidens energianvändning. Temat betonar en tidsenlig användning av el och en förskjutning av förbrukningen till tidpunkter då det är förmånligare och miljövänligare att använda energi. En smart energianvändare följer sin energiförbrukning och prisväxlingarna aktivt.
Kokkola on mukana valtakunnallisella energiansäästöviikolla4.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunki osallistuu 7.–13.10.2024 valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon, jonka teemana on tänä vuonna ”Energiankäytön uusi aika”. Teema korostaa oikea-aikaista sähkönkäyttöä ja kulutuksen siirtämistä ajankohtiin, joina energiankulutus on edullisempaa ja ympäristöystävällisempää. Fiksu energiankäyttäjä seuraa sähkön kulutusta ja hintavaihteluita aktiivisesti.
Mellersta Österbottens sysselsättningsnämnd inledde sin verksamhet2.10.2024 08:31:46 EEST | Pressmeddelande
Mellersta Österbottens sysselsättningsnämnd sammanträdde första gången på tisdag 1.10.2024. Karleby stadsfullmäktige valde i augusti Oliver Pietilä till nämndens ordförande och Mika Virtanen till vice ordförande från Karleby.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme