Maasto on kuivaa ja syttyy herkästi - juhannuskokkoa ei saa sytyttää maastopalovaroituksen aikaan
Varsinais-Suomen pelastuslaitos kehottaa asukkaita erityiseen varovaisuuteen maastopaloriskin vuoksi. Avotulen tekeminen on ehdottomasti kielletty maastopalovaroituksen ollessa voimassa. Juhannuskokon polttamista koskevat samat säännöt kuin mitä tahansa avotulen tekoa. Nuotiota, kokkoa tai muuta avotulta ei saa sytyttää maastopalovaroituksen ollessa voimassa.
Avotulella tarkoitetaan kaikkea sellaista tulta, joka voi päästä irti ja levitä ympäristöön maapohjan tai kipinöinnin kautta. Kevytrakenteisten, suoraan maapohjalle asetettavien, helposti tuulessa kaatuvien grillien ja vastaavien muiden tulisijojen käyttö katsotaan pelastuslaissa avotulen teoksi. Niitä ovat muun muassa kertakäyttögrillit, joita ei saa käyttää maastopalovaroituksen aikana tai jos tulipalon vaara on muun syyn johdosta ilmeinen. Äkillinen tuulenpuuska saattaa olla yllättävän voimakas ja levittää liekit kauas sytytyspaikasta. Tuulen avulla pieni tulipalo leviää nopeammin isoksi ja hallitsemattomaksi. Avotulen sytyttämiseen tarvitaan aina myös maanomistajan lupa.
Ajantasaisen tiedon voimassa olevista varoituksista saa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivystävä päällikköPelastuspalvelutVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 907 3500pelastuslaitos.p20@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Ansökan om organisationsbidrag i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) börjar 1.10.202427.9.2024 12:10:34 EEST | Pressmeddelande
Ansökan om organisationsbidrag i Egentliga Finlands välfärdsområde för år 2025 börjar tisdagen den 1 oktober kl. 9.00. Ansökningsblanketten stängs torsdagen den 31 oktober kl. 16.00. Egentliga Finlands välfärdsområde stöder organisationernas verksamhetsförutsättningar genom att bevilja verksamhetsbidrag, ingå partnerskapsavtal och erbjuda de utrymmen som man förfogar över för användning av organisationerna.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen järjestöavustusten haku alkaa 1.10.202427.9.2024 12:10:34 EEST | Tiedote
Varhan järjestöavustusten haku vuodelle 2025 alkaa tiistaina 1. lokakuuta klo 9.00. Hakulomake sulkeutuu torstaina 31. lokakuuta klo 16.00. Varha tukee järjestöjen toimintaedellytyksiä myöntämällä toiminta-avustuksia, solmimalla kumppanuussopimuksia sekä tarjoamalla hallinnassaan olevia tiloja järjestöjen käyttöön.
8 000 studerande i Varha per år27.9.2024 09:47:05 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) erbjuder varje år en praktikperiod för över 8 000 studerande inom social- och hälsoområdet och räddningsbranschen i anslutning till utbildningen. Varha beröms av de studerande särskilt för fungerande handledning under praktiken.
Varhassa 8000 opiskelijaa vuodessa27.9.2024 09:47:05 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) tarjoaa yli 8000:lle sosiaali- ja terveysalan ja pelastusalan opiskelijalle koulutukseen liittyvän harjoittelujakson vuosittain. Varha saa opiskelijoilta kiitosta erityisesti toimivasta ohjauksesta harjoittelussa.
Välfärdsområdesfullmäktige i Varha 25.9.2024: Kompassjukhusets andra fas framskrider25.9.2024 21:04:34 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesfullmäktige i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) hörde välfärdsområdesdirektörens rapport om aktuella ärenden och diskuterade de ekonomiska utsikterna. Fullmäktige godkände projektplanen för fas II av nybyggnaden av psykiatrin och den justerade kostnadskalkylen för projektet som villkorlig tills dess att den behövliga fullmakten att uppta mer lån beviljas för byggnadsprojektet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme