Juhannuksena Hämeessä uidaan pääosin ilman sinilevää
Juhannusviikolla Hämeessä havaittiin hieman sinilevää kahdella valtakunnallisen leväseurannan seurantapaikalla. Leväseuranta alkoi kesäkuun alussa ja se jatkuu syyskuun loppuun.
![Vesijärven Mukkulan uimaranta Lahdessa.](/data/images/public/69817876/70340713/594dca28-db73-42fc-864d-784c9fca5556-w_720.jpg)
Hämeen leväseurantapaikat
Valtakunnallinen leväseuranta aloitettiin kesäkuun alussa, ja se jatkuu syyskuun loppuun. Hämeessä seuranta aloitettiin yhdellä uudella paikalla. Se sijaitsee Iitin Kirkkojärven Heinlahden uimarannalla. Kaikki muut seurantapaikat ovat samoja kuin viime vuonna. Useimmat seurantapaikat sijaitsevat yleisillä uimarannoilla. Yhteensä Hämeessä on tänä kesänä 18 valtakunnallista seurantapaikkaa.
Viikoittaiset levähavainnot tehdään ja tallennetaan JärviMeriwiki-verkkopalveluun tiistaisin tai keskiviikkoisin ja niitä voi käydä sieltä katsomassa. Lisäksi sivustolta löytyy vapaaehtoisten tarkkailijoiden tuloksia eri vesistöistä.
Juhannusviikon sinilevähavainnot
Juhannusviikolla havaittiin vähäiset sinileväesiintymät valtakunnallisen leväseurannan Lahden Kymijärven Kariston ja Vesijärven Mukkulan uimarannoilla. Lisäksi Artjärven Pyhäjärven Pyykkiniekan uimarannalla on kansalaishavainnoinnissa havaittu runsaasti levää. Kaikilla muilla seuratuilla sinilevähavaintopaikoilla ei havaittu sinilevän pintaesiintymiä. Tilanne voi muuttua nopeasti sää- ja tuuliolosuhteiden mukaan.
Mistä levät tulevat
Sinileviä on aina kesäisin järvivesissä, vaikka yleensä niitä nähdään veden pinnalla vasta keski- ja loppukesällä. Silloin vanhentunutta sinilevää voi tyynellä tai heikkotuulisella säällä kohota pintaan, koska leväsolut eivät enää kykene pysyttelemään pinnan alla. Tuuli ja virtaukset voivat kerätä pintaan noussutta sinilevää laajoilta alueilta yhteen ja kuljettaa sitä rantaan. Tällä tavoin karunkin järven rantaan voi kerääntyä paljain silmin havaittava leväesiintymä. Siinä olevat sinilevät ovat kuitenkin alun perin kasvaneet pinnan alla järven vesimassaan hajaantuneina. Tässä vaiheessa niitä ei huomata, vaan vasta sitten, kun levää kohoaa pintaan, ja tuuli kokoaa sitä yhteen paikkaan. Tuulisella säällä vanhakin sinilevä sekoittuu vesimassaan, eikä nouse pintaan. Tällöin sitä on vaikeampi havaita.
Tilanne voi muuttua nopeasti
Tilanne voi vaihdella suuresti samankin järven eri osissa ja muuttua nopeasti sääolosuhteiden, etenkin tuulen vaikutuksesta. Tuulille alttiilla selkävesillä tilanne voi vaihtua nopeasti, jos tuuli kuljettaa levää rannalta toiselle tai sekoittaa tyynellä säällä pinnalla olleen levän syvemmälle vesimassaan. Jos tuuli käy pitkään samalta suunnalta, voi tuulen alapuoliselle rannalle kertyä paljon levää, vaikka vastarannalla sitä ei olisi lainkaan näkyvillä. Näin sinilevien esiintymisessä saattaa olla suuria ajallisia ja paikallisia eroja. Sen vuoksi tiedotteen sisältämä informaatio voi olla jo vanhentunutta silloin, kun tiedote julkaistaan.
Runsaisiin sinileväesiintymiin tulee suhtautua varauksella
Vähäisen sinileväesiintymän tunnistaa vedessä olevista pienistä vihertävistä hiutaleista ja kapeista leväjuovista. Runsaamman esiintymän tunnistaa rannalla olevasta vihreästä raidasta, tai leväkasautumista. Erittäin runsaassa esiintymässä rantaan voi keräytyä suurempi sinilevälautta.
Kaikki sinilevät eivät ole myrkyllisiä, mutta esiintymän mahdollista myrkyllisyyttä ei voida todeta paljain silmin. Sinileväesiintymiin tuleekin suhtautua varauksella. Jos vedessä on runsaasti sinilevää, sitä ei pidä käyttää löyly-, pesu-, kastelu- tai talousvetenä. Runsaan esiintymän aikana tulisi myös välttää vedessä uimista ja pitää lapset sekä kotieläimet poissa rantavedestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja Pellikka, vesienhoidon asiantuntija, Hämeen ELY-keskus, puh.0295 025 204, katja.pellikka@ely-keskus.fi
Tiedotus:
Hämeen ELY-keskuksen viestintä, tiedotus.hame@ely-keskus.fi
Kuvat
![Vesijärven Mukkulan uimaranta Lahdessa.](/data/images/public/69817876/70340713/594dca28-db73-42fc-864d-784c9fca5556-w_240.jpg)
Linkit
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
![Kuvituskuva.](/data/images/public/69817876/70340713/329ceb40-dc92-4d86-8db0-3cd9e0c64bc1-w_780.png)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Pyörämatkailun kehittämistä ja kyläturvallisuuden parantamista – EU:n maaseuturahoitusta uusille hankkeille Kanta- ja Päijät-Hämeessä5.7.2024 11:53:31 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus käyttää EU:n maaseuturahoitusta esimerkiksi pyörämatkailun edistämiseen sekä kyläturvallisuuden parantamiseen. Uusille hakemuksille on yhä tilaa, ja erityisesti ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin varattua erillismäärärahaa olisi jäljellä runsaasti.
Jätekuljetukset jälleen viranomaisten tehotarkkailussa Hämeessä5.7.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Kesän alussa järjestetyissä Hämeen ELY-keskuksen ja Hämeen poliisilaitoksen jätekuljetusten yhteisratsioissa lähes puolessa tarkastetuista kuljetuksista löytyi puutteita jätelain noudattamisessa. Ratsioissa saatujen tulosten perusteella vastaavia valvontaiskuja järjestetään myös tulevaisuudessa.
Järvivesi on lämmintä ja sitä on riittävästi4.7.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Järvivesien lämpötilat ovat Hämeessä kesäisissä lukemissa. Vesistöjen pinnat ovat nyt tavanomaisilla korkeuksilla. Vaikka vedenpinnan korkeudet ovat heinäkuiseen tapaan laskussa, kuivuus ei uhkaa vesistöjä eikä peltoja. Pohjavesitilanne näyttää hyvältä.
Peltovalvonnat käyntiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä – tukiehtojen toteutumista valvotaan tilakäynnein ja satelliittien avulla3.7.2024 14:40:31 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus aloitti maatilojen peltotukien valvontakäynnit heinäkuun alussa. Paikan päällä valvontakäynti tehdään tänä vuonna noin 70:lle tilalle Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tilakäyntien ohella tukiehtojen toteutumista seurataan nyt toista kertaa satelliittikuvien avulla.
Hämeen työttömyys laski edelliskuusta lomautusten vähentyessä26.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskusalueella oli toukokuun lopussa 17 945 työtöntä työnhakijaa, mikä on 8,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä väheni huhtikuusta 4,8 prosenttia. Työttömyysjaksoja alkoi toukokuussa 2 454 kappaletta, mikä on 15,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme